Quidquid Latine dictum sit, altum videtur.

//Jos selvität otsikon ilman googlea/sanakirjaa, lahjoitan siulle suklaalevyn. |3 \\



"Pysy nyt paikoillasi, typerys!" Avis kivahti niskuroivalle hevoselleen, jonka sivua hän yritti juuri samaisella hetkellä pestä. Ori ei selvästikään pitänyt kylmästä jokivedestä ja näytti vastahakoisuutensa turhankin selvästi. Hiirakko pärski, roiski vettä nostelemalla jalkojaan ja huitoi emäntäänsä pitkällä jouhihännällään. Avis huokaisi raskaasti hangatessaan harjalla oikullisen konin lyhytkarvaista turkkia, harjan hän tietenkin oli napannut äitinsä siivousvälineistä. Tuskin tuo tarvitsi tätä jouhista tehtyä harjaa, ja vaikka tarvitsikin, ei tuo varmaan sitä huolisi - ainakaan tämän pesun jälkeen. Kuolonkalloksi nimetty ori oli päättänyt piehtaroida heti vesisateen jälkeen mudaksi mäskiintyneessä maassa. Juuri kun Avis oli saanut tuon hienon kasvomaalauksenkin valmiiksi.
Kaksikko seisoskeli miltein keskellä kylmänä virtaavaa Valkoista jokea, aivan Whiteruniin johtavan tien kuppeessa, hyvin lähellä kivisiltaa. Vivien, Aviksen äiti, oli päättänyt käyttää pesureissun hyväkseen, ladoten tyttärensä syliin aimokasan pyykkejä. Aivan samahan nuo oli pestä siinä joutaessa, oli äiti virkonut. Vaan ei tainnut muori tietää, että Kuolonkasvossa oli taltuttamista ennen varsinaista pesua. Keisarillinen saattoi hyvinkin olla vielä illalla täällä, ellei sitten ollut kuollut keuhkokuumeeseen. Hän oli päättänyt säästää vaivaa ja viedä hevosen syvemmälle, jottei peseminen olisi niin hidasta, muttei tullut ajatelleeksi joutuvansa itsekin veden varaan. Nyt hänen nenänsä helotti punaisena, pellava vaatteet likomärkänä ja alahuuli väpättäen.
"Kylmä..." Nainen mutisi seistessään napaan asti hyisessä vedessä. Typerähän tuo oli, mutta ainakin Kuolo sai kunnon pesun. Selvästikään hevonen ei ajatellut samalla tavalla. Pyykit nainen ehtisi pestä myöhemminkin - ellei joku urvelo päättäisi varastaa niitä keskellä kirkasta päivää. Kauniit mekot, lämpimät villahousut ja monet muut kangaslärpäkkeet makasivat epäsiistinä kasana rannalla, suurehkon kiven vierellä. Nuori nainen vähät välitti viikkaamisesta tai siitä, heittikö vaatteet mutaiselle maalle vaiko puhtaalle alustalle - pesuunhan ne kuitenkin menivät. Hänen logiikkansa on aina ollut kultainen: kirkas mutta erittäin hauras.

Kuolo töytäisi Avista suurella, maalinpeittämällä turvallaan, molskauttaen nuoren soturinaisen kokonaan veteen. Hetkessä pinnan alta ponkaisi uitettua koiraakin kamalampi näky, hampaat kylmästä irvessä ja nyrkit suorina. Tämä pesemiseen kettuuntunut kyläläinen tarttui orin pään sivuista kiinni, kolauttaen otsansa tuon läsiä vasten.
"Sinä Sheogorathin riivaama kauraturpa. Lopeta. Nyt." Avis murisi pitäessään suoran katsekontaktin hiirakkoon sotahevoseen, toivoen pääsevänsä yhteiseen sävelmään tuon kanssa. Hevosen ruskeat nappisilmät tuijottivat emäntää hetken aikaa, kuunnellen korviaan heilutellen. Hetken Avis luuli voittaneensa jääräpäisyyden kuninkaan - kunnes tuo suuri eläin palautti naisen luulot maanpinnalle. Koni puhalsi lämmintä ilmaa sieraimistaan, töytäisten naista uudemman kerran. Kiirastuli horjahti taaksepäin jälleen kerran, muttei päästänytkään irti hevosen päästä. Ehei, tuo koni saisi maistaa omaa lääkettään.
Kuolonkallon pärstä upposi pinnan alle Aviksen mukana. Ori kohotti päänsä korkealle pakoillakseen vettä, hinaten samalla nuoren naisen mukanaan. Nauraen keisarillinen taputti ratsunsa kaulaa, ollen varsin tyytyväinen kostoonsa. Mahtoivat lohetkin nauraa näille kahdelle, sillä milloin ihminen kinastelisi hevosen kanssa?
Koulutuksesta huolimatta Kuolo omasi varsin omalaatuisen luonteen, mitä Avis rakasti syvästi. Jukuripäisyydestä huolimatta tämä oli aina naisen parhain ystävä.

"Noin, oliko niin kivaa pukata minua?" nainen puheli ratsulleen, uppoutuen hiljaiseen hyräilyyn samalla kun pesi eläimen harjasta. Oli vasta aamupäivä ja Avis oli jo nyt varma, ettei ehtisi kotiin syömään ennen iltaa. No, oli tämäkin omallaisensa tapa viettää Loredasia.

// Juuei ihan taida luonnistua tällä nupilla xD //

Jumalauta. Ei helvetti. Ne ainokaiset asiat jotka sillä hetkellä Rorikhin päässä pyörivät, oli kirosanojen loputon litanja alituiseen kovenevalla kaikuefektillä. Jumalatkin olisivat takuuvarmasti pyörtyneet silkasta törkeyden yliannostuksesta, mikäli olisivat sillä hetkellä kohtalokkaasti eksyneet miehen pään sisään. Rorikh tuijotti vasaraa kädessään - tai no, entistä vasaraa tarkemmin sanottuna, sillä mies puristi kädessään pelkkää katkennutta puukeppiä sen verran lujasti että melkein pystyi kuulemaan kuinka puinen varsi narisi ja halkeili hänen otteessaan. Rorikhin suupielet kaartuivat yhä vain alemmas kohti maata, ja hänen silmänsä iskivät tulta ja tappuraa Ärjyn kohdistaessa katseensa maassa nätisti nököttävään, katkenneeseen vasaranpuolikkaaseen. Rorikh puri hampaansa niin voimakkaasti toisiaan vasten että leukapieliin sattui, ennenkuin iskeä läimäytti vasemmassa kädessään pitelemänsä miekan muotoa kaukaisesti muistuttavan raudankappaleen vesikaukaloon niin lujasti, että vesi roiskahti ahjoon asti ja sai hiilet suhisemaan. Vettä lensi myös miehen päälle, ja hänenkin nahkansa oli vähällä alkaa sihahdella veden vaikutuksesta kuumaa ihoa vasten.

Entisen vasaran puuvarsi lensi komeassa kaaressa varmaan jonnekin torille asti, ja lähistöllä pyörineet ihmiset olivat vaienneet ja pysäyttäneet kaikki tehtävänsä vain tuijottaakseen hämmentyneensekaisen pahennuksen vallassa itsekseen riehuvaa seppää. Rorikh ärisi itsekseen, ennenkuin veti syvään henkeä ja painui sisälle paiskaten raskaan puuoven visusti kiinni perässään. Mistä pirusta hän nyt siihen hätään uuden vasaran taikoisi? Ei hänellä ollut aikaa sellaiseen pelleilyyn! Rorikh kaiveli hyllyjään perinpohjaisesti kaksi tai kolmekin kertaa, mutta joutui suureksi pettymyksekseen toteamaan ettei minkäänsorttista varavasaraa ollut. Mies istahti tuolille pöytänsä ääreen kiroten raskaasti.

Samassa kuitenkin välähti. Riverwoodissa sijaitseva sepänpaja oli ollut jo kauan tyhjillään, ollen nyt yleisessä käytössä. Tuskin kukaan pahastuisi mikäli Rorikh päättäisi lainata yhtä ja samalla kertaa jos toistakin työkalua enemmän tai vähemmän pitkäksi aikaa. Ärjy kuitenkin murahti itsekseen - mikä riesa raahautua sinnekin asti, kun töitäkin oli vielä tehtävänä - ja vääntäytyi ylös tuolistaan suunnaten yläkertaan vaihtamaan vaatteitaan johonkin enemmän julkiseen liikkumiseen sopivampaan.

Saatuaan vedettyä ylleen vaalean pellavapaidan sekä ruskeasta kankaasta valmistetut housut - ne nahkaiset saappaat olivat niin hyvät ettei mies suotta muita kenkiä kaivannut - Rorikh lähti marssimaan kohti Riverwoodia, kasvoillaan tuttuakin tutumpi juro jörötys. Onnekseen hän ei lyhyehkön kävelymatkansa aikana törmännyt minkäänsorttiseen ihmiseen tai olentoon, sillä Rorikh olisi takuuvarmasti potkaissut jokaisen tielle sattuvan suoraan pöpelikköön välittämättä laisinkaan olisiko vastaantulija sapelihammastiikeri vai itse Jarl Balgruuf. Hän vain halusi hoitaa hommansa nopeasti pois alta, napata vasaran ja pari muuta käyttöarvoista työkalua ja painua takaisin Rautaroviolle jatkamaan töitään.

Ylittäessään aivan Riverwoodin kupeessa olevaa siltaa, Ärjy kuitenkin havahtui lähistöltä kantautuvaan tuttuun puheensorinaan. Rorikh kulmiaan kurtistaen siivilöi ympäristöä kuitenkaan mitään näkemättä - ennenkuin hän hoksasi kohdistaa katseensa sillan alitse virtaavaan jokeen, jossa Avis räpiköi puoliksi vedessä näyttäen vähän samalta kuin hukutettu skeever yhdessä luupäisen koninsa kanssa. Mies ei voinut muuta kuin hetkeksi seisahtua keskelle siltaa tuijottamaan.
" Mikä piru teitä tenavia jokeen vetää? Mikäli hukkua mielitte niin työntäkää päänne sankoon ja tehkää se jossakin kaukana muiden silmistä. " Rorikh ärähti niin että nuorelle Keisarilliselle ei takuulla jäänyt epäselväksi kuka sanojen takana oli.

Äkillistä ärjähdystä säikähtänyt koni asteli hermostuneita sivuaskelia rannan suuntaan, miltein jyräten omistajansa yli kuin mikäkin jättiläinen. Avis onnistui juuri ja juuri väistämään lievästi vauhkoontuneen tömistelijän luitamurskaavia kavioita uimalla taaksepäin, kiroten sitä joka säikäytti hänen rakkaimpansa. Kahlattuaan Kuolon luo hän yritti rauhoitella hiirakkoa lempeästi puhuen ja turpaa taputellen, saaden orin pysymään kiltisti paikoillaan. Nuori nainen käänsi tuimistuneen katseensa sillalle päin, tunnistaen tutuksi tulleen miehen ulkonöltä. Ärjy. Tosin, ei ollut hankala päätellä äsköisestä, ukkostakin kumeammasta jyrähdyksestä, kenelle ääni kuului. Varsinkin ärähdyksen sisältö oli selkeästi juron miehen omaa kieltä, miten tuo jaksoi aina olla niin pahantuulinen? Kyllähän Keisarillinenkin omisti huonoja päiviä, mutta Rorikhin oli täytynyt tehdä koko Tamrielin ennätys murjottamisen suhteen!

