Swing your battleaxe, sweet child

//Random otsikko on random. :'D //

Kekäleet loistivat hehkuvanpunaisina ja polttavan kuumina lujasta kivestä valmistetussa ahjossa, ja iltapäivän viileä tuulenvire vain antoi hiilille lisää puhtia kyteä entistäkin kuumempina. Whiterunin tavanomaiseen ääniskaalaan tasaisen puheensorinan sekä Talosin pyhäköltä kantautuvan Heimskrin lakkaamattoman huudon lisäksi, kuului Rautaroviolta kantautuva tasainen metallin pauke, sekä satunnaiset suhahduksenkaltaiset äänet kuuman metallin kohdatessa kylmän veden.

Se oli täysin tavanomainen, muista millään lailla poikkeamaton työntäyteinen päivä Rorikhin elämässä. Mies heräsi aamulla aikaisin auringon noustessa, nautti aamupalakseen edellispäivän tähteitä ja puki työvaatteet ylleen, jonka jälkeen hän sytytti ahjoon tulen ja odottaessaan puiden palavan kuumaksi hiillokseksi hän työsti varusteita työpöydällä, ja hioi aseita hiomakivellä pikkutarkasti ja täydellä keskittymisellä. Tarkistettuaan ahjon hiilloksen hän yleensä heitti vielä muutaman klapin sekaan, ja ollessaan viimein tyytyväinen hiilloksen laatuun ja kuumuuteen oli Rorikh jo ehtinyt saada aikaisemmat varusteet valmiiksi ollen valmis aloittamaan uutta tilausta. Työ oli järjestelmällistä sekä tarkkaan aikataulutettua, mutta kiireisinä päivinä hän jätti muutaman aterian tai torillakäymisen välistä. Ei kuulunut miehen tyyliin sivuuttaa yhtäkään tilausta vaikka se tarkoittaisikin päivällisen jättämistä väliin.

Rorikh pyyhkäisi hikeä otsaltaan ja tarkasteli takomaansa raudankappaletta, joka ulkonäöltään oli vielä kaukana miekasta joka siitä oli määrä tulla. Ärjy - lempinimi jota mies inhosi syvästi, mutta syystä tai toisesta erityisesti Whiterunin lapsilla oli tapana kutsua häntä sillä nimellä - tuhahti itsekseen hyväksyvästi ja nakkasi litteän metallin vesikaukaloon viilentymään. Mies nykäisi katonrajasta roikkuvasta narusta jonka pää kiinnittyi ahjossa oleviin palkeisiin, jotka liikkeen myötä puhalsivat lisää ilmaa hehkuvaan hiillokseen. Kekäleet tulisivat palamaan vielä hyvän tovin, joten Rorikh päätti nojata vasten työpöytää ja pitää pienen tauon. Ärjy nappasi nahkaisen vesileilin käteensä ja huikkasi raikasta vettä kiduksiinsa, antaen katseensa vaeltaa pitkin katua. Muutama vartija seisoskeli porteilla tuttuun tapaansa velttoillen ja rupatellen, kaksi lasta juoksi kikatellen toriltapäin mutta saapuessaan Rautarovion edustalle ne hiljenivät ja kävelivät rivakasti tiehensä toisilleen kuiskutellen.

Rorikh rapsutti partaansa - se oli jälleen kasvanut - ja pohti keinoa järkyttää kakaroita kun ne seuraavan kerran juoksisivat ohitse. Hän oli jo muutaman kerran heilauttanut kaksikätisen sotamoukarin olalleen ja näyttänyt sellaista naamaa kuin olisi saattanut läsäyttää moukarin suoraan sen kääpiökasvuisen ihmisenkaltaisen olennon päälle - jota myös lapseksi kutsuttiin - mutta se oli alkanut käydä niin kovin tylsäksi. Rorikh oli kerran mäjäyttänyt taistelukirveen lasten jalkojen juureen niin että maa oli jytissyt ja kirveen terä oli uponnut kovaan maahan, mutta sen johdosta hän oli saanut napinoita kakaroiden vanhemmilta "kuinka tuollainen järkyttää ja traumatisoi lapsia". Rorikh oli vain ärähtänyt että "hyvä" ja jatkanut töitään. Perhanan kermaperseiset räkänokat.

//Random otsikko on hyvä otsikko |3 \\


Kuolonkallo hirnahteli pilttuussa, jonne nuori nainen oli hevosensa jättänyt vartomaan siksi aikaa, kunnes asioisi itse kaupungin muurien sisäpuolella. Orin hirnunta vaimeni mitä pidemmälle kohoavaa polkua Avis käveli, samalla hän mietti taas jälleen kerran, kenen älynväläys oli kieltää hevosilla kulku Whiterunin keskustassa. Olisi niin paljon helpompaa pitää huolta ratsustaan, säästyisi jalat - varsinkin kun kantaa selässään liki kaksikymmentä kiloista kirvestä -ja kaikki varmana väistäisivät häntä. Tai jos eivät väistäisi, tulisivat nuo typerykset sotahevosen jyräämäksi. Avis kääntyi katsomaan vielä kerran koniaan, todistaen juuri sopivasti tilannetta, jossa renki yritti hangata Kuolon sotamaalausta sormillaan - mitkä päätyivät pian jukuripäisen olennon puruleluiksi. Miesparka elähti kivusta, perääntyen "pedon" luota omiin oloihinsa. Avis naurahti matalasti, ennen kuin kääntyi takaisin porttien suunnalle. Onneksi hänen uljas ratsunsa ei tarvinnut huoltajaa näin lyhyelle reissulle. Mäennyppylän päällä kohosi Whiterunin suuret muurit laskusiltoineen, jonka ylitettyään armoreihin pukeutunut nainen olikin jo perillä porttien edessä. Kaksi, tyypillisiin vartiostokuteisiin pukeutuneet vartijat kälättivät keskenään mummoköörin lailla, hiljentyen vasta kun huomasivat nuoren naisen napottavan edessään odottamassa sisäänpääsyä, kädet tyynesti lanteilla.

Molemmat miehistä tunnistivat Aviksen, vaikka tuolla oli chitin kypärä peittämässä pään kasvoja myöten. Hän pystyi suorastaan näkemään, kuinka vartijoiden olemukset muuttuivat pettyneiksi hänet nähdessään. Selvästikin nuo osasivat olettaa päivästä tulevan taas riidan ja meluntäytteinen.
"Älä vain aiheuta ongelmia... taas." Toinen vartijoista varoitteli matalalla äänellään, aukaisten kaupunginportit naikkoselle, joka vain huitoi kädellään välinpitämättömään sävyyn.

"Mmm, se jää nähtäväksi." Avis mutisi kypäränsä läpi leikittelevään sävyyn, kävellen sisään avoimesta portista. Häntä vastassa oli ensimmäisenä korviahuumaava pauke ja raudan kilahtelu. Nainen kurtisti kulmiaan nähdessään tutuksi tulleen luolamiehen, joka ei taatusti omistanut enempää ilmeitä kuin kivipatsas, Rorikh Routamieli. Nimensä veroinen mies. Mukava tyyppi, ei sillä, mutta täytyikö tuon olla aina ilman paitaa? No, ainakin arvet näkyivät komeasti...
Kiirastuli puisti päätään toruen itseään siinä ohella, jatkaen matkaansa Toria kohti. Hänen oli tarkoitus ostaa äidilleen tuoretta kalaa, koska eihän tuolle tietenkään kelvannut Aviksen pyydystämät lohet ja taimet. Ehei, oikeaa kauppatavaraa sen piti olla, vaikka maksoikin paljon enemmän. No, ainakin hän voisi samalla ostaa itselleen jotain mukavaa samalla.

Torilla naista tervehti haltia leveän hymyn kera, valmiina kaupittelemaan koko kalavarastonsa hänelle. Pitkän tinkimisen, nimittelyn ja ärinöiden jälkeen kaksikko pääsi yhteisymmärrykseen lohen hinnasta ja siitä, oliko tuo nyt oikeasti niin monen septimin arvoinen. Kojulta pois käveltyään Avis ei ollut edes varma, oliko voittanut kiistelyssä vai tullut ovelan kauppamiehen huijaamaksi. Säälittävää sinänsä, ottaen huomioon hänen suvussaan pitkälle kulkevan kaupusteluperinteen. Huokaisten omalle typeryydelleen Avis raahasi mukanaan liinoihin käärittyä kalaa, kiroten sitä alinpaan helvettiin. Jos tämä valioyksilö ei kelpaa äitimuorille, se vanha naakka saisi olla ilman ruokaa.
Nuorukainen pysähtyi Rautarovion eteen, pohdiskellen olisiko hänellä vielä aikaa piipahtaa Ärjyä tervehtimässä - ja mahdollisesti vonkaamassa itselleen aseenteroitusta. Avis katsahti taivaalle, laskeskellen auringon asteen ja tullen siihen tulokseen, ettei pimeä laskeutuisi vielä pitkiin aikoihin. Armorit rahisten hän käveli pienen sillan vierelle, jonka alta virtasi pieni puro. Hänelle ei koskaan ollut valjennut, mistä helkkarista tuo vesi oikein oli peräisin, mutta tiesi tarpeeksi hyvin sen olevan kylmä kuin suden sielu. Kokemusta on. Avis laski kalakäärönsä veden pohjalle, asettaen mahdollisimman painavan kiven tuon päälle - toivoen syvästi, ettei kukaan ehtisi varastaa sitä tällä välin. Kun hän yritti nousta ylös pientareelta, meinasi taistelukirveen paino tuottaa ongelmia tasapainon kanssa. Suorastaan tuurilla hänen onnistui pitää tasapainonsa yhdessä pisteessä, välttyen näin kylmältä kylvyltä. Yskäisten huojennuksen myötä Avis kääntyi takomon suuntaan, astellen muutaman askeleen verran ennen täyspysähdystä.

