Aika kultaa muistot, kipeätkin

~ Peurankasvo ja Edumän ~

Ilta oli jo hyvää vauhtia käymässä yöhön, mutta tähtikirkkaan taivaan alla remusi edelleen Juopuneen Metsästäjän nurkilla jokunen iloinen veikkonen joita yövartijat tarkkailivat osin turhautuneena ja osin kateellisina, sillä heidänkin kurkkuaan kutkutti päästä juomaan talon tarjoamaa mallasjuomaa. Ei auttanut vartijoiden kuitenkaan valittaa, sillä oli heidän kunniatehtävänsä katsoa, ettei Whiterunin kaupunkia uhkaisi mikään pienestä skreeveristä lohikäärmeeseen asti. Tämä yö olisi kuitenkin rauhallinen...tai ainakin jotenkuten.

Hirveä älämölö rikkoi hiljaisuuden ja Juopuneen Metsästäjän ovi lensi paukahtaen selkosen selälleen samalla, kun opiaukosta lensi juopunut mies ja toinen. Baarinpitäjä oli omin käsin viskannut kaksikon ulos ja karjui miesten perään, ettei näillä olisi enää asiaa sisälle. Baarinpitäjä murahti vielä miesten perään ja palasi sisälle ovea paukauttaen.
Sisällä vallitsi iloinen tunnelma joka ei paljoa ollut kärsinyt äskettäisestä tappelunnujakasta. Siellä laulettiin ja juotiin kuten useat illat ennenkin.

Baaritiskin äärellä istui tummahipiäinen ja punakiharainen nainen joka sekoitteli hiljalleen edessään olevaa tuoppia pitkällä puulusikalla. Itse tuopissa oli jotain joka tuoksui mukavan mausteiselta ja kirpeältä. Rachel kohotti katseensa baarinpitäjään ja hymyili tälle huvittuneesti. Baarimikko vastasi ilmeettömänä takaisin. Dunmerin tulenpunaiset silmät kääntyivät yhdessä muun kropan kanssa baarin puoleen seuraamaan remuavaa joukkoa. Rachel kuitenkin itse oli omissa ajatuksissaan eikä nähnyt sitä veljellistä ilonpitoa joka hänen ympärillään vallitsi. Hän on pukenut päällään valkean puuvillamekon joka loisti takkatulen loisteessa monissa väreissä. Naisen vyötäisillä roikkui kuitenkin hänen varustevyönsä tikareineen päivineen joka jo itsessään esti miehiä lähestymästä naista ellei tämän tumma hipiä olisi jo ilmaissut rodun ja täten lisännyt epäluuloa väestössä häntä kohtaan. Ei sillä, Rachel oli tyytyväinen asiaan. Hän ei oikein jaksanut viinanhuuruisia lepertelyjä, kun totuus oli se yksi ja ainoa. Hurmaaja koetti päästä kokeilemaan miltä tumma liha mahtoi makuuhuoneessa maistua jotta voisi seuraavan kerran ystävilleen asiasta kerskailla ellei vitsailla.

Rachel käänsi selkänsä iloiselle joukolle ja laski katseensa takaisin juotavaansa, jonka hän oli tilannut, mutta jota hän ei halunnutkaan enää juoda, vaikka se hyvältä maistuikin. Naisen mieltä mustasi tietoisuus siitä, että oli jälleen yksi vuosi kulunut siitä, kun hän oli omien tekojensa vuoksi joutunut pakenemaan kodistaan. Muisto oli kipeä niin monella tapaa, että nainen toivoi kykenevänsä unohtamaan sen, mutta ei saanut rauhaa edes kaikkien näiden vuosien jälkeen.