"Blondi, lopeta hevoseni säikyttely!" Avis huudahti sepälle puidessa nyrkkiään varoittavaan sävyyn. Hänen heposelleen ei ryppyilty! Eikä kyllä liiemmin hänelle itselekään, jos nyt tarkkoja oltiin. Täyteläisten huulien kaari vääntyi pirulliseksi virneeksi naisen saadessa oikein loistoidean, jota tulisi katumaan varsin pian jos päättäisi oikeasti toteuttaa sen. Ja milloin Avis olisi perääntynyt älynvälähdyksissään. Kostonhimoisena brunette kiersi Kuolon sivulle, tarttuen tuon niskajouhista sekä ristiselästä kiinni, puntaten itsensä tuon selkään. Helppoa se ei ollut, koska koni oli säkäkorkeudeltaan miltein yhtä korkea kuin nainen itse. Onneksi vesi antoi helpottavan alkuponnahduksen, korvaten satulan jalustimet tällä kertaa. Likomärkä nuorukainen kannusti ratsunsa ravaamaan pois joesta, uskoen tuon varovan itse kivikkoon törmäämistä. Harjaksesta hevosta ohjaava Avis suori tiensä sillalle, katse tiivisti Ärjyn liikkeitä seuraten. Hän ei tasan säälinyt miehen pahaa päivää ja jättänyt tuota rauhaan, koska blondi arpinaama tuskin omasi hyviä päiviä elämässään. Heti kun ratsukko pääsi sillalle asti Avis hidasti tahtia painamalla pohkeensa kevyesti Kuolon kylkeä vasten. Ori pysähtyi käskystä, tepastellen pari energistä askelta Ärjyn edessä, tuijottaen tummilla silmillään uteliaan oloisena. Hevonen ei ollutkaan tavannut miestä niin useasti kuin Avis, sillä raasu joutui aina jäämään Whiterunin ulkopuolelle, eikä Nordia meinannut saada pois pajaltaan ellei pakolla raahannut - tai jollain ovelalla tavalla houkutellut.

"Päivää, Rorikh." Kiirastuli tervehti vuoripeikkoakin pahantuulisemman näköistä miestä, pysytellen visusti hevosensa selässä näyttääkseen kerrankin pidemmältä. Ennen kuin mies kerkesi enempiä saarnaamaan, Avis kohotti märän paitansa helmaa ja kaksin käsin puristi ylimääräiset vedes suoraan miehen päälle. Tuolla oli sopivasti kuivat vaatteet päällä - ja peräti paita - joten jaettu kokemus kylmästä jokivedestä oli paikallaan. Nuorukainen tiesi astuneensa juuri heikoille jäille, muttei silkasta pirullisuudestaan välittänyt.
"Näytit käyvän kuumana, joten... ole hyvä!" Avis naurahti tyytyväisenä tulokseensa, läimäisten avokädellään Kuoloa lonkalle, hoputtaen tuota ottamaan pari laukka-askelta edemmäksi. Hän ei todellakaan halunnut saada suoraan nyrkistä, eikä Kuolokaan sitä ollut ansainnut, joten parempi varautua ja pitää etäisyyttä jo heti alussa.
"Ota kiinni jos saat!" Avis huudahti peräänsä kääntäessään ratsunsa poikittain seisomaan keskelle tietä, heti sillan ylitettyään. Hän oli Whiterunin puoleisella tiellä, odottaen saavansa aikaan kunnon esityksen Ärjyä hyödyntäen. Parempi kuitenkin pitää mies pois kylästä, jottei yksikään kana kohdannut loppuaan - kuten Aviksen ollessa lapsi.

Rorikh vain tuijotti kuin mikäkin vuorenpeikko Aviksen niinsanottuja vesileikkejä, eikä hän vain voinut olla tuntematta jonkinlaista lapsellista mielihyvää huomatessaan kuinka nuoren naisen ylisuuri meetvursti astahteli varsin hermostuneen oloisena miehen ärjähdyksen myötä. Mies tosin heti alkoi kyseenalaistaa motiivejaan senkin suhteen että oli pysähtynyt ja jäänyt huutelemaan, vaikka alkuperäinen tarkoitus olikin vain käväistä nopeasti hylätyllä sepänpajalla ja lähteä aivan yhtä vikkelästi. Avis tosin aiheutti miehessä aina sellaisen vaistomaisen reaktion, ettei hän vain voinut pitää suutaan kiinni. Vähän sama kuin se, että joku sai kukkien siitepölystä aivan hillittömän pärskykohtauksen. Kyllä, Rorikh vertasi juuri Avista allergiaan.

Sitäkin Nord kovasti iltasella pohti, mikä mielihalu nuorella naisella oli keksiä hänelle sellaisia typeriä lempinimiä. Oli hänellä ihan oikeakin nimi, vaikka Avis tuntuikin kovasti korvanneen sen Ärjyllä ja saastuttaneen samalla koko naapuruston vekaroiden korvat sillä sanalla.
" Hanki kylmähermoisempi kanttura. " Rorikh murahti takaisin ja tuhahti. Hän ei ollut koskaan erityisemmin välittänyt saatikka sitten pitänyt minkäänlaisista kotieläimistä. Niistä tuntui olevan vain turhaa vaivaa ja työtä - kuten Avis ystävällisesti todisti rämpiessään kylmässä joessa - ja niitäkös Rorikh viimeisimpänä kaipasi. Hänellä oli omat sepäntyönsä, jotka veivät lähes kaiken ajan. Okei okei, olihan hevosesta tai koirasta seuraa, mutta Rorikh ei kyllä sen enempää sellaisestakaan välittänyt. Hän viihtyi vallan mainiosti jylhässä yksinäisyydessään.

Ärjy katseli ilmeen värähtämättä kuinka Avis kamppaili tiensä hevosensa selkään ja ratsastaa karautti sillalle hänen viereensä. Rorikh tuijotti hevosta ihan yhtä tiiviisti kuin sekin tuijotti miestä, eikä Ärjy voinut ymmärtää sitäkään seikkaa miksi elikolle piti maalata pääkallokuvio naamaan. Tuo jukuripäinen elukka oli kuitenkin viimeisimpiä asioita koko Tamrielissa, joihin Rorikh luotti - sen muutaman kerran mitä Rorikh oli erehdyksissään joutunut liian lähelle kyseistä hevosta, oli tuo pahainen kanttura joko alkanut mussuttamaan hänen tukkaansa tai näykkäissyt ihan vain piruuttaan.

Rorikh joutui nostamaan katseensa ylös - se jos mikä oli häneltä harvinaista - kohdistaakseen katseensa Aviksen kasvoihin. Nuoren naisen livertävä tervehdys kuulosti oitis enemmän kuin epäilyttävältä, ja miehellä oli todella paha epäilys siitä ettei Aviksella ollut puhtaita jauhoja pusseissaan. Rorikh ei kuitenkaan ehtinyt sanoa sanaakaan tahi kiepauttaa kaksikkoa niskalenkillä takaisin jokeen, kun Avis päätti puristaa jokaisen pisaran vettä likomärästä paidastaan - suoraan Ärjyn niskaan. Rorikh pystyi lähes kirjaimellisesti tuntemaan kuinka hänen verenpaineensa lähti äkilliseen nousuun, sormet puristuivat nyrkkeihin niin että rystyset muuttuivat valkoisiksi ja silmissä alkoivat palaa sellaiset lieskat jotka olisivat ihan hyvin voineet polttaa kaiken tieltään mihin vain koskivat.

Aviksen provosointi ei auttanut Rorikhin hermoihin yhtään. Voi jos miehellä olisi ollut nyt ase mukana, ihan mikä tahansa teräase, olisi hän takuuvarmasti nylkenyt niin Aviksen kuin tämän pahaisen kantturankin. Rorikh laski hitaasti kymmeneen ja yritti kovasti antaa itselleen tarpeeksi vakuuttavia syitä olla räjähtämättä. Hän oli aikuinen mies. Hän ei alentunut lapsellisuuksiin. Hän oli rauhallinen ja fiksu aikuinen mies ja jättäisi Aviksen typeryydet omaan arvoonsa. Vankila ei ollut sen arvoinen. Ei ihan totta ollut.
Rorikh antoi ilman karata hitaana ja pitkänä henkäyksenä keuhkoistaan, jonka jälkeen hän pyyhkäisi vettä kasvoiltaan ja siirsi kasvoilleen valahtaneita hiussuortuvia syrjään.
" En tullut leikkimään kanssasi. Ei minulla ole aikaa sinun typeriin kepposiisi. " Rorikh pakotti sanat hampaidensa välistä, ihan vain jottei alkaisi huutaa. Mieli kyllä teki. Ärjy käännähti ympäri Avista kohti, ja hän tunsi verisuonen tykyttävän ohimossaan. Mutta ennenkuin mies ehti sitä itsekään kunnolla rekisteröidä, oli hän napannut maassa pyörineen kivenmurikan kouraansa, vienyt kätensä taakse ja tempaissut kiven lentoon sellaisella voimalla että ilma vain suhisi. Se, päättäisikö kivi napsahtaa suoraan Aviksen otsaan vai lentää pusikkoon ei ollut enää Ärjyn päätettävissä.

Avis vartoi hevosen selässä varsin ilkikurinen pilke silmäkulmassaan, katsellen miehen hiljaista raivoamista, toivoen saavansa aikaan kunnon räjähdyksen. Vaan sitä ei tullut. Nuorukainen nosti kulmiaan silkasta yllättyneisyydestä, eikä voinut sanoa että hän olisi kovin tyytyväinen. Ei, hän halusi nimenomaa pitää hauskaa karhumaisen miehen kustannuksella - tai kuten Avis asian näki: miehen kanssa. Hän oikeasti luuli rikkoneensa rajat, jonka yli ei saisi itse Taloskaan kävellä, mutta mitään ei tapahtunut. Kiirastuli tarkisti nopeasti pulssinsa kaulaltaan sormiaan käyttäne. Jep, elossa oltiin. Hetken hän jo kuvitteli kuolleensa ja jääneen jumiin välitilaan, ennen kuin pääsisi hänelle tarkoitettuun paikkaan. Vaan mies ei ollut nirhannut häntä, ainakaan vielä. Brunette oli jo kysymässä, eikö vanhus pysynytkään perässä edes ajatusten tasolla, mutta sulki nopeasti suunsa nähdessään sepän aikomukset. O'ou, tästä se lähtee.