"Päivää, Ärjy!" Kiirastuli tervehti kivikasvoista miestä hilpeänkuuloisena, sillä hänen omia kasvojaan ei pystynyt näkemään maskin takaa. Pitihän sitä jotenkin osoittaa mielialansa.

Mitähän sitä laittaisi päivälliseksi? Rorikh rapsutteli partaansa hitaasti ja harkitusti pohdiskellessaan. Peuraa oli vielä kellarissa suolahauteessa muhimassa, perunoitakin löytyi vaikka ne tuntuivatkin mysteerisesti katoavan parempiin suihin. Kasviksista Rorikh ei ollut varma, mutta mitäpä iso mies rehuilla muutenkaan tekisi. Pihvi oli päivän tärkein ateria, siitähän sitä voimaa sai. Porkkanoilla saattoi korkeintaan heitellä ohikulkijoita suurimmissa turhautumispuuskissa. Toisaalta porkkanamuhennos oli suussasulavan herkullista vaalean leivän kanssa.

Rorikh herpaantui aatteistaan ja antoi ahjoon vielä muutamat palkeelliset ilmaa kyytipojaksi, ennenkuin avasi talonsa raskaan puuoven ja astui sisään. Asunto oli varsin karun oloinen: se oli täynnä kaikenlaisia aseita ja niiden tarvikkeita, erilaisten haarniskoiden kappaleita ja rautaromua. Jokaiselle oli Ärjyn silmissä oma paikkansa, se oli hänen oma hallittu kaaoksensa vaikka muille se saattoi näyttää joltain ihan muulta. Oikealla puolella seinän vierustalla oli yläkertaan vievien tikkaanomaisten portaiden vieressä myyntitiski, jonka takana muutamassa vitriinissä napotti koristeellisia, tappavankauniita miekkoja. Keskeltä seinän vierustasta löytyi muutama jykevä puuhyllykkö täynnä aiemmin mainittuja romuja, ja alakerran vasen laita oli pyhitetty tulipaikalla, pienellä pöydällä tuoleineen sekä varsin tyhjällä hyllyköllä josta tilaa veivät vain muutama pata, kattila ja muu ruuanlaittotarvike. lähellä nurkkaa oli lattialuukku, josta pääsi maan sisälle viileään ruokakellariin.
Asunto oli juurikin sen näköinen, että se kaipasi kovasti naisen kosketusta.

Rorikh nappasi käsiinsä vanhoja haarniskanromuja aikeenaan sulattaa niistä materiaalia uusille varusteille. Sivusilmästään hän huomasi hyllyä vasten sijoitetun yksikätisen taistelukirveen, joka oli teroitusta vaille valmis. Mies nappasi senkin mukaansa ja siirtyi takaisin ulos, päivällisajatukset tyystin unholaan siirtyneinä.
Ei sillä että Rorikh olisi kuitenkaan ehtinyt tehdä yhtikäs mitään muuta kuin laskea rautaromut sekä kirveen työpöydälle, kun hän kuuli sen aivan liian tutun, suorastaan ärsyttävän pirteän tervehdyksen joka aiheutti jokainen kerta kylmät väreet juoksemaan selkäpiitä pitkin. Eikä siinä vielä kaikki. "Päivää, Ärjy!". Ärjy. Ärjy. Rorikh olisi halunnut tunkea tikarit korviinsa ja puhkoa tärykalvonsa, joka olisi ollut huomattavasti miellyttävämpää kuin sen typerän kutsumanimen kuuleminen.

Rorikh siirsi kalskean katseensa tuohon nuoreen naiseen, joka oli jostakin käsittämättömästä syystä kiintynyt siihen lihansyöjätorakkapukuunsa. Miehen paksuun kalloon ei millään voinut upota, miksi joku halusi näyttää kalansyötiltä.
" Voi pyhä Arkay, kuoppaa minut jo. " Rorikh huokaisi raskaasti, eikä suotta vaivaantunut mutisemaan itsekseen - Avis kyllä varmasti kuuli jokaisen sanan.
" Mitä sinä taas haluat? Ilmaisen jalkahieronnan, vai saisiko olla tukanpesu? Ahjo kaipaisi kyllä lisää liekkiä, hyppää sinne niin olet hyödyksi. " Rorikh jatkoi ja turhautuneena hieraisi nokisella kädellä kasvojaan. Kaikista Tamrielin ihmisistä juuri tämän kylähullun piti poiketa käymään. Niimpä tietysti.

"Sooh sooh, vielä jonain päivänä opit arvostamaan minun seuraani!" Avis virnisti maskinsa takaa huvittuneena. Hänestä oli niin hauskaa saada Rorikhiin jotain eloa, oli se sitten negatiivista häntä itseään kohtaan. Ainakin nainen tiesi, ettei puhunut kivimöhkäleelle. Ehkä... Ei hän todellakaan ollut varma, oliko Ärjy ihminen vai eloon herännyt patsas. Jälkimmäinen oli kyllä eniten järkeenkäypä.
"Hmm~ En tiennytkään, että osaat murjaista vitsejä - vaikka kovin omaperäisiä nuokin olivat. Jalkahieronta tosin olisi kyllä jumalaista, joten pidetään mielessä." Naikkonen kiusoitteli itseään vanhempaa Nordia, joka tuskin arvosti hänen puhetyyliään sitten yhtään. Vaan hälläväliä, tottukoot miekkonen häneen tai heittäkööt hänet niskavilloista pellolle. Taas. Avis puri hampaat yhteen niskakarvojen noustessa pystyyn muistojen vieriessä mieleen revontulinauhan tavoin. Päätään puistaen hän karisti aatteet mielestään, ryhdistäytyen sekä hengellisesti että ruumiillisesti. Nuorukainen vetäisi örkinrautakirveensä selältään pienen äherryksen jälkeen, mokomat selkäremmit olivat todella epäkäytännölliset. Pitkäteräinen kirves painoi niin paljon, ettei Avis lainkaan ihmettelisi jos vielä jokin synkkä päivä vajoaisi kymmenen senttiä alemmaksi, jääden Bosmerien pituiseksi. Toisinaan hän ihmetteli, miksei vain vaihtanut yksikätiseen sotakirveeseen, sitä olisi huomattavasti helpompi kantaa vyötäisillä eikä tuo painaisi muutamaa kiloa enempää. Vaan ei. Hän oli jääräpää päätettyään kertaalleen mielensä. Mielipidettä ei vaihdettu vaikka henki menisi.

"Teroitus. Kiitos." Keisarillinen ojensi aseensa kaksinkäsin pitkähiuksiselle miehelle, jolla mitä epätodennäköisemmin oli aikaa hänen vaatimuksilleen, jättäen sen miehen käsiin. Rorikhin suostumuksesta ei ollut puhettakaan, sillä tuo tuskin voisi kieltäytyä aseen teroituksesta nähtyään missä kunnossa terä oli. Avis perääntyi istumaan pienen sillan kaiteelle, jääden vaativasti tuijottamaan Ärjyä. Tosin, mies ei varmaan nähnyt kypärän linssejä syvemmälle ja nuokin näyttivät sieluttomilta laseilta. Arvatenkin Kiirastulen tuijotus oli selkäpiitä karmiva ja ahistavaakin ahistavampi, eikä hän itse tiedostanut asiaa. Välillä hän saattoi kääntää katseensa lohinyyttiin, joka sinnitteli piskuisen puron - tai oliko tuo nyt oja, luoja, toivottavasti ei ainakaan likaoja - pohjalla. Ainakin kala pääsi viettämään viimeiset, elottomat hetkensä pinnan alla.

Avis yritti parhaansa mukaan odotella hiljaa, mutta hänen geeneissään kulki puheliaisuus. Hän ei vain malttanut olla hiljaa koko aikaa, muuten hän tulisi hulluksi! Nainen venytteli niskalihaksiaan aikansa kuluksi, rasautellen muutamia nikamia varsin kuuluvasti. Ihme, ettei hänen päänsä ollut vielä jumahtanut yhteen asentoon kaikkien näiden rasautuskertojen päätteeksi.

"Voisin nimetä kirveeni Inhoksi... Koska örkinrauta. " Avis mutisi omiaan kypäränsä sisällä, ottaen oikein pohdiskelevan asennon ja jääden uiskentelemaan omiin ajatuksiinsa. Hän oli aikamoinen haaveilija tylsistyessään tavallisen maailman menoihin.