// Anteeksi hurjasti kestosta! //

" Ulos! ULOS niin kuin olisit jo! " Kuului suorastaan räjähtävän vihainen huuto Roswellin suvun tilalta, ja ihan pelkästä äänestä kykeni kuvittelemaan elävästi kuinka verisuoni pullotti rouva Roswellin ohimolla hänen ajaessaan oranssitukkaisen poikansa ulos talosta harjan kanssa. Edwistyr ähisi ja puhisi itsekseen hieroen kipeää takaraivoaan saatuaan iskun harjasta, käännähtäen portaikolla äitipuolensa puoleen.
" Mitä mää nyttein väärin?! " Ross nurisi takaisin, mutta joutui ottamaan muutaman juoksuaskeleen kauemmas lyhyen naisen syöksähtäessä jälleen kohti harjanvarsi uhkaavasti kohotettuna. Nainen huusi jotakin niin kimakkaan sävyyn ja niin nopeasti, ettei Ross saanut yhtään mitään tolkkua, mutta sen hän sentään ymmärsi ettei sisälle ollut sinä yönä menemistä. Kuin pisteeksi iin päälle rouva Roswell kiskaisi oven kiinni niin lujasti että se oli lähteä saranoiltaan, eikä porkkanatukka ihan heti olisi voinut arvata äitipuolensa omaavan niin paljon voimaa. Nuori mies kuitenkin kiitti Aedraa siitä ettei hänen isänsä ollut mukana ajojahdissa - Ross kun olisi aivan hyvin voinut saada harjanvarren sijasta kirveen takaraivoonsa.

Hetken ajan Edwistyr Theodore Roswell vain tuijotti taloaan kuin pesästä eksynyt ketunpoika, ennenkuin raskaasti huokaisten kääntyi kannoillaan ja lähti paljain varpain harppomaan pihan poikki. Hän ehti vain hädintuskin kuulla oven takanaan avautuvan, kun saapas lennähti suoraan hänen jo ennestään kipeään takaraivoonsa, jota seurasi toinen saapas osuen nuoren miehen olkapäähän.
" Oisimmä ilmannii pärjänny! " Ross ärähti jo sulkeutuneelle ovelle, kiskoen saappaat jalkaansa ärräpäiden lentäessä hänen huuliensa välistä. Äpäräpoika huokaisi jälleen raskaasti, marssien hiekkatielle ja suunnaten kohti Whiterunin portteja. Oli päivänselvää minne hän oli suuntaamassa kulkunsa.

Roswell oli juuri tarttumassa lempikapakkansa ovenkahvaan, kun ovi yllättäen lennähti auki ja sisältä singahti kaksi äijänrähjää nenilleen ulos. Porkkanapää oli juuri saanut loikattua sivuun ja tuijotti nyt silmät suurina karjuvaa baarimikkoa, joka pian palasi takaisin kapakkaan läimäyttäen oven kiinni perässään. Nuori mies nielaisi palan kurkustaan, ennenkuin rohkaisi itsensä ja käveli sisään. Juopuneessa Metsästäjässä vallitsi se tuttu, iloisen veikeä ja humalanhuurteinen tunnelma kuten aina ennenkin, äskeisestä välikohtauksesta huolimatta. Muutama tuttu naama käänsi katseensa ovensuulla nököttävään Roswelliin, joka painoi päänsä kiusaantuneena samantien huomatessaan häntä kohti osoitetut sormet ja naurunremakat. Hartiat lysyssä nuori mies lähti laahustamaan kohti tiskiä, mutta kohottaessaan katseensa hän seisahtui aloilleen kuin joku olisi juuri jäädyttänyt hänet kiireestä kantapäähän.