Keisarillisen utelias katse seurasi tarkasti, kuinka Ärjy valmistautui viskaamaan jotain - todennäköisesti kiven - naisen pärstää koristamaan.
Kivenmurikka, joka tunteellisin puolin ja hieman ulkonäöllisestikin muistutti Rorikhia, singahti komeassa kaaressa kohti ratsukkoa. Kova luonnonmateriaali ei kuitenkaan löytänyt suuntavaistotonta tietään Aviksen otsalle, vaan napsahti ikävästi Kuoloa lapaan. Hiirakko päästi matalan hirnahduksen tuntiessaan kipua ihollaan, reagoiden ainoalla osaamallaan tavalla: pukittamalla.  Suuri eläin pomppi sekä etu- että takajaloillaan, vetäen sellaista ripaskaa ettei kyydissä olevalla naisella ollut juuri valtaa pysähtymisen suhteen. Avis kirosi sekä Ärjyä että Kuoloa mielensä sisuksissa yrittäessään pidellä kiinni vauhkoontuneen konin harjaksesta, upottaen pohkeensa jälleen tuon kylkeä vasten. Kallomaalauksin koristeltu hevonen ei kuitenkaan totellut vaan heitti ratsastajansa suurella kaarella suoraan jorpakkoon.
Veteen pudonnut naikkonen pyöri pinnan alla virtauksen pyyhältäessä hänen ohitseen. Luojan kiitos hän oli ehtinyt vetäistä keuhkot täyteen happea ennen törmäyskursille veden kanssa joutumistaan. Vaan pinnalle tuo ei aikonut nousta. Tilanteen nopeudesta huolimatta Avis oli saanut jälleen uuden idean, tällä kertaan tavoitteena syyllistää kivenviskannutta Nordia.

Nuori pellavavaatteinen nuori pysyttäytyi pinnan alla, uiden mahdollisimman pohjassa jottei jättäisi havaintomahdollisuuksia itsestään. Kiira polski äänettämän matkansa aina sen kyseisen sillan alle, jonka päällä seppä mahdollisesti vielä seisoi. Naisen tarkoitus oli jäädä kivisillan varjoon ja pysytellä pinnan alla niin että väin puolipäätä oli näkyvissä. Itsekseen myhäilevä nainen halusi tietää, miten Ärjy reagoisi, jos luulisi juuri aiheuttaneen kuoleman jostain todella typerästä syystä. Hah, luulkoot hänen hukkuneen ja palatkoon Purgatorium-perheen kotiovelle lakki kourassa. Saisipa pientä maistiaista siitä, millainen nainen se Vivien oli. Pelkkä ajatuskin kutitteli Aviksen nauruhermoja, sillä hän tiesi tasan tarkkaan kuinka itkuraivarit saava äitimuori tulisi heiluttelemaan kaulintaan pitkän Nordin edessä, haukkuen tuon Daedrien maille saakka.

Hieman sivuummalla Kuolonkallo näytti rauhoittuneen sen verran, että tuo näki sopivaksi hetkeksi ruveta jäystämään heinää sillan viereltä. Heikkohermoisuudestaan huolimatta kouluttamaton konin uskoi vaaran olevan ohi, vaikka lapaa taisi jomotta pienesti.



//En ota vastuuta typoista, koska tää näppäimistö tunnetusti heittää omiaan kirjoitusten sekaan XD

// Ei näkynyt kirijootuserheitä! //

No eihän se kivi kuitenkaan lentänyt sinne minne piti - toisaalta ehkä ihan hyvä niin - mutta parempaa heittotulosta ei Rorikh kai voinut toivoakaan siinä mielentilassa. Aviksen ja pusikon sijaan murikka kuitenkin päätti käyttää hetkellisen lentotaitonsa sekä alkuperäisen käyttötarkoituksensa hyväkseen, ja napsahti suoraan nuoren Keisarillisen kantturan lapaan. Ja siitäkös hevonen innostui alkaen teutaroida kuin kaistapää. Sillä hetkellä Rorikh tunsi aivan suunnatonta tyytyväisyyttä - vaikkei se näkynytkään hänen juroilta kasvoiltaan - kun hevonen alkoi pukittaa ja Aviksella näytti olevan lieviä vaikeuksia pysyä elikkonsa selässä. Kieltämättä siinä vaiheessa, kun Avis lensi leppäkeihään lailla jokeen varsin komein suorituksin, kohosi miehen suupielelle kevyt virneentapainen joka kuitenkin katosi aivan yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin.

Ärjy käännähti jatkaakseen matkaansa kohti hylättyä sepänpajaa, vain odottaen hetkeä kun Avis muutaman sekunnin sadasosan päästä nostaisi sellaisen metakan joesta että puutkin karistaisibat lehtensä. Lähes sillan toiseen päähän asteltuaan Rorikh kuitenkin pysähtyi huomatessaan, että oli aivan hiljaista. Mies vilkaisi olkansa yli, nähden vain naisen rauhoittuneen hevosen nyhtämässä heinää sillan toiselta puolelta. Pienen hetken ajan Rorikhin päässä löi tyhjää, ennenkuin hän marssi rantaan jonne ilmeisesti Avis oli pyykkinsä jättänyt. Naista ei kuitenkaan näkynyt missään. Edelleenkään.
" Voi Boethiah jos minut sokaisit.. " Mies ärähti juuri ennenkuin nykäisi saappaat jalastaan ja heitti paidan päältään - aivan kuin se ei olisi jo valmiiksi kastunut - ja lähti rivakasti kahlaamaan jokeen raskaasti itsekseen kiroten.

Avista ei näkynyt vieläkään missään. Rorikh oli toivonut naisen jäävän johonkin kivikkoon, mutta ilmeisesti virta oli vienyt tämän mukanaan. Pala tuntui juuttuvan miehen kurkkuun, kun hän tajusi Valkoisen joen muuttuvan kivikkoiseksi vesiputoukseksi varsin nopeasti sillan alitse kuljettuaan. Ärjyllä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin sukeltaa ja uida myötävirtaan. Mies nousi pinnalle haukkaamaan happea juuri sillan kohdalla, ja hänen silmiinsä osui pinnalla pilkottava päälaki. Raskas ärähdys karkasi miehen huulien välistä, kun hän nopein vedoin ui naama pohjaa vasten kelluvan Aviksen luokse, heittäen tämän olkapäälleen tuhlaamatta yhtään aikaa tarkistaakseen vieläkö henki pihisi. Ehkä hänen olisi kannattanut, sillä miehelle olisi hyvinkin saattanut paljastua Aviksen olevan vielä hyvinkin eläväisen näköinen.

Uituaan sen verran lähemmäs rantaa jotta miehen jalat ylsivät pysyvästi vasten pohjaa, marssi Rorikh rannalle Avis edelleen olallaan roikkuen. Ärjy noitui edelleen itseään sekä äkkipikaisuuttaan aina Oblivioniin asti - juuri tästä syystä mies ei halunnut menettää hermojaan!
Rorikh laski veltoksi heittäytyneen Aviksen selälleen nurmelle, ja ilme kireänä hän pohti kuumeisesti vaihtoehtojaan. Pitäisikö läimäistä kämmenellä kasvoille? Joku oli joskus sanonut, että hukkuneen keuhkoihin pitäisi puhaltaa lisää ilmaa joka hyvällä lykyllä pelastaisi uhrin. Se tarkoitti kirjaimellista suusta suuhun - tekniikkaa. Miehen ilme vain kiristyi entisestään. Rorikh nappasi riuskasti kiinni Aviksen leukapielistä. Voi Talos, mitä hän olikaan mennyt tekemään!

Aviksen mieli kihersi varsin huvittuneena ja hänellä oli todella suuri ongelma suunsa kiinni pitämisen kanssa. Hän ei halunnut oikeasti hörpätä vettä keuhkoihinsa, mutta tilanne oli saamassa niin huvittavan käänteen, ettei nainen voinut olla päästämästä pari ilmakuplaa huuliensa välistä. Nainen toivoi kuitenkin pien pääsevänsä taas hengittämään raitista ilmaa, joten siinä mielessä Ärjy saisi löytää hänet pian. Brunette osasi kuvitella pääkopassaan, kuinka pahasti hän tulisi saamaan selkäänsä vanhemmalta ihmiseltä. Nyt kun tarkemmin ajatteli, selkäsauna sattuisi. Paljon.
Ennen kuin Avis ehti miettiä sen pidemmälle, hän tunsi vahvojen käsien nostavan hänet pinnalle. Siinä samassa nainen vetäisi keuhkot täyteen ilmaa ennen kuin pyörtyisi, mahdollisimman hiljaisesti tietenkin jottei toinen kuulisi elonmerkkejä. Seppä lähti uiskentelemaan rantaa kohti keisarillinen olallaan, selvästikin äristen ja muristen mielensä sisällä. Olalla makaava, holtittomasti vettä kasvoilleen saava nainen piti pintansa ja yritti olla möläyttämättä pari valittua sanaa nordin huolimattomalle tavalle kuljettaa häntä virran yli. Mukavaa tämä palvelu, ei tarvinnut itse vaivautua uimaan ja mikä ihmeellisintä: Rorikh oli huolimaton. Jos tuo olisi tarkistanu jotain oleellista, kuten esimerkiksi virneeseen kaartuvan kasvot, tai vaikkapa pulssin, ei koko raahaamista tarvitsisi suorittaa. Vaan väliäkö tuolla, Avis sai haluamansa ja koitti nyt kovasti miettiä miten saisi pidettyä näytöksen pystyssä. Kyllähän tämä aina pyykinpesun voitti, eikä hän ollut antanut anteeksi blondille hevosensa satuttamisesta. Ihan kuin se ei olisi ollut Aviksen vika...

Voi, olisipa äiti tullut paikalle mänkättämään Ärjylle, ettei hänen tytärtään satuteta. Mutta vanhempi naishenkilö tietenkin saisi tilanteen käännettyä erittäin väärään suuntaan, sellaiseen mikä pakottaisi Aviksen juoksemaan kintut tulessa kauas pois.
Jos joku olisi Whiterunissa nähnyt sepän pelastavan nuoren naisen veden varasta, olisi tuota kuulusteltu ihmeissään ja mahdollisesti pidetty sankarinakin, mutta nyt kyse oli Riverwoodista. Pienoisessa kyläpahaisessa oli vain kaksi vartijaa ja kaikki muut olivat erittäin kiireisiä omien töidensä kanssa. Myllyllä työskentelevät ihmiset eivät kiinnittäneet huomiota alajuoksun tapahtumiin, vartiomuurit ammottivat tyhjyyttään, koko kylällä ei näkynyt ristin sieluakaan.

Uintireissu sai päätöksensä Rorikhin kahlatessa veltto keisarillinen harteillaan, heittäen tuon varsin huolimattomasti nurmelle. Avis piti sittenkin enemmän vedestä, sillä nyt hän oli kylmän tuulen armoilla, kehon lämpötilan laskien turhan alas hänen makuunsa.
Kiirastuli ihmetteli laskeutunutta hiljaisuutta, pohtiko Ärjy jotain? Vai oliko tuo saanut jo sydänkohtauksen järkytyksestä? Sitä maassa makaava ei tiennyt, mutta oli tarpeeksi utelias ottaakseen selvää. Avis raotti silmiään hitusen, seuraten tilannetta pitkien ripsiensä välistä. Samalla hetkellä seppä tarttui hänen kasvoistaan kiinni työnkarheuttamalla kädellään, lähestyen vastahakoisesti naisen kasvoja.