Vai että oppisi vielä arvostamaan Aviksen seuraa? Sitä päivää Rorikh odotti - ja hetken sai kyllä luvan odottaakin. Mieluummin hän olisi teekutsuilla vuohen ja peikon kanssa kuin alkaisi ystäväksi tuon nuoren sekopään kanssa. Rorikh ei pitänyt ihmisistä. Varsinkaan ylipirteistä hihhuleista jotka vänkäsivät vastaan jokaisessa mahdollisessa asiassa. Kuinka vaikeaa sitä oli oikeasti käsittää? Avis oli harvinaisen paksukalloinen niin nuoreksi naisenpuoleksi. Taisi neitokaisen lempiharrastuksiin kuulua karhun tökkiminen tikulla. Tai ehkä paremmin karhun korvaan huutaminen ja jalan jäystäminen.

Ärjy huokaisi raskaasti Aviksen kiusoitteleville sanoille jalkahieronnasta. Niimpä niin, olisihan ison miehen jo pitänyt oppia olla puhaltamatta liekkeihin. Harvinaisen hankalaa se kuitenkin oli, mitä tuli tähän Keisarilliseen.
Rorikh tuijotti varsin ilmeettömänä Aviksen äherrystä nuoren naisen yrittäessä keplotella kaksikätistä kirvestä selästään. Mies ei näyttänyt erityisen vakuuttuneelta tuosta puuhasta. Kuinkahan monta kertaa hän oli ihan vain piruillakseen heitellyt Avista puumiekoilla ja hammastikuilla - joita normaalit ihmiset nimittivät tikareiksi - ja kehottanut tätä vaihtamaan johonkin "enemmän kokoonsa sopivaan".
Rorikhin ilme muuttui vain entistä jurommaksi Aviksen vaatiessa rakkaalle kirveelleen teroitusta. Miehen katse läpikävi kirveen terän - hän tunsi aina piston sydämessään nähdessään Aviksen varusteita.
" Mitä pirua sinä tällä hakkaat? Kiviäkö? " Rorikh ärähti ja tempaisi kirveen itselleen lähempää tarkastelua varten. Hän kuljetti sormeaan tylsyneellä ja rosoisella terällä, eikä voinut olla murahtamatta itsekseen ennenkuin siirtyi hiomakiven ääreen. Hän kykeni suorastaan tuntemaan Aviksen ötökkälinssien lävitse tunkevan katseen niskassaan.

Terän rosoisuudesta huolimatta se kuitenkin hioutui nätisti. Rorikh testasi hiottua terää sormellaan ollen kerrankin tyytyväinen saadessaan haavan sormeensa. Aviksen kommentti sai miehen pyöräyttämään silmiään.
" Jos inhoat sitä niin paljon, mikset hankkiudu siitä eroon? Hädintuskin jaksat edes heilauttaa sitä. " Ärjy totesi suorasanaisesti tutun kalskeaan sävyynsä siirtyessään kirveen kanssa Aviksen luokse. Hetken ajan hän näytti pohtivan itsekseen, ennenkuin heitti kirveen kohti ötökkäpukuista naista ihan vain nähdäkseen mitä tapahtuisi.
" Älä suotta vaivaudu kaivamaan rahapussiasi esille, en olisi sinulta mitään halunnutkaan. Ja ota tuo naurettava kypärä pois päästäsi. Mieluummin tuijotan typerää virnuiluasi kuin tuota. " Rorikh tuhahti ja marssi talonsa sivustalla olevan sulattamon taakse, josta hän otti esille heinästä sekä narusta valmistetun ihmistä muistuttavan harjoitusnuken, joka sojotti raajat levällään tikun nokassa. Avis tunnisti taatusti vanhan ystävänsä.

Mies jysäytti harjoitusnuken kepin syvälle maahan muurin eteen sopivan välimatkan päähän talostaan - ihan vain jottei kirves lentäisi seinästä läpi - ja käänsi haastavan katseensa nuoreen naiseen.
" Näytähän kuinka käytät kirvestäsi. Haluan nähdä kun otat turpiin itseltäsi. "

Avis ei keskittynyt Nordiin laisinkaan, vaan kuunteli täydellä mielenkiinnolla kahden vartijan välistä keskustelua. Nuo selvästikin ihmettelivät naisen armoria, se kun ei ollut ihan tavanomainen näky Skyrimissa - hän oli hankkinut sen mittatilauksena Raven Rockista saakka. Täydellinen se ei ollut, varsinkaan ulkonäöllisesti, mutta suojasi erittäin hyvin lumimyräköiltä. Eikä Avis edes olisi halunnut naisellisia muotoja korostavia haarniskoja, jotka eivät suojanneet kuin epäoleelliset alueet rintakehän ja muiden sijasta. Vartijat, joita Avis salakuunteli, hiljenivät pian huomattuaan naisen tuijottavan heitä linssiensä läpi. Miehistä näki, kuinka lävitsetunkeva katse sai heidät kiemurtelemaan epämukavasti. 'Tylsimykset.' Kiirastuli tuhahti ajatuksissaan, kääntyen takaisin paidattoman sepän puoleen, yrittäen olla tuijottamatta paljasta pintaa kuin mikäkin pervo, vanha mies. Tuskin paidattomuus olisi haitannut Avista, ellei tuo kutsuisi Ärjyä ikälopuksi - vain koska mies sattui olemaan neitokaista vanhempi - ja nyt tuo ajatus "vanhasta" Ärjystä oli pinttynyt hänen mieleensä. Hän ei oikeastaan tiennyt, miksi härnäsi miestä läsnäolollaan, mutta jos tuo tosissaan inhoaisi naista miksi sitten suostua aina hänen pyyntöihin? Miksi edes antaa Kiiran tulla visiitille? Nuorukainen naurahti. Ehkä Rorikhilla sittenkin oli pehmeä puolensa.

" Jos inhoat sitä niin paljon, mikset hankkiudu siitä eroon? Hädintuskin jaksat edes heilauttaa sitä. "

Taaai sitten ei. Avis mulkoili miestä loukkaantuneeseen sävyyn, tuloksetta. Hän aina unohti typerän kypäränsä, joka peitti jokaisen ilmeen, ja siitäkös nainen ärtyi vielä enemmän.
"Tiedoksesi, aseeni on erittäin oiva hakunkorvike rautamalmia löytäessä. Ja kautta Oblivionin, tietenkin jaksan heilautella sitä! Lastenleikkiä." Nuori keisarillinen murahti miehelle, uhitellen pienellä olemuksellaan kuin mutarapu konsanaan. Siltä hän itseasiassa näyttikin, kiitos chitin armorin. Ennen kuin Avis ehti perunaa sanoa, hänen inhorakas aseensa laskeutui massiivisen elopainonsa kanssa suoraan naisen syliin. Hän kiitti jälleen onneaan pitäessään tasapainonsa kurissa. Varovasti asepalvelija laskeutui muuratulta sillanreunalta alas, ase visusti käsissään. Se oli edelleen painava, vaikka kuinka nainen yritti treenata lihaksiaan. Oliko hänellä väärä ruokavalio, vai mikseivät lihakset kasvaneet samanlaisiksi kuin monilla naispuolisilla Nordsotureilla?
"Hei! Kypäräni on kätevä ja -- Kutsuitko hymyäni juuri typeräksi?!" Avis korotti ääntään, huutaen nurkan taakse katoavan Rorikhin perään. Hän kuitenkin seurasi sokeasti käskyä, riisuen tukalan kypäränsä ja huivinsa pois. Myönnettäkööt, että tuulenvire tuntui hyvältä paljaita kasvoja vasten, mutta nyt hänen piikikkäät hiuksensa pääsivät jälleen kerran valloilleen. Aivan sama miten hän laittoi ne, suortuvat olivat aina naaman edessä juuri silloin kun ei pitäisi. Letti, jonka hänen onnistui tunnissa letittää, piiskasi joka kerta kasvoja. Olisi helpompaa vain leikata kaljuksi, mutta siitäpä vasta melu nousisikin. Äiti potkisi hänet ulos talosta ja kyläläiset pitäisivät häntä rikollisena.
Kypärättömyydestä oli sekä hyötyä että haittaa: kaikki näkivät hänen sotamaalaukset, joista likka oli niin ylpeä, mutta samalla ikävän värinen mustelma pilkotti maalin alta. Ja mustelmahan oli kuin toinen tapa sanoa 'minä hävisin'.

Tummansiniset silmät kiinnittyivät rumaan, käytössä kärsineeseen harjoitusnukkeen, jota Avis kutsuu nimellä Pikku-Ärjy. Välillä hän katuu piirtäneensä hiilellä tuolle rumilukselle Rorikhin tyypillisen ilmeen, sillä mikäs sen pahempaa kuin jöröttävän näköistä nukkea vastaan kamppailu samalla, kun itse pääjörö tuijotti ilmeettömänä vieressä.
Nuori nainen oli peruuttamassa jo pois päin, ladellen kiitoksia ja näkemisiä, valmiina liukenemaan paikalta. Hän inhosi tuota harjoittelunukkea yli kaiken. Hänen askeleensa kuitenkin pysähtyivät kuin seinään Rorikhin ivalliselta haasteelta kuulostavan tokaisun voimasta.
"Mitä sanoitkaan? Että minäkö saisin turpiini itseltäni?" Avis pisti painoa sanoihinsa, silmät raivosta kiiluen. Hän tarttui napakasti aseen varresta kiinni, heivasi painavan kirveen olallensa ja valmistautui ryntäämään Pikku-Ärjyn kimppuun. Hänen sielunsa oli tulessa, kuten aina pienen yllytyksen päätteeksi. Nuori naissoturi lähestyi kohdettaan sotahuutojen kera, kohdistaen painopisteensä juuri hänelle sopivaan kohtaan. Hän heilautti raskasta taistelukirvestään kohti olkihäkkyrää, sivaltaen siihen yhden keskiverto viillon. Hän oli viimeiset kolme kuukautta opetellut taistelukirveellä huitomista, mutta vielä tänäkään päivänä hän ei osannut pysäyttää mokomaa asetta.
Inhorakas kirves pyöräytti naisen kerran jos toisenkin suuressa ympyrässä, eikä Avis varmaan koskaan ollut tehnyt yhtä täydellisiä piruetteja. Harmi vain, että nyt ei ollut kyse latotansseista. Päätäsekoittavan kieputuksen päätteeksi nuorukainen mätkähti perseelleen  kovalle maalle, kirves liukuen kaummaksi hänestä.