Tiskillä istui jotain niin lumoavan kaunista että Rossin täytyi hieraista silmiään ollakseen varma ettei nähnyt harhoja. Punainen, kihara tukka loimusi liekkien lailla laskeutuen kuin harso tuon tummahipiäisen naisen olkapäille, ja hänen valkoinen mekkonsa kävi läpi takuulla jokaisen mahdollisen värin takkatulen loisteessa. Porkkanatukan ryhti suoristui sen sileän tien, ja hän asteli tiskille punatukkaisen dunmernaisen viereen kuin mikäkin lääninherra. Tuopillinen tuttua juomaa lennähti tavanomaisesti hänen eteensä, ja Ross hörppäsi oikein kunnollisen rohkaisuryypyn ennenkuin istahti tuolille - tai no, pikemminkin sen ohitse. Vikkelästi porkkanatukka kuitenkin nousi ylös ja köhäisi niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, yrittäen sitä istumista uudelleen, tällä kertaa onnistuneesti. Hän naputteli hetken hermostuneena tuopin pintaa sormillaan ja vilkuili dunmernaista sivusilmästään. Roswell otti vielä yhden huikan, ennenkuin rennon rempseästi käännähti naisen puoleen ja antoi koko charminsa pulputa itsestään.
" Mäen ookkaan ennen halunna lypsää näi kovasti ennenko näin sut. " No sehän nyt ei todellakaan ollut sitä mitä Rossin piti sanoa. Hän olisi halunnut iskeä naamansa vasten pöytää ja sen jälkeen luikerrella ulos ovesta, kadota pimeään yöhön, käpertyä jonnekin nurkan taakse ja itkeä itsensä uneen.

Rachel sekoitteli edelleen juomaansa kaikessa rauhassaan ja ajatuksiensa synkissä syövereissä eikä huomannut paikalle saapunutta uutta sielua. Baarimikko kuitenkin huomasi tulijan ja tuskin huomattavasti nyrpisti nenäänsä. Tuo ei kuitenkaan maininnut sanallakaan, että tiskillä istuva asiakas saisi kohta seuraa. Ei ollut hänen tehtävänsä hoidella toisten asioita/ongelmia.

Palkkamurhaajalle oli verrattain noloa päätyä säpsähtämään rajusti, kun jokin yllättää hänet. Sellainen ei kuulunut työhön jossa oli oltava alati varuillaan tai pääsisi hengestään itse. Rachel kuitenkin säpsähti ja käänsi päänsä viereensä ja alas samoin tein. Naisen sydän sykki ensin säikähdyksestä, sitten itseinhosta. Dunmer kirosi itseään ja synkkiä ajatuksiaan jotka olivat vieneet hänet kokonaan muille maille ja saaneet unohtamaan tärkeimmän; valppauden.
Sille ei nainen kuitenkaan voinut mitään, että tunsi voimakasta huvittuneisuuttakin, ehkä jopa sääliä porkkanapäistä nuorta miestä kohtaan tämän kömpiessä takaisin jaloilleen.

Rachel tarkasteli tulijaa huvittuneesti, otti oman lasinsa taas käsiinsä ja odotti milloin toinen oli kerännyt tarpeeksi rohkeutta puhuakseen. Naisen punaiset silmät tuikkivat uteliaisuutta, mutta niissä oli samalla vähän ylenkatsova olemus. Nuorukaisella ei olisi mitään mahdollisuuksia, ajatteli tuo sitten mitä ajattelikaan. Rachelilla ei kuitenkaan ollut parempaakaan tekemistä joten hän totesi voivansa hyvin katsoa minne leikki veisi. Miksei hän siinä sivussa onnistuisi jotain arvokastakin saamaan käsiinsä, vaikka epäilikin, että porkkanapäällä tuskin arvokkaampaa oli hallussaan kuin vaatteensa. Nopealla silmäyksellä nekin saattoi luokitella varsin yksinkertaisiksi.

Punatukkaiset silmät levähtivät uudestaan yllättyneisyydestä selkosen selälleen ja nainen vain tuijotti muutaman sekunnin oikeaa korusuuta. Sitten hän lehahti nauruun joka oli kuulas ja lämmin ja sai muutaman miehen käännähtämään katsomaan. Rachel painoi kätensä suun eteen, mutta naurulle ei meinannut tulla loppua. Viimein viimeiset hikkaukset tyrehtyivät ja Rachel pyyhki silmäkulmiaan.

"Olet suloinen", nainen naurahti.