Hetkonen, mitä?

Avis ei tiennyt miehen suunnitelmaa, mutta tätä hän ei osannut odottaa. Riuska läimäytys kasvoille oli enemmän nordin kaltaista. Olikohan kauhu todellakin vallannut tuon järjenjuoksun. Oli syy mikä tahansa, antoi nainen toisen tulla tarpeeksi lähelle itseään, että miehen hengitys tuntui selvästi hänen kasvoillaan. Oliko hän hullu? Kyse oli Ärjystä, ei mistään parikymppisestä naisenkaatajasta. Jos brunette nyt hihkaisisi 'yllätys', elinaikaa olisi tasan kolme sekuntia. Eikä hän niin ilkeä halunnut olla, että Ärjy hyvää hyvyttään olisi pelastanut hänet  - turhaan. Jännä, miten mies tosiaan oli päättänyt avittaa häntä, kaikista naisen aiheuttamista päänvaivoista huolimatta.
Kun kaksikon huule lähes osuivat, hipaisten vain pintaa, ei nainen voinut jatkaa pientä esitystään. Kiirastuli räpytteli silmänsä auki, tuijottaen suoraan Ärjyä silmiin. Tuon juron miehen kylmä katse oli turhankin lähellä, ja se tuntui porautuvan suoraan sielun ytimeen. Avis tuijotti hetken hiljaisuudessa, kunnes tökkäsi kylmällä nenänpäällään sepän nenää.

"Hei." keisarillinen tervehti jostain kumman syystä, tyhjä ilme kasvoillaan. Hän pystyi miltein laskemaan, kuinka monta sekuntia hän omisti elinaikaa. No, ainakin hän kuolisi kotikylässään, joten ruumiin löytämiseen ei menisi liian paljon aikaa. Hän ei tasan halunnut olla mädäntynyt siihen mennessä.

//Tönkköä tekstiä, anteeksi!\\

// Aivan loistavaa! xD //

Mitähän hyvää helevettiä oikein oli tekeillä? Sitä Rorikh pohti kuumeisesti punnitessaan vaihtoehtojaan, joista ainoastakaan hän ei oikeastaan tiennyt yhtään sen enempää kuin peurakaan tiesi Dwemerien monimutkaisista mekanismeista. Mies ei ollut hengenpelastaja. Ei, hän ei ollut minkään sortin avunantaja tai parantaja, Rorikh oli elämänsä aikana vain ja ainoastaan ottanut henkiä eikä antanut niitä - jollei laskettu Rifteniin heivattua mukulaa, mutta se oli jo toinen tarina - joten se tilanne oli hänelle lähestulkoon pahin mahdollinen. Eihän hän nyt millään voinut vain jättää Avista siihen! Harmi vain että aika kului tahtomattakin eteenpäin, jättäen Rorikhin varsin vähien vaihtoehtojen varaan.

Ei Ärjy voinut sille mitään että hän tunsi olonsa niin järjettömän vaivautuneeksi pelkästään ajatuksesta, että hänen pitäisi suorittaa tekohengitystä suusta suuhun häntä nuoremmalle naiselle. Ei sillä että Aviksessa olisi mitään vikaa ollut, mutta takuulla itse kukin tuntisi olonsa jokseenkin valjuksi kun sellaisessa tilanteessa joutuisi koskettamaan naista sillä tavalla ensimmäistä kertaa yli pariinkymmeneen vuoteen. Rorikh olisi halunnut vetäistä typerät ajatuksensa solmulle - tässä oli kuitenkin kysymys ihmishengen pelastamisesta! Niimpä Nord potkaisi itseään henkisesti ja ryhdistäytyi kuin mies, vielä kiroten niin itseään kuin Avista ja samalla vähän jumaliakin, ennenkuin kumartui paremmin nuoren Keisarillisen puoleen.

Rorikh ehti vain hädintuskin viedä huulensa Aviksen huulien läheisyyteen, kun nainen vain yhtäkkiä päätti avata silmänsä. Mies jäätyi automaattisesti paikoilleen kuin konkreettiseksi kivenmurikaksi, eikä hän osannut tehdä muuta kuin tuijottaa takaisin ymmärtämättä enää yhtään, mitä tapahtui. Vasta siinä vaiheessa, kun Avis tökkäsi nenällään miehen nenää, tajusi Rorikh vetäytyä - tai pikemminkin heittäytyä - kauemmas ja irroittaa otteensa Keisarillisen leukapielistä.

" Hei. " Avis tervehti ihan tuosta noin vain. Rorikh tuijotti nuorempaansa kasvoillaan niin hämmennystä, yllättyneisyyttä kuin pahaenteisesti kytevää raivoakin. Palaset alkoivat hiljaa loksahdella paikoilleen, kun Rorikh tajusi kiinnittää huomiota siihen faktaan, ettei Avis tottapuhuen näyttänyt ollenkaan hukkumista lähellä käyneeltä tai hätää kärsivältä. Eihän nainen edes yskinyt vettä!
" Hei? " Rorikh toisti uskomatta kuulemaansa. Tarkkanäköinen saattoi havaita, kuinka miehen silmäkulma alkoi nykiä.
" Hei?! " Rorikh sanoi uudemman kerran, mutta tällä kertaa suorastaan jyrähti, eikä miehen mieliala jäänyt enää kenellekään mielikuvituksen varaan.
" Kastelet minut kuin pahainen räkänokka, jonka jälkeen päätät vähän leikkiä kuollutta ja lillua joessa kuin uppotukki, ja kaiken tämän jälkeen sinulla ei ole MITÄÄN muuta sanottavaa kuin HEI?! " Mies karjui raivopäisen karhun lailla - oli suorastaan onni ettei kuuloetäisyydellä ollut vartijoita, ne olisivat takuuvarmasti juosseet miekat ojossa katsomaan mikä joukkosurma joen äärellä oli käynnissä - ja nappasi rivakasti Avista paidankauluksesta kiskaisten tämän puoliksi istualleen.

" Onko sinulla MINKÄÄNLAISTA käsitystä siitä miltä minusta juuri tuntui? MITÄ!? " Mies ärjyi vasten nuoren naisen kasvoja ja ravisteli nuorempaansa, hän ei ollut koskaan elämänsä aikana halunnut lyödä naista niin kovasti kuin sillä nimenomaisella hetkellä.
" Liikkuuko sinun matojensyömässä pääkopassasi yhtään mitään!? " Rorikh jatkoi, ennenkuin päästi irti ja suorastaan loikkasi seisomaan kiskomaan saappaita takaisin jalkoihinsa. Eihän se tietenkään onnistunut siinä hötäkässä tai mielentilassa, joka taas aiheutti impulsiivisen reaktion ja seuraavassa hetkessä Rorikh tajusi tempaisseensa toisen saappaansa jokeen. Hän tuijotti hetken aikaa saappaansa perään raskaasti puuskuttaen, ennenkuin käännähti jälleen Aviksen puoleen.
" Olet minulle saappaan velkaa! "

Avis tukki korvakäytävänsä etusormillaan, yrittäen olla kuuroutumatta sepän ukkosen jyrinänkin päihittävän raivoamisen myötä. Hertsyykeli, että mies olikin tavallista kovaäänisempi! Jopa suoralinjainen, kova isku kasvoihinkin olisi ollut kivuttomampaa kuin tämä. Vaan kyllä nainen ymmärsi, miksi toinen hänelle huusi kurkku suorana.
"Olisin voinut sanoa 'Päivää', mutta se tuskin olisi tuottanut eriä tulosta" Avis pohti ääneen, päättäen jättää vinoilunsa tuohon. Ehkä hänen henkikultansa oli jonkun sanan säästämisen arvoista. Mutta vain ehkä. Kun nuorukainen pääsi vauhtiin, ei kyydistä voinut hypätä pois. Hän kuitenkin näki, kuinka oli loukannut aikamiestä, ja Talos tiesi, halusiko mies enää ikinä nähdä keisarlillista tämän jälkeen. Nainen huokaisi itsekseen, palauttaen kätensä syliinsä. Hänen oli pirun kylmä ja tällä hetkellä eniten kadutti Ärjyn paidan kasteleminen, sillä muuten se olisi tullut soturinaisen varastamaksi. Varmasti pellavapaita oli lämpimämpi kuin hänen omansa, joka oli kauttaaltaan märkä. Ja kyllä, olisi ollut järkevämpää napata sepän vaatekappale, kuin juosta kotiin vaihtamaan omiinsa. Naisen logiikka pelasi kympillä, eikä kenelläkään ollut valtaa sanoa toisin.

Avis vaihtoi asentonsa risti-istuntaan, heti kun Rorikh oli hänet kiskaissut ylös nurmelta. Ja karjunta jatkui, miehen käyden läpi hänen omia tuntemuksiaan. Periaatteessa. Oli suorastaan ihme, että tuolla kallionlohkareella oli näinkin paljon eri äänensävyjä, harmi että ne tulivat julki tällaisessa tilanteessa. Brunette laski katsettaan katuvana, kuin olisi sängyn jalkaa jyrsinyt koira nuhteluja saamassa. Toki hän aikoi hyvittää vähän massiivisemmaksi tapahtumaksi kehkeytyneen pilansa, mutta sitä ennen halusi kuitenkin saada suunvuoron.

"Anteeksi."

Kiirastuli kuiskasi hieman epäröiden, sillä ei ollut tottunut pyytelemään tekojaan anteeksi, vaikka monesti olisikin ihan tarpeessa. Punanenäinen likka laski kulmansa surullisen vaikutuksen antavaan ilmeeseen, katsoen omia varpaitaan. Kun Rorikh jatkoi sättimistään, Avis puri alahuultaan, ennen kuin sai sanansa sanotuksi.
"Anteeksi. Kuulitko: Anteeksi! En tiedä miksi tein niin... Kaipasin vain toimintaa tai jotain" nuorukainen selitti ääni värähdellen, sukien märkiä etuhiuksiaan parempaan asentoon. Hänestä tuntui suoraan sanoen kamalalta, ihme ettei silmät tulvineet makeanlämpimiä kyyneleitä. Saman reaktion aiheutti aina ihmiset, jotka huusivat hänelle. Ainahan naiselle jostain syystä raivottiin, mutta liian henkilökohtaiset huudot olivat aina arka paikka. Olihan hän vasta nuori - ja nainen kaiken lisäksi. Kestäisi vuosia, ennen kuin tästä saisi koulittua tunteetonta järkälettä.
Avis istui hiljaa paikoillaan, kädet sylissään ja niitä tuijotellen. Hän ei tohtinut luoda katsekontaktia nordiin, ei ennen kuin tuo rupesi ähertämään saappaidensa kanssa. Mikä näytti suoraan sanottuna toivottomalta puuhalta. -tirsk- elämänilo palasi samantien sinisilmäisen kasvoille, nuorukainen ei voinut olla tirskahtelematta miehen kehnoille yrityksille, joidenka päätteeksi tuo vielä heitti saapikkaansa jorpakkoon. Kuka se typerys nyt olikaan.