"Niin mitä -- *urp* sanoitkaan, ettenkö osaa *yäh* heilauttaa sitä?" Avis sopersi läheltä-piti-oksentamisen yhteydessä. Hän oli varma, että näki nyt kaksin verroin Ärjyjä.

Rorikh ei suotta vaivautunut kuuntelemaan Aviksen vastalauseita hänen kommentilleen tämän sotakirveen heilautteluun ja kypärään ja typerään hymyyn liittyen. Mies vain tuhahteli itsekseen ja asetteli harjoitusnukkea paremmin paikoilleen, vaikkei sitä kyllä siinäkään vaiheessa enää saanut maasta irti nyhdettyä minkäänsortin ylijumala. Kaikkeen piti kuitenkin varautua, eihän sitä tiennyt vaikka nuori nainen päättäisikin yllättää. Jospa tuo olisi päättömän huitomisensa lomassa oppinutkin jotain - tosin katkerana ja kyynisenä ihmisenä Rorikh ei suotta elätellyt toiveita. Kieltämättä hänellä oli paha tapa mollata Aviksen kykyjä ja muutenkin suhtautua tähän hyvin aliarvioivasti, muttei se nyt kuitenkaan ollut ihan koko totuus. Tuskimpa mies olisi Avista pitkään katsellut, mikäli olisi pitänyt tätä aivan toivottomana tapauksena. Jostain kumman syystä Rorikh oli omannut itselleen tsemppaustyyliksi sen saman aliarvioimisen ja ärähtelyn kuin hänen isäukkonsa aikoinaan. Ei ollut omena kauas puusta pudonnut, vaikka nuorena poikana Rorikh olikin ollut kuin kolikon kääntöpuoli isäänsä verrattuna.

Mies risti kädet puuskaan rintakehälleen ja astahti muutaman reippaankokoisen askeleen sivuun. Kaikkein vähiten hän halusi saada kirveen otsaansa keskenkasvuiselta likalta.
Rorikh tuijotti haastavalla katseellaan Avista, siristäen aavistuksen silmiään nuoren naisen ärähtäessä vastalauseensa. Avis syöksähti kohti harjoitusnukkea sotahuudon saattelemana - Rorikh vilkaisi ympärilleen ja huomasi portinvartijoiden tuijottavan kaksikkoa siihen malliin että heidän kanssaan oli turha jutustella vastaisuudessa(kaan) - ja pientä ylpeyden pilkettä oli huomattavissa miehen silmissä Aviksen heilauttaessa jykevää asettaan kohti nukkea. Ilme kuitenkin jäätyi pian takaisin muistuttamaan kivenlohkaretta, kun Avis päätti heilua kuin hyrrä ja laskeutua teatraalisesti persauksilleen maahan. Mikäli Rorikhin tunneskaala olisi ollut yhtään teelusikkaa laajempi, olisi hän rehahtanut sellaiseen nauruun että itsehillinnän jalo taito olisi joutunut koetukselle. Mies kuitenkin vain tuijotti kurtistuneiden kulmiensa alta vaiti muutaman pitkän sekunnin ajan.

" Kolmejalkainen mammuttikin osaisi hallita itsensä paremmin. " Rorikh murahti, ei niinkään pettyneenä, pikemminkin ärtyneenä. Hän marssi kauemmaksi lennähtäneen örkkikirveen luokse ja nappasi sen käteensä, jonka jälkeen kävellä jytisteli Aviksen eteen kuin mikäkin siirtolohkare.
" Ylös. " Rorikh jyrähti, mutta ennenkuin hän antoi naiselle aikaa reagoida millään tavalla, nappasi mies kiinni Aviksen haarniskan niskaosasta ja suorastaan tempaisi nuoren naisen pystyyn. Kirves tyrkättiin samalta sysäykseltä tämän syliin.
" Liikkeesi ja painopisteesi pysyivät hyvänä siihen asti, kunnes päätit käyttäytyä kuin pillastunut kanttura. " Ärjy ärähti ja astahti muutaman askeleen kauemmas.
" Liikettä ei pysäytetä. Ei ainakaan nulikka painavan aseensa kanssa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sinun tulisi vain antaa kirveen ohjata sinut pusikkoon. Helvetti soikoon, ei. Juuri tätä tarkoitin kun sanoin, että piekset itsesi. " Rorikh murisi ja heilautti kättään vähän siihen malliin, kuin olisi torunut lastaan tai jotain.
" Jos tuntuu että pyörähdät, niin pyörähdä. Mutta käytä liike hyväksesi ja valmistaudu uuteen iskuun. Älä herpaannu. Sinun tulee ohjata kirvestäsi, eikä toisinpäin. Parhainkin ase on pelkkä hyödytön kapistus ilman osaavaa kättä. " Mies jatkoi eikä itse edes tajunnut, kuinka paljon puhui. Hän oli taatusti viimeisen kymmenen minuutin aikana puhunut enemmän, kuin koko viime viikkona yhteensä.

" Uudestaan. " Rorikh hoputti ja näytti jurommalta kuin yleensä.
" Jännitä lihaksiasi ja pidä painopisteesi. Sen jälkeen vain ohjaat kirvestäsi, vaikka liike jatkuukin. " Seuraavan tapahtuman Rorikh halusi nähdä. Hän halusi kovasti tietää kuuntelisiko Avis yhtään mitä hän sanoi, vai päättäisikö vetää omalla tyylillään. Mustelmankin oli naamaansa hankkinut, vaikka yrittikin sitä peittää maalin alle. Typerys. Rorikh ei kyennyt olemaan näkemättä Sefaa silmissään katsoessaan Avista. Ei, heitä ei voinut verrata toisiinsa, mutta jokin naisessa toi aina mieleen Sefan. Liekö se ollut se tulen lailla roihuava tahto. Rorikh tuhahti.

Hyvä, jos Avis oli ehtinyt saada näkökykynsä takaisin kun hänet jo nostettiin voimakkain ottein ilmaan, juuri ja juuri laskeutuen suorille jaloille. Samalla ase oikein upposi likan syliin, saaden naisen puuskaisemaan ilmoja pihalle silkasta yllätyksestä.
Avis kuunteli puolella korvalla miehen neuvoja, tuntien verenpaineensa nousevan yli sallitun rajan minä hetkenä hyvänsä. Hän ei sietänyt neuvoja, ei sitten alkuunkaan. Hänen kohoava raivonsa selvästikin tukki korvakäytävät, sillä keisarillinen ei kuullut mitä toinen sanoi. Nuorukainen vain tuijotti Rorikhia kulmiensa alta, imitoiden tuon puhetta kädellään ikään kuin se olisi nukke. Lettipäinen tuhisi nenän kautta, mutisten silloin tällöin omia kommenttejaan, jotka sisälsivät saman sävyn kuin omalle äidille puhuttaessa:
"Kyllä, kyllä.. Aivan. Mm-hmm." Avis puhui hampaidensa läpi, irvistäen tekohymyään erittäin ärtyneeseen tyyliin. Vieläkin mies jaksoi jaaritella, omituista. Milloin viimeksi tuo olisi noin paljon puhunut? Miksei Ärjy voisi jutustella vaikka ruoasta, tai mielummin tarinoisi seikkailuistaan, mutta eeeeei. Neuvoja ja ohjeita sateli taukoamatta. Oli Kiirastulen tuuria saada kylän jöröin mies puhumaan paljon, ja juuri sellaisesta aiheesta mikä ei jääräpäisen naisen mieltä hetkauttanut.

Piinaavan, liian pitkän puhesession jälkeen Rorikh murahti jotain, mikä vaikutti olevan puhevyöryn päätepiste.
"Vihdoinkin! Kautta villapöksyjeni, olisin voinut vannoa ettet ikinä hiljene." Kiiras heitti toisen kätensä ilmaan teatraalisesti, tarttuen sitten kiinni aseeseensa varteen uudemman kerran. Hänellä ei ollut aikaa kuunnella läksytyksiä, kuka ties jos hänen kalanyyttinsä heräisikin henkiin jonkin pahan sielun riivaamana, ja lähtisi uiskentelemaan omia teitään kohti vapautta. Siinä menisi perheen illallinen.

Avis teki kaiken päinvastoin kuin häntä oltiin neuvottu, ei sillä että hän olisi kuullutkaan mitään, rynnäten aikaisemma taktiikallaan Pikku-Ärjyn kimppuun. Lopputulos oli jälleen sama: pyörähdys, kaunis piruetti koipi koukussa, mätkähdys maahan. Nuori keisarillinen kokosi itsensä heilautellessaan kätösillään harhakuviaan toisaalle. Tuittupäinen nainen näki punaista sekoitettuna vihaan ja häpeään. Häntä ärsytti tavattomasti se, ettei hänen oma tekniikkansa toiminut. Jokin oli vialla, hän oli selvästikin vain väsynyt, tai ehkä hän oli kuumeessa?
Pitkän tovin Purgatorium heilutteli asettaan, räyhäten räsynukelle ja oli todella lähellä, ettei syöksenyt tulta suustaan ärräpäiden lennellessä. Hänen olisi niin tehnyt mieli antaa satikutia nukelle sekä taustalla hekotteleville vartijoille, mutta piti pintansa ja keskittyi vain sadattelemaan. Minuutit kuluivat hitaasti naisen yrittäessä heilua rautaisen kirveensä kanssa. Siinä se! Syy oli selvästikin aseessa, koska örkinrauta oli konstikkaampaa käsitellä. Kyllä, siinä vika.
Nainen puri hampaansa yhteen, syöksyi jälleen kohti nukkeraasua ja osui tuohon pienellä viillolla, kuten aikaisemmillakin kerroilla. Tällä kertaa piruettien päätteeksi Avis kävi makaamaan maahan, puuskuttaen ja läähättäen raajat levällään. Hänen lihaksensa eivät pitäneet tällaisesta rääkistä, mistä johtuen hän tuskin jaksaisi nostaa edes sormeaan. Nuorukainen kirvasi hengenvetojen ohella, potkaisten viimisillä jalkavoimillaan maassalojuvaa asetta.
"Haaah, odotas hetki... Jatkan... aivan kohta..." rättipoikkiväsynyt likka huohotti, tuijottaen sinisilmillään taivaalla lipuvia pilviä. Päällisin puolin nainen näytti rauhoittuneelta, mutta sisältä käsin hän kiehui pahemmin kuin keittokattilan vesi. Miten hän ei onnistunut yrityksissään? Jääräpäinen ei suostunut uskomaan huonoon suoritukseensa, jonka näki moni muukin. Jos puhtia olisi ollut, hän olisi juossut vartijoiden luokse ja heilunut hieman lisää taistelukirveensä kanssa.

Ehkä olisi pitänyt kuunnella, mitä sepällä oli sanottavaa? ... Ei. Ei missään nimessä.

Ei Rorikh tiennyt miksi hän edes yritti neuvoa Avikselle yhtään mitään. Neiti Keisarillinen ei selvästikään ollut valmis ottamaan minkäänlaisia neuvoja vastaan ilmeensä ja miehen puhetta imitoivan kätensä kanssa, ja kieltämättä pienen ohikiitävän hetken ajan Ärjyn teki melkein mieli tempaista Aviksen käsi poikki tämän omalla kirveellä. Olisipahan ainakin oppinut kuuntelemaan, mutta soppahan siitä olisi vain syntynyt. Ei Rorikhia paljoa kiinnostanut viettää aikaansa vankilassa sen takia että oli menettänyt malttinsa. Mutta toisaalta sekin saattoi olla parempi vaihtoehto kuin yrittää opettaa jotakin sellaiselle, joka ei suostunut kuuntelemaan sanaakaan. Edes sen ainoan kerran, kun herra erakko innostui puhumaan.

Rorikh vain huokaisi raskaasti ja turhautuneena Aviksen nurinalle ja teatraaliselle kädenheilautukselle. Nordi tiesi jo heti siinä vaiheessa, ettei siitä hommasta tulisi yhtään mitään. Sama kun olisi yrittänyt opettaa mammuttia heittämään voltin. Mahdoton tehtävä, mutta silti oli pakko yrittää. Ärjyä vain raivostutti niin suunnattomasti se kuinka huonosti Avis huolehti varusteistaan ja niiden kunnosta. Saati sitten omista taisltelutekniikoistaan. Kyllä nuori nainen oli jyvällä koko hommasta, mutta jokin käsittämätön voima veti tämän silti suoraan puistikkoon kuin siellä olisi ollut maagi harjoittamassa telekineesiä tai jotain.

Rorikh nosti hitaasti käden kasvoilleen Aviksen jatkaessa perseilyään.
" Mitä minä olen tehnyt ansaitakseni tämän? " Mies mutisi itsekseen ja hieroi sormilla ohimoaan. Hänen päätään alkoi jomottaa jo ihan pelkästä turhautumisesta. Mikäli nuori Keisarillinen olisi edes yrittänyt tehdä niin kuin Rorikh neuvoi, olisi mies mulkaissut porteilla naureskelevia vartijoita sellaiseen sävyyn jotta nämä taatusti harkitsisivat kahdesti ennenkuin hirnuisivat uudestaan, mutta tällä kertaa mies ei edes yrittänyt. Naurakoot, sen Avis oli päättömällä heilumisellaan ansainnutkin.

Avis pyöri, hyöri, heilui ja riuhtoi siihen malliin että Rorikh jo vakavasti harkitsi heittävänsä naista halolla takaraivoon. Sen sijaan hän kuitenkin marssi työpöydälleen hakemaan sinne jättämänsä vesileilin, ja saapuessaan takaisin Avis jo makasi maassa reporankana puuskuttaen. Rorikh nykäisi luisen tulpan pois vesileilistä astellessaan naisen vierelle ja lorautti reippaasti vettä suoraan tämän kasvoille, ennenkuin iski vesileilin kiinni ja tiputti Aviksen syliin.
" Typerys! Kuuntelitko yhtään mitä sanoin? " Rorikh ärähti eikä hän edes odottanut vastausta kysymykseensä, sillä tiesi sen jo vähän turhankin hyvin. Mies laskeutui alemmas ja nappasi suurella kourallaan Avista leuasta, tarkastellen tämän silmän ympärillä olevaa sinertävää mustelmaa.
" En yhtään ihmettele miksi olet taas ottanut turpiisi. " Mies murahti, päästi irti nuoremman kasvoista ja kohottautui seisomaan. Hän tuijotti suorastaan jäätävästi alaspäin maassa lorvivaan Avikseen, mutta luovuttaa hän ei vielä aikonut. Ei todellakaan. Rorikh tuhahti ja siirtyi örkkikirveen luokse, napaten sen jälleen käteensä. Hän tunnusteli sitä käsissään, heilautti pari kertaa kokeilun vuoksi ja kohdisti katseensa jälleen nuoreen naiseen. Tätä menoa hän ei koskaan pääsisi töidensä pariin. Talokselle kiitos hänellä ei ollut erityisen kiire sinä päivänä.

" Mikäli haluat tappaa itsesi omakätisesti, anna mennä. Sen sijaan että tuhlaisit aikaani turhanpäiväisellä huitomisella, voisit lopettaa naurettavat yrityksesi ja mennä auttamaan äitiäsi ompelemisessa. Neula sopii sinulle selvästi paremmin kuin kirves. " Rorikh jyrähti täysin vakavissaan ilman minkäänlaista merkkiä vitsailusta. Tosiasiassa hän vain painosti Avista, muttei se kuitenkaan käynyt ilmi hänen ilmeestään tai sanoistaan.
" Sinusta ei selvästikään ole tähän hommaan. " Se oli epäsuora haaste. Lähtisikö Avis lätkimään matkoihinsa, vai päättäisikö sittenkin kuunnella? Siitä saataisiin pian selvää.

Avis kuunteli omaa pihisevää hengitystään, huomaten siinä sivulla myös lähenevien askelten äänet. Hän näki, kuinka Ärjyn suuri varjo laskeutui hänen ylleen, siluetti peittäen koko näköalueen. Nuori nainen oli aukaisemassa sanaisan arkkunsa sillä samalla hetkellä, kun Nordmies kaatoi vesileilin täytteet maassa makaavan kasvoille, ja näin ollen vesi päätyi myös naikkosen suuhun. Avis yski vettä suustaan, peläten mielessään saavansa maailman surkeimman kuoleman. Hukkuminen keskellä kuivaa maata. Ennen kuin nainen ehti kunnolla äyskäröidä vedet kurkunpäällään, seppä jyrisi hänelle jotain kuuntelemisesta. Hah, ironista, Avis ei nimittäin ehtinyt tarkkaan kuunnella, mitä tuo mies hänelle karjui kun tuo samassa tarttuikin Keisarillisnaisen leuasta kiinni.  
"Mi--" Avis oli kysymässä, mitä toinen oli sanonut, mutta vaikeni Rorikhin jatkettua puhettaan varsin jäykkään sävyyn. Lettipäinen nainen tuhahti suu mutrulla miehen kommentoidessa hänen mustelmaansa, mikä ilmeisesti näkyi nyt tuon typerän veden takia. Milloinkahan hän oppisi käyttämään vahvempia aineita, jotka eivät liuenneet niin herkästi pois joutuessaan veden kanssa kosketuksiin.