Kun raskaasti hengittävä mies kääntyi Aviksen puolelle, vaatien uutta kenkää velkana, ei likka voinut muuta kuin hymyillä pienesti nyökäten.
"Kysytään, josko vanhemmiltani löytyisi sopivia saappaita sinulle. Ja kuivia vaatteita." hän ehdotti, osoittaen omia vesittyneitä vaatteitaan. Toki hänellä olisi nuo typerät pyykitkin huolenaiheena, mutta ne kerkesivät odottamaan vielä tovin jos toisenkin. Kuolonkallo taas näytti palanneen yksittäisen muurin luo, syöden kukkia kovinkin tyytyväisen oloisena.

Avis nousi seisomaan ja puristeli ylimääräiset vedet vaatteistaan, jotka taisivat nähdä viimeisen päivän tänään. Pellavalla oli tapana venyä kastuessaan, joten näitä kamppeita tuskin saisi enää alkuperäiseen kokoonsa.
"Anteeksi vielä kerran. Lupaan ettei tämä toistu - ainakaan ihan heti." nainen väläytti suloista hymyään pirullisin merkein. Hän oli kuitenkin tyytyväinen, että Ärjy oli taas Ärjy, eikä ukkosenjumalan paha kaksoisveli.

Rorikh vain puuskutti kiivaati ja tuijotti jonnekin joen suuntaan hukkuneen saappaansa perään, hän kykeni suurinpiirtein tuntemaan ja jopa kuulemaan kuinka veri kohisi hänen päässään pillastuneen mammuttilauman tavoin. Kovasti mies yritti kaikin keinoin hillitä järhettömän suurta haluaan vain heittää Avis saappaan perässä jokeen ja jatkaa sitä mitä oli aivan alunperin ajatellutkin tehdä. Hän ei pitänyt suuttumisesta, hän ei pitänyt siitä että kiivastui sillä tavalla. Mies inhosi sitä aggressiivisuutta joka hänestä kumpusi, sillä silloin hän tunsi menettävänsä kontrollin itsestään. Mutta vielä vähemmän hän kuitenkin kykeni sietämään Aviksen typeriä päähänpistoja, jotka aiheuttivat hänen pinnojensa kiristymisen.

Jossain kuuloaistinsa perukoilla oli Rorikh kuulevinaan jonkinlaista anteeksipyynnöntapaista soperrusta Aviksen suunnalta, muttei mies jostain syystä uskonut omaa kuuloaan sitten yhtään mitä tuli Avikselta tulleeseen anteeksipyyntöön. Mahdotontahan se oli, tuskimpa nuori Keisarillinen edes tiesi mitä sellainen sana kuin "anteeksi" tarkoitti. Niin ainakin Rorikh oli vakaasti päättänyt, vaikka ehkä olisikin ollut parempi kuunnella kuin raivota niin että savua tuprahteli korvista. Kuinka ironista, vielä joitakin päiviä sitten Rorikh oli sättinyt Avista siitä ettei tämä kuunnellut, ja nyt hän itse oli liian luupäinen kuuntelemaan sanaakaan.

Rorikh pyyhkäisi kasvoilleen valahtaneita, märkiä hiussuortuvia sivuun huokaisten samalla raskaasti. Räjähtäminen kieltämättä teki terää, vaikka vähän edelleen päässä nyppikin. Avis kuitenkin suostui kiltisti hankkimaan miehelle saappaan, joten ei Rorikh kai voinut enää vihainenkaan olla. Hän tosin vain murahti jotain epäselvää ja vetäisi puolimärän paidan takaisin ylleen.
" Oman mielenterveyteni tähden toivon todella, että löytyy.. " Rorikh mutisi lähinnä itsekseen nuoren naisen sanoille saappaan löytämisestä vanhemmiltaan. Hänen ei nimittäin todellakaan tehnyt mieli alkaa kävellä vain yksi saapas jalassaan, ja vielä vähemmän hän halusi lähteä uudelle sukellusreissulle vedenalaiseen ihmemaahan etsimään kenkäänsä, joka hyvässä lykyssä oli jo kulkeutunut vesiputouksesta alas jonnekin kauas alajuoksulle asti jossa karhu natusti sitä tyytyväisenä.

Aviksen anteeksipyyntö - jonka Rorikh tällä kertaa oikeasti kuuli - sai miehen kääntämään vähemmän tulistuneeksi muuttuneen katseensa Keisarilliseen. Ehkei Avis ollutkaan aivan niin torvi kuin Rorikh oli luullut. Pienen hetken ajan mies vain tuijotti nuorempaansa jokseenkin mitäänsanomaton ja tyyni ilme arpisilla kasvoillaan.
" Sietääkin olla. " Mies murahti ja palautti kasvoilleen sen tutun, juron ilmeensä samalla kun nappasi ainoan saappaan käteensä. Taisi olla parempi vaihtoehto kävellä suosiolla avojaloin kunnes yksinäinen kenkä saisi itselleen kaverin.

Rorikh oli jo aikeissa marssia edeltä Aviksen kotiin, potkaista ovi sisään ja kaapata ensimmäinen saapas mikä käteen osui, kun hän yllättäen seisahtuikin ja näytti jokseenkin mietteliäältä. Mies vilkaisi nopeasti Avista.
" Minäkin.. olen pahoillani. " Rorikh aloitti jotenkin vaikeasti ja haroi märkää tukkaansa. Kyllä huomasi, ettei miehellä ollut paljonkaan kokemusta vaipua sellaiseen mielentilaan jossa hän pahoittelisi ärtyneisyyttään.
" En yleensä.. käyttäydy sillä tavalla. " Rorikh jatkoi vaivaantuneena, ennenkuin kurtisti kulmiaan ja palautuin takaisin jörömoodiin. Hän tuhahti ja heilautti kättään, ennenkuin lähti talsimaan kylälle päin.
" Haetaan nyt vain se saapas. "

Avis pysäytti ajatuksensa siihen paikkaan, kun kuuli sepän suusta karkaavat sanat. Hän räpäytti silmiään muutamaan otteeseen, kurtisti kulmiaan ja mietti, oliko sattumoisin kuullut väärin. Vaan Rorikhin olemus oikein hohti vaivaituneisuutta, sellaista mikä kieli tuon olevan todellakin pahoillaan. Brunette laajensi hymyään maalatuilla kasvoillaan, ja hän suorastaan loikki miehen luo. Avis yritti kurottaa ja pörröttää miehen hiuksia, muttei omaksi harmikseen - ja Ärjyn onneksi - yltänyt toisen päälaelle. Kurotuksestaan ja yrityksestään huolimatta nainen ei tasan halunnut jättää itseään vaivautuneeseen, epäonnistuneeseen tunteeseen, vaan päätti sitten antaa pikaisen halin. Valitettavasti Avis ei ajatellut, kuinka paljon tulisi kastelemaan nordin omilla märillä vaatteillaan, mutta milloin impulssiivinen nainen olisi mitään ehtinyt miettimään. Irrottauduttuaan erittäin nopeasta, parin sekunnin halauksesta tyttönen katsahti blondia päin.
"No voi, ei se mitään." Avis vastasi miehen sanoihin tyytyväisen kuuloisena, ennen kuin lähti kipittämään tuon edellä kohti kylää. Ennen kuin hän ehti muuria ohittaa, kääntyi likka kannoillaan ja toi sormet huulilleen, vislaten tyypillisen kutsun ratsulleen. Jukuripäinen hevonen kyllä kuuli kutsun, muttei viitsinyt vaivautua ruokansa ääreltä. Avis pui nyrkkiään ilmassa ennen kuin kääntyi takasin menosuuntaan päin. Hän oli aivan tyystin unohtanut pyykkinsä - joiden määrä lisääntyisi päällä olevien, likomärkien vaatteiden takia.

Nuorukainen käveli varovaisesti pienellä tiellä, mikä johti Riverwoodin läpi, varoen jokaista vastaan tulevaa kiveä. Kiirastuli kulki avojaloin aina silloin, kun ei armoriakaan pitänyt, ja tässä se taas tuli todistetuksi: hän oli typerä. Vaan ei sillä, ainakin Avis tunsi itsensä vielä pidemmäksi kun päkiöillään sipsutteli. Kylän hiljaiselämä ei ollut järkkynyt kaksikon mekkaloinnista ja nekin harvat, jotka vastaan kävelivät, tervehtivät kaksikkoa kuin mikään ei olisi vialla. Toki eriskummallinen parivaljakko sai arvelevia katseita, sillä eihän kukaan mennyt täysissä vaatteissa uimaan. No, ei ainakaan aikuiset miehet, mutta mistäpä sitä Purgatoriumin nuorimmaisesta tiesi. Avis kiirehti piskuisen tien toiseen laitaan huomatessaan koiran, joka istuskeli kiltisti omistajansa kotiportailla. Typerä rakki, kumminkin punoi jotain ilkeyksiä noiden suloisten nappisilmien takana.

Niin sanotun vaaran mennessä ohi, Avis rentoutui ja jatkoi arastelevaa kävelyään. Hän näki pienen kotitalonsa pilkottavan muiden tönöjen välistä, minne sitten ohjasi mukanaan kulkevan miehen. Ovelle päästyään keisarillinen lampsi suoraan sisään, kotia saapumisesta oli turha ilmoittaa, koska talo ei todellakaan omistanut kuin yhden huoneen. Tönö oli aivan liian pieni kolmihenkiselle perheelle, ja kun talon emäntä oli päättänyt täyttää puolet tilasta kankailla joita möi halukkaille. Keski-ikäinen nainen istuskeli keittiöpöydän äärellä, kääntäen huomionsa ensin tyttäreensä ja sitten pitkään mieheen. Naisen ilmeettömät kasvot kääntyivät vielä toistamiseen katsomaan kumpaakin ihmistä erikseen, mitä hän oikein näki edessään? Vivien nousi ylös penkiltä ja rivakasti suori tiensä kaksikon luo.
"Äiti, Ärjy tarvit--" Avis ehti aloittaa lauseensa, mutta tuli saman tien keskeytetyksi: "Sinä kuriton tyttö, mitä olet taas mennyt tekemään?" vanhempi nainen nappasi kuopuksensa korvasta kiinni, vetäen tuon peremmäksi tupaan. Emäntä kumminkin väläytti lämpimän hymyn nordin suuntaan, ilmeellä näyttäen olevansa pahoillaan siitä, mitä ikinä Avis olikaan tehnyt.
"Au au au, irti, nainen!" porukan nuorin voivotteli, riuhtaisten itsensä irti napakasta korvaotteesta. Likka hieroi punoittavaa korvaansa yrmeän näköisenä, koittaen sitten taas saada sanotuksi sen, minkä oli aikaisemmin aloittanut.
"Tarvitsemme saappaan, ehkä mielellään kaksikin." Vaan Vivien en kuunnellut. Rouva oli jättänyt tyttärensä sanat omaaan arvoonsa, ja nyt utelias keisarillinen oli päättänyt tutkia nordia hieman lähempää. Nainen ei juuri koskaan poistunut Riverwoodista, sillä sitä varten hänellä oli sekä aviomies että juoksupoikana toimiva tytä, joten Rorikh oli aivan uusi tuttavuus. Lämminsydämeninen nainen tervehti toista nyökkkäyksellä, tarkistaen edessään seisovan päästä varpaisiin, hymähdellen itsekseen. Naisen ilme kirkastui johtopäätösten myötä, ja tämä kääntyi pikaisesti lapsensa puoleen, kuiskaten tuon korvaan:
"Kautta Maran, en tiennytkään, että hänen kaltaiset ova tyyppiäsi."
Avis tuijotti äitiään silmät pyöreinä, hätistellen vanhemman pois luotaan. Vivien vain myhäili omiaan, palaten jälleen Ärjyn puolelle.
"Voi hyvä mies, olet aivan likomärkä. Etsitään sinulle kuivaa päällepantavaa, ja sitten voisimmekin nauttia kupposen kuumaa lientä." tämä oli suoraaan sanoen käsky, ei kehotus, sillä keisarillinen oli päättäväinen pääsemään tutustumaan blondiin mieheen. Nainen vain ihmetteli, miten hänen tyttärensä nordeista oli kiinnnostunut, ja selvästi noin kymmenen vuotta vanhemmista. Voi, hänen tyttärensä oli vihdoinkin valmis.