Aikuisen miehen vetäytyessä sivuummalle, antaen viimeinkin Aviksen nähdä muutakin kuin tuon nyrpeän ilmeen, ja naisella oli tilaa liikkua. Tämä koetti nousta jaloilleen hitaasti, mutta varmasti, tunnustellen samalla koipiin palautuvaa voimaa. Hän ei ollut vielä valmis uuteen rääkkiin,  vaan kaipa jalat kannattelivat seisoessa. Kiirastuli puisteli armoriaan liiasta pölystä ja mutisten vastalauseensa hieman myöhässä.
"Ei ole minun vikani, että sillä miehellä oli varsinainen lohikäärme vaimona..." totta vie, edellisillan kissatappelu Argonianin kanssa ei ollut mikään parhaimmista ideoista, varsinkaan kännissä.

Avis nosti katseensa Ärjyyn, joka lateli ties mitä solvaavia sanojaan, naisen ilme oli sekä hölmistynyt että tyrmistynyt yhtäaikaisesti. Tämä tuijotti pitkähiuksista seppää suu auki ja kulmat alakaarella, sormi veltosti pystyssä. Hän kuunteli jokaisen sanan tuplasti tarkemmin, mitä aiemmin ladotut neuvot, punniten niiden merkitykset kertaalleen mielessään.
Jokin napsahti.

"MINÄ SINULLE OMPELIJAN NÄYTÄ, NOCTURNAL VIE!" Pieni Keisarillisnainen jyrähti ukkosen lailla, tömistellen haarniska kilisten kohti asetta pidättelevää miestä, riistäen voimakkaasti taistelukirveensä tuolta. Hän loi erittäin murhaavan katseen Nordin suuntaan, töytäisten tuota kyynärellään, ennen kuin kääntyi päinvastaiseen suuntaan. Väsymys oli tiessään ja tilalla oli nyt silminnähtävä viha, joka ei jäänyt huomaamatta keneltäkään lähistöllä olevalta. Avis ei nähnyt edes perinteistä punaista, vaan silkkaa raivon luomaa pimeyttä. Hän asteli vikkelin, hallituin harppauksin kohti Pikku-Ärjyä, raskas örkinrauta olallaan. Nainen ei laskelmoinut, arvellut oikeaa iskukohtaa, tai muutenkaan miettinyt mitä teki. Hän oli vain niin vihansokaisema, ettei tiennyt missä mennään, eikä todellakaan ollut varma oliko edes hereillä.
Kiirastuli jännitti vaistomaisesti lihaksensa, jousti polviaan ja heivasi suuren taistelukirveen olaltaan juuri sopivalla hetkellä. Kuului vain suhahdus ennen täydellisen hiljaisuuden laskeutumista. Pikku-Ärjyn pää kopsahti maahan, vierien muutaman sentin verran soturinaisen jalkojen juurella. Nainen puristi kirvestään kaksinkäsin rystyset valkoisina, huohottaen vihan viimeisiä rippeitä. Lähistöltä kuului äänekäs vihellys, joka selvästikin oli peräisin portinvartijan suusta. Aviksen silmäkulma nyki siihen malliin, että uusi räjähdys olisi tekemässä tuloaan. Ennen kuin vartija kerkesi sanomaan mitään, nuori nainen käännähti ympäri hartiat korkealla ja ilme raivoisassa virneessä. Hänen olisi niin tehnyt mieli juosta vartijan perään, mutta tyytyi potkaisemaan maahan pudonneen nuken pään tuon ärsyttävän miehen suuntaan. Ohihan se tietenkin meni, mutta varoitus meni sentään perille. Kaksi kaupungin virkamiestä jatkoivat omia rupattelujaan, yrittäen olla katsahtamatta soturin suuntaan aina silloin tällöin.

Avis huokaisi, rentouttaen hartiansa ja nojaten pystyasentoon laitetun kirveen tuppeen. Hänellä ei ollut minkään sortin käsitystä siitä, mitä juuri oli tapahtunut.

Aviksen provosointi oli jo lähes naurettavan helppoa. Rorikh ei kuitenkaan voinut kieltää, etteikö olisi jokainen kerta tuntenut jonkinlaista typerää hilpeyttä saadessaan nuoren naisen räjähtämään lähes samalla lailla kuin Red Mountain aikoinaan. Kai se oli vähän karua saada hupinsa toisten tahallisesta raivostuttamisesta, mutta noh, kukaan ei ollut täydellinen. Vaikka Ärjyn kivikasvojen ilme olikin vakava, hänen silmistään oli havaittavissa kärsimätöntä odotusta Aviksen reaktioon liittyen. Naisen tuntien se tulisi olemaan juuri loistava.

Eikä Rorikhin tarvinnut pettyä tälläkään kertaa, vaikka hetken ajan Avis näyttikin halolla hakatulta lahnalta. Se ilme kuitenkin katosi nopeasti, ja Rorikhin suupieltä nyki pieni virneentapainen naisen huudahtaessa niin lujasti ettei ihan heti olisi uskonut moisesta likasta lähtevän niin karskia karjahdusta. Avis tempaisi örkkikirveensä miehen käsistä ja murhaavan silmäyksen jälkeen nakkasi vieläpä kyynärpäällä kylkeen, ennenkuin syöksähti kohti harjoitusnukkea. Mikäli Rorikhin juroiksi jämähtäneet kasvot olisivat antaneet yhtään myöten sille tuntemukselle mitä hän sillä hetkellä tunsi, olisivat miehen suupielet kääntyneet suorastaan riemuisaan virnistykseen - sellaiseen, jonka saattoi nähdä tarinan pahiksella tämän juuri saavutettua maailmanherruuden.

Juuri tuolta näytti todellinen soturi.

Harjoitusnuken pää vieri maassa siistin ja poikkeuksellisen tarkan iskun tuloksena. Aviksen rauhoituttua - ja potkaistua nuken pään hänelle viheltänyttä portinvartijaa kohti - Rorikh kohotti molemmat kätensä, alkaen taputtaa hitaasti ja kumeasti. Klap. Klap. Klap.
" Juuri tuollaista toimintaa minä halusin nähdä. Onnittelut. Todistit juuri sanani vääriksi. " Rorikh totesi varsin tyytyväisenä, ja sellaista äänensävyä häneltä harvoin kuuli. Tällä kertaa hän kuitenkin oli oikeasti tyytyväinen Aviksen suoritukseen.

" Jalkatyösi tosin saisi olla sulavampaa, ja otteessasikin on parantamisen varaa, unohtamatta tietenkään vähäistä järjenkäyttöäsi.. " Mies jatkoi entiseen juroon sävyynsä, kunhan kuitenkin vain kiusasi. Ei hän nyt liian tyytyväistä naamaa voinut näyttää, ehei. Se ei ollut laisinkaan Rorikhin tyylistä.
Mies astahteli Aviksen luokse, pörröttäen suurella kourallaan tämän hiuksia.
" Viha ei ole se paras keino hankkia tuloksia, mutta noh, se voidaan koulia pois. " Rorikh totesi, siitä hän tosin voisi jaaritella joskus toiste. Avis tuskin jaksoi kuunnella uutta nipottavaa puhetulvaa, eikä tottapuhuen Rorikh itsekään ollut erityisen innostunut heittäytymään liian sosiaaliseksi. Mies tuhahti itsekseen, vilkaisten taivaalla mollottavan auringon suuntaan.

" Oletko syönyt? " Rorikh sitten kysäisi palattuaan takaisin siihen kivenmurikkamoodiin. Se oli hänen epäsuora ehdotuksensa laittaa pötyä pöytään ja tarjota Avikselle murkinaa siinä samalla.

Avis havahtui aatoksistaan tuntiessaan suuren kämmenen pörröttävän hänen ennestään sekaisin olevia hiuksia. Hänen täytyi ihan kääntyä katsomaan, oliko kyseessä varmasti Ärjynä tunnettu mies, joka ei tavallisesti tehnyt mitään vastaavaa. Vaan käden omistajalla oli Ärjyn kasvot sekä ääni, joka jakoi taas viisauksiaan. Nuori nainen näytti Nordille mököttävää ilmettään, loukkaantuen muutamaksi sekunniksi siitä, että hänellä olisi vielä opittavaa asioissa. Hmph, kyllä hän osasi asiansa, aina silloin, kun siltä tuntui!
"Muinaiset Berserkerit kanavoivat vihan voimaksi, miksi en siis minäkin?" Avis tuhahti pienen virneen kera, nostaen aseensa takaisin olalleen. Hän katsoi maassa makaavaa, rumanaamaista nukkea ylpeänä. Kaikesta päätellen hän oli leikannut tuon olion pään irti yhdellä iskulla ja jostain syystä se makasi nyt parin vartijan vierellä. Hassua, miten raivokohtaukset toimivat.