Avis seurasi tilannetta suu ammollaan, hän tiesi tasan tarkkaan, mitä hänen äitinsä päässä liikkui tällä hetkellä. Hän yritti viittelöidä Rorikhille, kieltäen tuota ottamasta tarjousta vastaan. Valitettavasti hätäiset käsimerkit eivät olleet kovin selviä, mutta brunette toivoi miehen käsittävän, että nyt oli parasta vain juosta.

Rorikh oli lievästi sanottuna kummastuneen näköinen, kun hän sivusilmällään huomasi Aviksen loikkivan arojäniksen tavoin hänen vieressään. Mies kurtisti kulmiaan ja oli jo lähellä ärähtää mitä pirua nainen oikein puuhasi, kun Avis päätti palkita pahoittelunsa osoittanutta Rorikhia pikaisella, märällä halauksella. Ei Ärjy ehtinyt reagoida oikeastaan millään tavalla – ei sillä, että hän olisi muutenkaan reagoinut halaukseen millään muulla tavalla kuin maksimissaan viskaamalla Aviksen tiehensä – mutta sitä vastoin hän näytti vain entistä hölmistyneemmältä. Nuoren Keisarillisen päästettyä irti Rorikh mutisi jotain käsittämätöntä jostakin sellaisesta kuin päällekarkaus ja luvaton käpälöinti. Sen sijaan että Nord olisi kuitenkaan näyttänyt vihaiselta, hän takuulla näytti ensimmäistä kertaa pariinkymmeneen vuoteen nolostunutta naamaa – vaikka ärhentelikin itsekseen. Hemmetin Avis.

Rorikh se ei paljoa kivisestä tiestä välittänyt, vaikka ne pistelivätkin hänen jalkapohjiaan. Mies nyökkäsi vaisusti muutamalle kaksikkoa tervehtivälle kyläläiselle, ja yritti parhaansa mukaan olla välittämättä näiden kummastelevista katseista. Ärjy hillitsi halunsa karjaista jotakin sellaista, kuin 'ettekö ennen ole märkää miestä nähneet', mutta päätti kuitenkin ihan omaksi parhaakseen pitää suunsa visusti kiinni. Hänen maineensa äkäisenä kivikasvona oli jo aivan tarpeeksi vahva, eikä Rorikh suotta halunnut vahvistaa muiden mielipidettä hänen juroudestaan. Vaikka toisaalta, tottahan se olikin.

Harmi vain, ettei Rorikh tullut lainkaan ajatelleksi sitä asiaa, ettei Avis asunut yksin ja tämän vanhemmat saattaisivat hyvinkin olla läsnä pienessä pirtissä jonne nuori nainen likomärän kaksikon johdatti. Avis rymisteli sisään, mutta Ärjy seisahtui ovelle hoksatessaan naisen äidin pyyhältävän tyttärensä korvaan kiinni, kiskoen tätä kauemmas jotakin tälle supisten. Rorikh antoi katseensa kierrellä sisätiloissa, ja hän yritti kovasti olla kuin ei olisikaan. Kiusallista.. Olisikohan sittenkin ihan vain suosiolla pitänyt sukeltaa sen saappaan perään?
Mies yskäisi itsekseen, muttei omaksi harmikseen ehtinyt tehdä taktista liikettä takavasemman kautta ulos, kun rouva äiti päätti tutkailla uteliailla silmillään koko Rorikhin kiireestä kantapäähän. Nord yritti kovasti pitää ilmeensä peruslukemilla, vaikka tunsikin olonsa hyvin vaivaantuneeksi vanhemman naisen tarkkaavaisen katseen alla. Hän pyyhkäisi muutaman kasvoille valahtaneen hiussuortuvan sivuun, kun rouva Kiirastuli kääntyi jälleen tyttärensä puoleen supisemaan jotain jota ei selvästikään oltu tarkoitettu Rorikhin kuultavaksi.

Naisen sanat kuivista vaatteista sekä liemestä olivat selvä käsky, ja Rorikh pohti kuumeisesti kuinka hän voisi kieltäytyä mahdollisimman kohteliaasti.
” Tuota, se ei ole tarpeen, saapasta minä vain tulin hakemaan – ja maksan tietysti. ” Ärjy totesi nopesti haroen märkää tukkaansa. Hän huomasi kuinka Avis viittilöi kuin olisi kehottanut pakenemaan hurjan karhun kynsistä, ja nuoren naisen ilmekin oli suorastaan kauhistunut. Siinä samassa Rorikhin hoksottimet alkoivat raksuttaa ja hän ymmärsi täysi mitä Aviksen äiti oli tyttärelleen supissut ja miksi Avis heilui kuin tuulimylly. Sitä vastoin että Rorikh olisi kuitenkaan ottanut vinkistä vaaria ja pyyhältänyt seinän läpi, hänen silmiinsä syttyi ilkikurista pilkettä ja vaivaantuneisuus katosi sen sileän tien.
” Toisaalta... Kuuma liemi kuulostaa kieltämättä hyvältä. ” Mies myöntyi, luoden pitkän, kostonhimoisen katseen Avikseen. Tästä tulisi hauskaa.
” Tyttärenne on varsinainen vesipeto. Minun täytyi kantaa hänet pois joesta. ” Rorikh totesi rouva Kiirastulelle niin viattomasti kuin suinkin kykeni, vaikka vilkaistessaan Avista hänen katseensa olikin mitä pirullisin.

Molempien Purgatoriumin naisten suut loksahtivat auki Rorikhin ottaessa puheeksi aikasempi uimareissu, minkä vuoksi kaksikko nyt tiputteli vesipisaroita pienen mökin lattialle. Avis tuijotti miestä järkyttyneenä, koittaen koota ajatuksensa. Miehen äkillinen mielenmuutos vain tuli täytenä yllätyksenä, eikä kolmikosta nuorin osannut edes kuvitella sepän olevan pirullista sorttia. Siinä kun nuori Kiirastuli möljötti monttu auki järkytyksestä, Vivien tuijotti miestä vain koska hänen mielikuvituksensa laukkasi omiaan. Epämääräinen pilke löysi tiensä vanhemman rouvan silmäkulmaan kun tämä kuvitteli päänsä sisällä skenaarion nuorisosta joella.
"Vai sillä tavalla?" rouvashenkilö hymisi mielekkääseen sävyyn, kääntyen sitten vinkaten tyttärensä suuntaan:
"Tottahan kesällä lempi leiskuu, mutta eikö nyt ole turhan kylmä uimiselle, Avis?" Nuorukainen ei voinut muuta kuin koettaa vastata yhä vain hämmentävimpiin kysymyksiin, muttei koskaan saanut täysin suunvuoroa, koska äitimuorilla oli aivan liian paljon asiaa. Brunette vain raahautui vaisuna vaatekomeronsa luo vaihtaakseen lämpimiin, kuiviin vaatekertoihin. Aivan sama, oliko paikalla porukkaa, sillä äiti kyllä piti huolen siitä, ettei miehellä ollut aikaa tirkistellä. Ei sillä, milloinpa kivenmurikkaa muistuttava edes alentuisi moiseen.

"Kerrohan hieman itsestäsi, herra...?" Vivien kysäisi sepältä samalla kun hääri keittopadan äärellä, kauhoen soppaa puiseen kulhoon.
"Rorikh", kuului Aviksen vastaus huoneen nurkalta, samalla kun tämä tappeli puuvillapaitansa kanssa. Mitäpä sitä suotta antamaan puheenvuoroa miehelle, sillä tuo vaikutti suunnittelevan jotain, eikä nuorukainen pitänyt siitä lainkaan. Saatuaan kuivat vaatteet päällensä, Avis loikki tiensä pöydän ääreen, vain saadakseen äidiltään käskevän katseen. Jaha, itsepalvelu siis. Nuori nainen nousi penkiltä hakeakseen itselleen keittoa, siinä samalla kun Vivien asetti höyryävän keiton Ärjylle varatulle paikalle. Nainen aikoi kysellä mieheltä nummet ja lammet, koittaen vetää tikustakin asiaa jos vain tilanne sitä vaati. Nainen oli aivan liian utelias saamaan asioita selville tästä komeasta blondista, jonka Avis oli jollain omituisella tavalla onnistunut saamaan. Olikohan tämä jokin omalaatuinen tapa tutustuttaa mies tulevaan anoppiinsa? Siinä kun Vivien jatkoi unelmointiaan Avis puisti päätään ärsyyntyneenä. Hän lompsi takaisin paikalleen, tällä kertaa keiton kanssa, istuutuen Ärjyn vierelle. Nuorukainen tasan aikoi yrittää tukkia äitimuorinsa suun katseillaan, jotka tuo mitä todennäköisemmin tulisi sivuuttamaan. No, ainakin Avis pystyisi tönimään vieressä istuvaa miestä. Kohta hän ei ollut laisinkaan pahoillaan pienestä tempauksestaan joella, jos tämä sama meno jatkuisi.

"Kerrohan, Rorikh, mikä teidät Riverwoodiin toi?" Vivien kysyi istuutuessaan kaksikkoa vastapäätä, nojaten leuallaan käsiinsä. Tästä tulisi vielä pitkä ilta, Avis tiesi sen.

Aviksen – sekä myös tämän äidin – ilme oli toden totta näkemisen arvoinen Rorikhin sanojen myötä joesta kantamiseen liittyen. Vielä se nordin nuoruudesta tuttu, innokas pikkumies nosti päätään jossakin syvällä Ärjyn takaraivossa ja alkoi hihkua innostuneena. Se kevyt into mitä Rorikh tosin siinä tilanteessa tunsi ei näkynyt hänen juronpuoleisilta kasvoiltaan, joiden ilme ei ollut värähtänytkään mihinkään suuntaan. Siitä huolimatta ei mies itsekään olisi aivan heti voinut arvata, kuinka paljon riemua hän saattoikaan repiä niin yksinkertaisesta asiasta. Nuoren keisarillisen reaktio oli vain niin huvittava.

Rouva Kiirsatuli se varsinkin näytti tilanteeseen erittäin tyytyväiseltä silmissään loistavasta pilkkeestä sekä mielekkäästä äänensävystä päätellen. Rorikhin toinen suupieli värähti kevyesti Aviksen raahautuessa yllättävän vaisun oloisena vaatekomerolle. Tottahan mies tiesi että hänen täytyisi vielä jossain vaiheessa oikoa Aviksen äidille antamansa valeperäinen käsitys kaksikon suhteesta, mutta se saisi nyt odottaa. Ja vaikka hommat odottivatkin tekijäänsä Rautarovion puolella, päätti Rorikh täysin vasten normaalia periaatettaan suorittaa huvit ennen töitä. Ja sekös jos mikä oli nordilta ennennäkemätön poikkeus!

Ärjy jätti yksinäisen saappaan ulko-oven läheisyyteen siirryttyään sisemmälle tupaan rouva Kiirastulen kysymyksen myötä.
” Työskentelen ympärivuorokautisesti seppänä Whiterunissa. Tosin, siitäkin ajasta lähes puolet menee lähinnä tyttärenne kanssa... harjoitellessa. ” Rorikh vastasi jälleen ilme täysin peruslukemilla, mutta idioottikin olisi huomannut hänen sanojensa kaksinaismerkityksen. Ärjy loi nopean, merkitsevän katseen Aviksen suuntaan istahtaessaan pöydän ääreen hänelle nakatun keiton kohdalle. Rorikh löysi aivan uusia puolia itsestään tämän vierailun myötä. Hän tosin vain siemaili keittoa kaikessa rauhassa, kuin se olisi ollut jokin tavanomainen rutiinivierailu. Rorikh kykeni vain arvuuttelemaan, missä vaiheessa Avis päättäisi kaivaa kaksikätisen kirveensä esille ja juoksuttaa miehen takaisin sepänpajaansa. Noh, sitä odotellessa.

” Alunperin tulin noutamaan uutta vasaraa hylätyltä sepänpajalta. Mutta noh.. Homma karkasi vähän toiseen suuntaan. ” Ärjy vastasi Vivienin kysymykseen ja hörppäsi lientä, samalla vilkaisten viereensä istuuntunutta Avista silmäkulmastaan. Nyt hän enää vain odotti, milloin nuori nainen saisi tarpeekseen. Ja jos ei vielä saanut... Siinä tapauksessa Rorikhin oli aika avata sanaisen arkkunsa lukkoja vähän tiuhempaan tahtiin.

Jos joku olisi nyt läimäissyt raa'an kananmunan nuoren neidon otsalle, olisi tuo kärventynyt hyvin pian fiiniksi munakkaaksi, sillä niin kuumana brunette nyt kävi. Hänen verensä, sappensa ja sielunsa kiehui pahemmin kuin lohikäärmeen kipinälliset henkäykset. Oli vain kyse sekunneista ennen kuin soturinaisen päässä napsahtaisi pahemman kerran ja Rorikhista olisi jäljellä suuri verinen läikkä. Kun blondi mies otti puheeksi harjoitukset, jotka eivät todellakaan ollut sitä sorttia mitä mies antoi vanhemman naisen ymmärtää, Avis koetti tönäistä vieressä istuvaa kyynärpäällään. Harmillisesti Vivien siirsi juuri tuomitsevan katseensa tyttären suuntaan, hoputtaen tätä syömään ennen kuin ruoka kerkeäisi jäähtymään. Itsekseen muristen nuori nainen lappoi keittoa lusikalla suuhun, antaen jäätä hyytävämmän katseensa porautua Rorikhiin. Helkkari, mies saisi maksaa tästä. Eikö tuo tajunnut, että pian he oikeasti seisoskelivat alttarilla vasten tahtojaan, vain koska Vivien omasi erittäin päättäväisen luonteen.

"Ole jo hiljaa..." nuorukainen yritti kuiskata, mutta sanat vaikuttivat kantautuvan kuuroille korville Ärjyn jatkaessa jutustelua äitimuorin kanssa. Lettihiuksinen tönäisi pienesti itseään vanhempaa, vaan siitäkään ei ollut mitään hyötyä. Miten maailman juroimman ja tuppisuisimman miehen mielentila olikin päässyt kääntymään tällaiseksi? Avis piti enemmän Ärjystä, joka raivosi kuin persauksille puukolla tikattu karhu. Ei tästä elämänkumppanina esiintyvästä urhosta, varsinkaan kun tuo tuntui varastavan äiti-Purgatoriumin suosion.
"Onnea vain, sinusta tulee pian entinen vanhapoika tällä menolla - eikä minusta ikinä tule suurta seikkailijaa!", Avis sähisi hiljaisella äänellä lusikoidessaan viimeisiä liemenloppuja puukulhonsa pohjalta. Miehen käytös todella otti aivoon, mutta jotenkin nuoremmalla oli sellainen kutina, ettei tuo vieläkään ollut lopettanut piruilujaan. Kuinka pitkälle nord aikoi mennä? Ja miten pitkään tuo kestäisi vastaan hangoittelua, jota Avis koetti heittää vastalauseena.
Vivien nyökytteli päätään varsin innostuneen näköisenä, silmäillen välillä tytärtään erittäin ärsyttävä hymy huulillaan. Naisen mielessä selvästi liikkui jotain yhtä hämärää kuin pohjoisenasukin.  
"No mutta, Avis. Älä häiritse hänen työntekoansa liikaa, mutta voisit kyllä ruveta tekemään eväitä hänelle. Alkaen huomisesta", Vivien moitti tytärtään erittäin sättivään sävyyn, kääntyen sitten nordin puoleen mahdollisimman lämmin hymy kasvoillaan.
"Rorikh, kultaseni, lupaathan pitää vastaisuudessakin tyttärestäni huolta? Hän on hieman villiä sorttia, mutta ihan kelpo neiti asustelee hänenkin sisuksissaan - kuten kunnon Purgatoriumilaisen kuuluukin olla." Kun vanhempi Kiirastuli jatkoi puhumista kuin ylitse kiehuva papupata, jatkoi Avis puulusikkansa järsimistä. Hän ei edes vaivautunut syömään ruokaa, vaan puri hampaat tiukasti puista pintaa vasten, koittaen purkaa raivoaan siihen. Valitettavasti puu ei maistunut kummoiselta ja kieltään maiskutellen nainen loi yhden inhoavan katseen lusikkaraasua kohti. Siihen loppui aterimen jäystäminen, se oli varma.

Bruneten pää tuntui räjähtävän ärsyyntymisen tuottamista paineista, eikä hän enää kestänyt. Jotain oli tehtävä, jotta mies saataisiin hiljaiseksi ja mielellään myös vetäytymään typerästä leikistään, joka oli jo pian riistäytymässä käsistä. Valitettavasti ainoa tapa, minkä Avis keksi tässä nanosekunnin aikana, oli seisomaan nouseminen ja asiansa ulos huutaminen.

"Olen raskaana!"

Hups. Tuota hänen ei ollut tarkoitus huutaa. Avis hengitti raskaasti äkillisen räjähtämisen myötä, valuen hitaasti ja hartaasti takaisin penkille istumaan. No, ainakin joku saatiin hiljaiseksi - harmi vain, että tuo joku oli Avis itse. Vivien sen sijaan vaihtoi yllättyneen ilmeensä erittäin iloiseksi ja energiaa puhkuen hän kiljaisi "Kautta Jumalten, vihdoinkin!". Hienoa, erittäin hienoa. Brunette nuorukainen valahti valkoiseksi tajutessaan tehneensä maailman suurimman virheen, nielaisten olemattoman palan joka tuntui jumittuvan kurkkuun.

Rorikh nautti siitä tilanteesta ehkä enemmän kuin oli terveellistä. Mikäli hänen naamansa vain olisi kyennyt ihmeisiin, olisi hänen kasvoillaan kareillut erittäin mairea hymy joka kyllä olisi kertonut tasan tarkkaan miehen tuntemukset. Kuinka hyvältä tuntuikaan maksaa potut pottuina tavalla, jolle Avis ei yksinkertaisesti voinut mitään!

Ärjy ei ollut huomaavinankaan nuoren keisarillisen kiukkuisia kuiskailuja tai kyynärpääsohimisia. Hän oli aivan liian uppoutunut keskustelemaan Aviksen hurmaavan äidin kanssa - tai ainakin esitti olevansa - jotta olisi vaivautunut kiinnittämään minkäänlaista huomiota nuoren naisen yrityksiin saada Rorikh tukkimaan suunsa. Aviksen kuitenkin tokaistessa jotakin entisestä vanhapojasta oli nordin käännyttävä nuoren naisen puoleen tämän äidin pulpattaessa tarpeeksi vilkkaasti itsekseen.
" Etkös juuri sinä ehdottanut minulle avioitumista, hm? " Rorikh kuiskasi Avikselle takaisin oikein kiusoittelevaan sävyyn, ennenkuin palasi jälleen soppansa sekä Vivienin puoleen. Jollei nordilla olisi juuri sillä hetkellä ollut niin hauskaa, olisi hän muussa tapauksessa taatusti yrittänyt survoa villaa korviinsa ja haudata päänsä sankoon. Tuo nainen puhui järjettömän paljon! Varsinkin siihen nähden, että Rorikh vietti helposti useampia päiviä sanomatta sanaakaan yhtään kenellekään. Ei siis mikään ihme ettei hän ollut erityisemmin muiden ihmisten suosiossa, sillä puhumisen sijasta Rorikh tykkäsi vain kääntää suupielensä alaspäin ja murahtaa.

Vivienin käskiessä Avista valmistamaan eväitä Rorikhille, ei mies pitänyt sitä yhtään hullumpana ajatuksena. Kyllä hänelle ilmainen murkina kelpasi, kun omat kokkaustaidot rajoittuivat veden keittämiseen ja lihan grillaamiseen. Rouva Kiirastuli oli selvästi napannut syötin vaikka se valheellinen olikin, ja nainen taisi ihan tosissaan kuvitella saavansa Rorikhista vävynsä.
" Se olisi ilo ja kunnia. Katselen mielelläni tyttärenne perään. " Rorikh totesi Vivienin toiveeseen pitää nuorimmaisestaan huolta. Nord ei tiennyt laisinkaan mistä se hänen perversionsa oikein kumpusi. Rorikh tosin itse päätti että alkaisi jo pikkuhiljaa olla aika rauhoittua. Ei liikaa makeaa mahan täydeltä, vai miten se meni. Eikä Ärjy halunnut päästä liiaksi tällaisen kevytmielisyyden makuun.