Kiirastuli ei ollut uskoa korviaan, kun yht'äkkiä Rorikh kyseli oliko naikkonen vielä syönyt tälle päivää. Nainen käänsi erittäin epäilevän katseensa Nordin suuntaan, osoittaen sormellaan itseään ihan vain varmistukseksi siitä, että blondi mies puhui juuri hänelle. Typerää sinänsä, paikalla ei ollut ketään muita, mutta milloin viimeksi seppä olisi tarjonnut ruokaa Avikselle, nuorelle naiselle joka varmasti tuotti enemmän päävaivaa kuin kukaan muu. Päästyään yli pienimuotoisesta shokistaan nainen nyökytti päätään silmät ilosta kiiluen, vaaleat huulet kaartuen hymyyn.
"En, mutta ainahan ruoka kelpaa!" Avis hihkaisi, ollen jo valmis ryntäämään sepän luo, mutta naisen askeleet pysähtyivät äkisti.
"Hetki pieni, myrkkysieni." Keisarillinen sanoi loruilevasti, pudottaen aseensa maahan ja pinkaisten nopeaan kävelyyn, hölkäten kohti kahta vartijaa. Miehet möljöttivät tietämättöminä naisen ajatuksista, peläten tuon käyvän heidän kimppuunsa. Vartijoillakin kuului olla itsesuojeluvaistoa. Avis kuitenkin koukkasi kumaraan heidän edessään, nappasi Pikku-Ärjyn pään kainaloonsa.
"Joink!" Palaten samaa reittiä takaisin, tarttuen ohimennen chitinkypärästään kiinni. Hän ei tasan jättänyt kypäräänsä varkaiden houkuttimeksi! Kiira viskasi räsynuken pään sen vartalon luo, tarttui toisella kädellä kirveeseensä ja kuletti kypärää lanteilla tukien.

"Valmista!" iloinen nainen ilmoitti. Hän oli tyystin unohtanut lohinyyttinsä, joka edelleen kylpi puron pohjalla.

" ..Ja oletko sattunut miettimään syytä, miksei näitä muinaisia Berserkejä enää ole? " Rorikh murahti - johan alkoi saada sitä tuttua sävyään takaisin - Aviksen tuhinalle. Vaikka hän itse olikin ikiäreä ja juro, ei hän kuitenkaan kannustanut yhtikäs ketään vihamielisyyteen - saati sitten hankkimaan voimaansa aggressiivisuudesta. Ehkäpä se oli yksi hyvä syy sille, miksei Rorikh enää taistellut muita kuin riistaeläimiä vastaan. Tosin vaikka hän aina kielsi kaipaavansa entistä elämäänsä soturina kaksikätinen miekka ainoana kumppaninaan, oli se kuitenkin pelkkää katkeran ukon puhetta.

Aviksen ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, kun Rorikh otti murkina-asian esille. Mies kurtisti hieman kulmiaan ja tuijotti takaisin, hän jo hetken harkitsi pitäisikö vetää tarjous takaisin kun nuori nainen näytti niin järkyttyneeltä. Ihan hyvää hyvyyttäänhän Rorikh vain. Mikä lie piru nykyajan nuorisoa vaivasi.
Rorikh suorastaan säpsähti Aviksen yllättävän hilpeää hihkaisua. Mies ei sitten koskaan tottunut niin ylipirteisiin kiljaisuihin. Eikä tottapuhuen edes halunnut tottua. Ärjy vain huokaisi raskaasti ja näytti välittömästi katuvan omaa ehdotustaan. No, tehty mikä tehty. Rorikh odotti kärttyisän karhun näköisenä Keisarillisen kipaistessa hakemaan niin kypäränsä kuin potkaisemansa harjoitusnuken päänkin. Mitäpä mokomalla enää mitään teki, revittynä ja palasiksi hakattuna. Toisaalta Rorikh oli sen verran pihi rahankäytössä, että hän kuitenkin jokin yksinäinen ilta parsisi nuken takaisin kokoon.

Mies urahti kun Avis kipitti takaisin hänen luokseen, jonka jälkeen marssi Rautarovion raskaasta puuovesta sisään.
" Sytytä tuli. Tulukset löytyvät jostain. " Rorikh tokaisi - mitäpä sitä suotta pyytämään, kun käskeäkin pystyi - ja jatkoi matkaansa suorinta reittiä lattialuukusta alas viileään ruokakellariin. Mies tutkiskeli tynnyreiden sisältöä ja murahteli itsekseen. Valinnanvaraa ei ollut paljon. Metsästysreissu oli siis väistämättä jälleen edessä.
Rorikh nappasi käteensä jokseenkin kärsineen, matalareunaisen korin johon hän lastasi perunoita, porkkanoita, muutaman purjosipulin sekä pari suurta ja mehevää peuranlihapihviä suolaa tietenkään unohtamatta. Rorikh nappasi myös mukaansa kaksi simapulloa, ennenkuin tuli yllättäen toisiin ajatuksiin - tuota naista hän ei humalassa halunnut nähdä - vaihtaen toisen siman tilalle pullollisen maitoa.

Noustuaan takaisin maan pinnalle ja suljettuaan lattialuukun tiiviisti perässään, mies laski ruokakantamuksensa tulisijan viereiselle pienelle pöydälle. Aineksista saisi loihdittua nopeasti murean lihasopan, joten Rorikh nappasi käteensä soppakattilan sekä veitsen hyllystä. Kattilan hän laski pöydälle, mutta veistä mies tyrkytti Avikselle.
" Ala pilkkoa. Valmista murkinaa sinun on turha odottaa nenäsi eteen. " Rorikh totesi ja nakkasi veitsen naisen haltuun. Itse hän avasi simapullon ja otti kunnon huikan.

Nainen käveli sepän perässä Rautarovion oviaukosta sisään varsin hyväntuulisen oloisena, hymyillen silkasta ilosta. Hänelle olikin ehtinyt tulla jo nälkä tuossa tuulimyllyä imitoidessa, eikä päivä ollut kamalan pitkällä, joten aikaa oli. Kaupungin hälinä vaimentui siinä samassa kun jykevät ovet sulkeutuivat Aviksen perässä. Siitä olikin jo jonkin aikaa, kun Avis viimeksi oli päässyt käymään Rautarovion sisätiloissa - yleensä Rorikh haluaa pitää herkästä innostuvan soturinalun kaukana tavaroistaan. Sitä nuorukainen ei koskaan ollut käsittänyt, sillä hän kumminkin osasi käyttäytyä kuin kylän mallikelpoisin nainen. Harmi, että hän aina unohtaa näyttää tuon puolen itsestään. Avis katseli ympärilleen, puistaen päätään pienen vinovirneen kanssa. Aikuinen mies, joka ei tosiaankaan osannut pitää paikkoja kunnossa, vaikka tuo kovasti tuntui aina väittävän tätä romuräjähdystä "hallituksi kaaokseksi". Milloin oli viimeisin kerta, jolloin täällä olisi siivottu? Ei nainen itsekään pitänyt siivoamisesta ja välttelikin kotitöitä viimeiseen pisteeseen saakka. Kotona oli äitimuori, joka putsasi paikat niin hyvään kuntoon, että "varmaan talteen" pistetyt tavarat ovat ikuisesti hukassa. Ennen kuin Avis ehti enempää tuomita tätä siivoa jurohko mies murahti ensimmäisen käskynsä: tulen sytyttäminen. Eikä tulukset tietenkään olleet tallessa. Nainen heitti kypäränsä ja kirveen sivummalle, jotteivat ne olisi tiellä. Toisaalta, mikä tässä talossa ei ollut tiellä?

"Helpottaisi huomattavasti, jos tietäisin mistä etsiä..." Kiirastuli supisi katsellessaan ympärilleen, yrittäen ajatella Ärjyn avoilla, missä olisi paras paikka säilyttää tuluksia. Hulluko hän oli, ei kukaan Ärjyn mieltä tiennyt, joten se taktiikka oli täysin turhaa ajanhukkaa. Mustasilmäisen naisen onneksi tulukset pilkottivat pienen romuläjän alta ja hän pääsi oitis hommiin. Piakoin huoneen täytti tulen leppoisa, raksahteleva ja sanoinkuvaamaton sointu. Lämminkin se oli, mikä ei armoripukuista miellyttänyt. Avis peruutti pois tulen luota ja asetti tulukset ensimmäiselle hyllylle, joka vastaan tuli.
Lettipään olisi tehnyt mieli tutkia Rautarovion salaisia kolkkia - toisinsanoen huoneita, joihin asiakkailta oli pääsy kielletty - mutta ennen kuin nainen ehti toteuttaa haaveensa Rorikh palasi kellarista, jonne aiemmin oli kadonnut. Miehellä näytti olevan kaikenlaista mukanaan, ja kasa aineksia löysi tiensä Aviksen vierelle. Kuin myös puukko. Mitä ihmettä, ei kai Ärjy oikeasti kuvitellut, että Avis...? Kyllä, pilkkomispuuhin hän taisi joutua.

Nainen noutui mielessään, ottaen puukon vastahakoisesti kätösiinsä. Hän riisui hansikkaansa, jotta saisi paremman otteen kesyaseesta. Ja eipähän ainesosat olisi aivan raudan makuisia. Keisarillinen valitsi porkkanasta ensimmäisen uhrin itselleen, pilkkoen tuon pieniksi paloiksi varsin laiskan oloisesti. Hänellä oli nälkä, mutta ruuanlaitto oli aina yksi inhokkiasioista naisen mitä-en-ikinä-halua-tehdä -listalla. Vaan pakko mikä pakko. Hän pilkkoi juurekset, nakkasi ne padan pohjalle ja jatkoi samaa rataa ties kuinka kauan. Pinehkö hymy kohosi kuitenkin riverwoodilaisen kasvoille: hän taisi olla ensimmäinen, joka teki ruokaa kaupungin juroimman ihmisen valvonnassa. Niin naurettavaa ja ironista kuin se olikin, tässä sitä oltiin. Piti vain toivoa, ettei Avis saisi soppakulhosta päähänsä jossain vaiheessa.

"Entäs sitten, herra pääkokki?" Avis kysäisi saatuaan omat hommansa päätökseen, katsoen odottavaisena Ärjyn suuntaan.