Mies olikin jo aivan viittä vaille viheltämässä pelin poikki ja myöntämässä ettei hänellä ollut minkäänlaista aikomusta kantaa Avista Maran silmien alle, kun nuori keisarillinen päätti itse tehdä asialle jotain. Soppakulho oli vähällä lipsahtaa Rorikhin käsistä, ja Vivien näytti hetken aikaa vähän samalta - mutta pyhä jysäys sentään, nainen vain innostui asiasta. Siinä missä Avis kalpeni hänen vieressään, alkoi väri paeta Rorikhin kasvoilta vähintäänkin yhtä nopeaa vauhtia. Jostain syystä hänen pahaenteisiä asioita havaitseva vaistonsa päätteli Vivienin laskevan helposti yhteen yksi plus yksi. Ärjy istui hetken ajan täysin liikahtamatta ja huomasi myös pian lakanneensa hengittämästä.
" Se ei ole minun! " Rorikh töksäytti nopeasti ja jysäytti soppakulhon vasten pöytää. Nyt olisi ollut korkea aika juosta karkuun, ennenkuin Vivien pakkonaittaisi hänet Avikselle lapsen pyöräyttämisen johdosta. Miehen kasvot alkoivat punoittaa, eikä se tällä kertaa todellakaan johtunut vihasta.

" Sinä... vehtasit jälleen... tuota... sen miehen kanssa! " Rorikh jatkoi ja käänsi katseensa Avikseen. Tällä kertaa hän oli se, joka yritti saada pelin poikki ennenkuin oli liian myöhäistä. Mieshän näytti jopa melkein hätääntyneeltä. Eipä olisi herra Routamieli aivan heti arvannut sotkeutuvansa moiseen soppaan niinkin vitsimielessä tehdyn esityksen myötä. Mutta olisihan se pitänyt arvata ettei moisesta kevytkenkäisyydestä seurannut mitään hyvää. Rorikh lupasi itselleen näyttävänsä juroa naamaa vähintään seuraavat kymmenen vuotta tämän tapauksen johdosta.

Rorikhin antama reaktio sai pienen naurahduksen karkaamaan nuoren naisen huulilta, vaikka kasvot olivatkin edelleen lumenvalkeat ja kädet tärisivät silkasta paniikista. Vaan heti kun mies alkoi syyttelemään häntä muiden kanssa vehtailusta, sai Avis siitä varsin mainion tuuman. Hän kääntyi vanhemman puoleen ärtyneen näköisenä, tökäten tuota rintakehälle sormellaan.

"Jaa, minä vai? Entäs herra hartaus itse, etkös sinä juuri viime viikolla painellut puskiin sen hupakon kanssa?" keisarillinen korotti hieman ääntään ladellessaan päättömiä syytöksiä miehen niskaan, joiden tarkoitus oli vain saada aikaan erittäin teatraalinen välikohtaus. Valetappelun merkitys taas oli simppeli: he voisivat niin sanotusti erota toisistaan ja äidillä ei olisi vastaan sanomista, lisäksi kumpikaan ei olisi se uhri vanhemman naisen silmissä. Avis nousi jälleen seisomaan, vetän sepän siinä samalla mukaansa. Naisenkehostaan huolimatta brunette omasi suhteellisen hyvät voimat, joten veltoksi valahtaneen miehen ruhoa ollut hankala raahata. Kompuroiden nuorukainen raahasi toista käsikynkässä pois pöydän ääreltä, vieden tilanteen nyt keskelle pientä huonetta.
"Oon tarpeeksi kauan katellu sivusta kun pitelet niitä kauniita, pitkiä naisia syleilyssäsi ja jätät minut jonnekin sivuummalle." tässä vaiheessa lisää ääntään korottanut keisarillinen koitti jo pitää pokkansa hallinnassa, toivoen saavansa edes parin krokotiilinkyyneleen ulos kyynelkanavistaan. Ja kuin ihmeen kaupalla hän onnistuikin siinä, vaikka pinnistelyjä se vaatikin. Kyyneleet poskipäiden yli valuen nuori nainen puristi sormensa nyrkkiin ja iski sillä Rorikhin rintakehään sen verran kevyesti, ettei tuo sattuisi.
"Entä ne illat, jotka vietimme revontulien alla, eivätkö ne merkitse sinulle mitään?", vastauksia tivaava kyynelsilmä huokaisi musertuneen kuuloisena, kääntäen hieman päätään toiseen suuntaan loukkaantumisen merkkinä. Vivien katsoi draamaa sivusta täysin sanattomana, sillä hänellä ei ollut mitään tietoa kumpaa puolustaa: molemmat olivat peuhanneet vieraiden kanssa! Tilanne oli hänen silmissä katastrofaalinen, ja ajatukset vieraissa kulkevasta vävypojasta saivat naista hieman miettimään mielipiteitään. Herra Rorikh vaikutti niin mukavalta mieheltä, että vika ei kyllä voinut olla muussa kuin Aviksen rasavillissä luonteessa. Taas toisaalta... Pohtiminen tuotti päänsärkyä rouvashenkilölle, joka joutui kuuntelemaan "itkevän" tyttärensä huutotaistelua. Kolmikon vanhin päätti pysytellä takalalla vielä tovin, ennen kuin päättäisi puolensa.


Avis sen sijaan jatkoi dramaattista skenaariota anastaessaan kaikki puheenvuorot, eikä todellakaan antanut sepän pilata mahtavaa suunnitelmaansa. Hän vain toivoi miehen olevan yhtä välkky kuin aina ennenkin, sillä kuka tahansa olisi saattanyt pöllästyi hetkeksi tuon äskeisen jälkeen. Tämän pienen teatterin kuningatar käveli kaapille jalat lattialankkuja vasten tömistellen hevoslauman voimin. Vaatekaapista hän viskoi esille pari miesten vaatetta, paidan ja housut, jotka nuorukainen läimäytti suoraan nordin kasvoille.
"SIINÄ, pidä typerät vaatteesi, jotka unohdit viime yönä kun äiti oli muualla!" päästyään eroon vaaterievuista hän siirtyi työntämään Rorikhia ulos ovesta, kuiskaten tuon korvaan "Anteeksi" ennen kuin potkaisi raavaan miehen ulos talosta varsin voimakkaalla potkulla persauksille. Tokihan hän olisi voinut hellästikin tehdä tuon, mutta vielä katkerana koko tilanteen aloittamisesta Avis antoi potkun tuntua, sillä se lähti ihan sydämestä asti. Aivan oikein mokomalle!
Nainen nappasi vielä yhdestä hyllystä nahkasaappaat, jotka uskoi sopivan sepän jalkoihin, heittäen ne heti miehen perään.
"Ja pysykin poissa, en halua nähdä sinua enää ikinä!", vieläkin pieniä krokotiilinkyyneliä itkevän nuorukaisen ääni värähteli siihen malliin kuin suurikin itkunpurskahdus olisi tekemässä tuloaan, vaikka todellisuudessa hänellä oli vain vaikeuksia olla nauramatta tilanteelle. Hän toden totta veisi eväitä Ärjylle heti aamusta, sillä ärsyttämisestä huolimatta tuo oli onnistunut näyttämään varsin hauskan puolen itsestään. Ja mitäpä Avis rakastikaan enempää kuin mysteerien ratkaisemisia, varsinkin kun Rorikh oli yksi maailman mystisimmistä ihmisistä. Brunette toivoi vaatekerraston sopivan lihaksikkaan miehen ylle, ainakin tuo pystyi vaihtamaan ne hylätyn sepänpajan luona. Avis vilkutti nordille leveä virne huulillaan, kunnes jysäytti jykevän puuoven kiinni kaksikon välistä. Pian hän kääntyi äitinsä puoleen, yhä tihrustaen märillä silmillään.
"No voi tyttörukka, tules tänne" Vivien näki harvoin tyttönsä itkevän tunteellisista syistä, joten tottahan tämän koko tapahtuman oli olla totta! Nainen nousi halaamaan tytärtään, hieroen tuon selkää keveillä liikkeillä. Avis koetti esittää surullista vielä hetken, ennen kuin voisi "siirtyä elämässään eteenpäin", hän ei silti voinut olla virnuilematta salakavalasti.

"Kuulehan Avis, olivatko ne isäsi kengät, jotka heitit Rorikhin perään?"


//Kiitos ylieeppisestä pelistä! ♥

Kieltämättä enemmän tai vähemmän pienoinen kuumotus alkoi jyllätä nordin mielessä tilanteen myötä. Helvetti vie, Avis! Tuo oli ehkä pahin ja likaisin kortti minkä saattoi pöytään iskeä! Ei sillä, kyllä Rorikh myönsi itselleen toimineensa itsekin typerästi aloittaessaan koko jutun, mutta mikäli hän olisi vähääkään aavistanut sen menevän tähän suuntaan, olisi mies kääntynyt jo heti ovella ja painellut takaisin Rautaroviolle. Se sai kyllä luvan olla laitimmainen kerta, kun Whiterunin juroin mies pisti vaihteen vapaalle.

Kun Avis sitten päätti pistää samalla mitalla takaisin Ärjyn spontaaniin pettämisväitteeseen, oli miehen leuka vähällä loksahtaa lattiaan asti. Hän ei ehtinyt sanoa saatikka sitten oikeastaan ajatellakaan mitään, kun Avis jo loikkasi pystyyn ja kiskoi miehen perässään keskelle huonetta niin että varmasti näkyisi ja kuuluisi. Rorikh vain tuijotti nuorempaansa lähestulkoon säikähtäneenä varsinkin siinä vaiheessa, kun toinen päätti alkaa vuodattaa kyyneleitä siinä hänen nokkansa edessä. Aviksen kevyt nyrkinisku rintakehään sekä puheet revontulista kuitenkin saivat ratakset pyörimään ja Rorikh hoksasi oitis mihin oltiin menossa. Tahtomattaankin hän kuitenkin tyrskähti – kyllä, tyrskähti – revontulikommentille, vaikka mies naamioikin sen nopeasti ”yllättyneeksi yskähdykseksi”.
” Älä hulluja puhu, itsehän sinä kierrät kapakan jokaisen miehen sylissä minun silmieni alla. ” Rorikh yhtyi mukaan syyttelyyn, mutta joutui viemään nyrkin suunsa eteen estääkseen itseään tyrskähtämästä uudelleen. Se olkoot niinsanotusti se viimeinen näytös, jonka jälkeen Ärjy päättäisi palata visusti takaisin juroon elämäntyyliinsä.

Siinä samalla sai mies kuivat vaatteetkin itselleen, vaikka se nyt sattuikin olemaan osana showta. Eikä Rorikh estellyt yhtään kun Avis lähti tyrkkimään häntä kohti ulko-ovea, tosin luja potku persauksille oli kyllä anteeksipyynnön arvoinen ja sai miehen ärisemään itsekseen – joka tosin vain lisäsi tilanteen todentuntuisuutta. Kengät lensivät perässä, ja Rorikh heilautti kättään Aviksen vilkutukselle – hän jopa virnisti kevyesti - ennenkuin nainen dramaattisesti paiskasi oven kiinni. Nord huokaisi raskaasti ja pudisti päätään, ennenkuin kiskoi jotakuinkin sopivat saappaat jalkaansa. Kaikkea hän saikin kokea tuon hullun keisarillisen takia. Kuitenkin astetta hyväntuulisempana hän lähti uusissa saappaissaan tallustamaan takaisin Rautaroviolle. Rorikh salli itselleen loppupäivän vapaata juuri kokemansa välikohtauksen johdosta.

// Hehee, kiitos ittelles! xD //