Rorikh seurasi silmä kovana vierestä Aviksen kovin laiskaa juurestenpilkkomista. Ei sillä että sitä hommaa olisi muutenkaan voinut oikeastaan millään lailla pilata, mutta kuitenkin. Mies oli havaitsevinaan jonkinlaista typerää hymyntapaista nuoren naisen kasvoilla. Milloinpa hän ei olisi pitänyt hymyilyä typeränä.
" Vähemmän virnistelyä, enemmän pilkkomista. " Rorikh murahti ja hörppäsi uudemman kerran simastaan, ennenkuin laski sen pöydälle. Mies oli jo etsimässä vesileiliä vyötäisiltään, kunnes muisti jättäneensä sen ulos harjoittelunuken luokse tyhjennettyään ensin sen sisällön Aviksen kasvoille. Mies urahti itsekseen ja käveli alakerran vastakkaiseen päähän tiskin luokse, napaten seinässä olevaan koukkuun ripustamansa toisen vesileilin. Onnekseen hänellä oli aina varalta kaksi täytettyä vesileiliä, mutta veden tuhlaus oli silti typerää. Mikä lie hetkellinen mielenhäiriö Ärjyllekin iskenyt.

Rorikh asteli takaisin raskaan työn raatajan luokse, lorauttaen vettä soppakattilaan juuresten kylpyvedeksi. Suolaakin hän heitti sekaan makua antamaan. Vielä kun löytäisi yrttejä jostakin. Avis jo kyseli seuraavaa tehtäväänsä, mutta yrttejä etsimään ei mies todellakaan antaisi tämän lähtevän. Ties mitä kaikkea nainen päättäisi kaivella, vaikkei Rorikhilla oikeastaan mitään piiloteltavaa ollutkaan. Nojaa, hän ei vain pitänyt siitä että joku tahmatassu näpräsi hänen omaisuuttaan.
" Pistä lihat kypsymään. " Rorikh totesi hetken pohdinnan jälkeen, ennenkuin katosi takaisin kellarin uumeniin. Ainoat yrtit tai edes sitä muistuttavat ruuanvalmistukseen sopivat rehut joita Rorikh löysi, olivat kuivuneet koppuroiksi jo aikapäiviä sitten. Hän yritti valita niistä niitä vähiten kuivuneita, josko niistä vielä jotain makua irtoaisi. Ei mies kyllä mitään aatelisateriaa saanut millään väsättyä, mutta oli se kovaa leivänkannikkaa ja vettä parempaa.

Lihat näyttivät jo mukavasti olevan kypsymässä kulovalkean yllä Rorikhin palatessa ja heittäessä yrttejä juureskeiton sekaan. Hän penkoi romujensa seasta soppakattilalle kannen, ja asetti kattilan tulen ylle väsätyn raudasta valmistetun pidikkeen varaan. Siinä se saisi lämmetä ja porista kaikessa rauhassa, jonka jälkeen tulen loimussa kypsytetyt lihat voisi heittää sekaan.

Rorikh istahti pöydän ääreen toiselle vapaalle tuolille. Oli yllättävää että niille molemmille oli kerrankin käyttöä, mies oli nimittäin jo jonkin aikaa vakavasti harkinnut toisen tuolin pilkkomista polttopuiksi.
Rorikh pysytteli vaiti kun ei tuntenut tarvetta turhaan hölöttelyyn, tuijotellen tulen äärellä hiljalleen höyryävää soppakattilaa. Moinen velttoilu pitäisi lopettaa heti ruokailun päätteeksi, ja palata töihin. Sitä ennen tietty tempaista Avis portin yli takaisin poninsa luokse.

Avis virnuili miehen komentaessa häntä samaan sävyyn kuin Purgatoriumin Lucretius, kahdella niin erilaisella miehellä oli täysin sama päätösvaltainen tapa puhua nuoremmalle. Joka tapauksessa nainen teki työtä käskettyä, ruveten puolimielenkiinnolla valmistamaan raa'asta lihasta murevaa paistia. Aika kului nuorukaisen mielestä liiankin hitaasti, eikä vartaan läpi tungetun lihan vahtiminen auttanut lainkaan asiaa. Keisarillisnainen ei pitänyt paikallaan olemisesta, mutta kiljuva nälkä pakotti hänet tekemään työnsä hyvin. Hän ei tasan halunnut syödä käristynyttä lihaa kasvisliemen kera. Se ei vain maistunut hyvältä. Aikansa kuluksi nuorukainen leikitteli sivuletillään, pyöritellen sitä sormillaan pienelle kierteelle. Avis ei voinut kuin ihmetellä, miten suortuvilla leikkiminen pystyikään olemaan niin mielekästä. Kai hän oli liian helposti viihdytettävä.

Ikuisuuden jälkeen Ärjy viimein palasi kellarikierrokseltaan, sylissä ties mitä homekasveja, jotka mies joka tapauksessa heitti soppaliemen sekaan. Mahtaisiko Avis päästä elävänä kotiin, vai päätyisikö hän elottomana ruumiina Ärjyn salaiseen luurankokomeroon muiden ruumiiden sekaan? Hah, tuskin tuo edes omisti vaatekaappia - tai jos omisti, ei sitä löytäisi tästä kaaoksesta. Hetken ajan nainen seurasi sepän puuhasteluja, noudattaen sitten esimerkkiä ja istuutui pöydän äärelle, vastapäätä miestä. Avis ei oikein tiennyt mitä sanoa, ehkä parempi olla sanomatta mitään, vielä.

Hiljaisuutta kesti ja kesti... Ainoastaan poreilevan padan pulpahdukset pitivät kuolemaakin äänettömämpää hetkeä hiukan eloisampana. Kiirastuli ei tosin ehtinyt porisemaan kilpaa keittokattilan kanssa, sillä tuo tuijotti pöydälle asetettua maitoa. Hänen katseensa heitteli suoralinjaisia tikareita tuon valkoisen litkun suuntaan, välillä mulkoillen lähellä seisoskelevaa simaa. Pitikö Rorikh häntä lapsena? Maitovasikkana vieläpä! Toisin sanoen lehmänä, eli lihavana. Piikikäs katse kääntyi oitis miehen suuntaan, naisen mutristaessa suunsa niin alas kuin oli mahdollista ja kulmat kurtussa. Hän oli varmaan koomisempi näky kuin tarkoitus oli olla, mutta eipä mustelmakasvoinen sitä tiennyt. Hän kävi päänsä sisällä pienimuotoista sotaa Ärjyä vastaan, pitäen toisen tietämättä ulkoista mykkäkoulua.

Hiljaisuus tuntui mukavan rauhoittavalta: kuului vain tulen vaimea rätinä sekä hiljalleen muhivan keiton tuudittava porina. Rorikh piti hiljaisuudesta, eikä se tuntunut saavan häntä koskaan vaivaantuneeksi. Nytkin hän oli vain tyytyväinen siihen, että Avis - yllättävää kyllä - pysytteli kiltisti vaiti tavanomaisen, järjettömän lörpöttelynsä sijaan. Jospa nuori nainen oli kokenut jonkinlaista henkistä kasvua, vaikka Rorikh monesti pitikin sitä tyystin mahdottomana ajatuksena. Nojaa, pääasia oli että Avis osasi välillä olla vaiti. Tai sitten Avis vain tiesi mikä oli parhaaksi hänen terveydelleen. Puhetulvat Ärjyn seurassa kun eivät olleet sellaisia.

Samassa Rorikh kuitenkin havahtui sellaiseen varsin ikävään tunteeseen, kuin joku olisi tuijottanut häntä niin tiiviillä katseella jotta kykeni melkein tuntemaan sen pureutuvan nahan läpi. Mies käänsi katseensa Avikseen, joka tuijotti häntä naama mutrulla vähän siihen sävyyn kuin joku olisi sanonut jotakin todella loukkaavaa.
" Mitä sinä tuijotat siinä? " Rorikh ärähti ja tempaisi simapullon huulilleen, kulauttaen viileää alkoholijuomaa alas kurkustaan. Mies ei ollut erityisen perso mitä alkoholiin tuli, mutta pullollinen simaa silloin tällöin teki kyllä rautaa.

Rorikh vilkaisi Avista, pitelemäänsä simapulloa ja sitten taas Avista. Hänen kulmiensa väliin ilmestyi entistäkin syvempi ryppy miehen kurtistaessa kulmiaan.
" Älä edes kuvittele. Tuo maito on ihan tarpeeksi tujua sinulle. " Mies tuhahti ja työnsi maitopulloa lähemmäs nuorta Keisarillista.
" Minua ei liiemmälti huvittaisi katsella konttaamistasi minun talossani... " Rorikh mutisi puoliksi murahtaen ja otti huikan jo puoliväliin huvenneesta simastaan. Ei hän ollut koskaan nähnyt Avista kuoseissa, mutta Rorikh pystyi jo ihan tarpeeksi eläväisesti kuvittelemaan senkin sopan joka siitä syntyisi. Lisäksi hän oli kuullut vähän erinäisiä juttuja Juopuneen Metsästäjän asiakkailta.

" Vielä vähemmän tahdon sinua kiehnäämään vasten jalkaani kiimaisen elukan lailla. " Rorikh sitten lopulta totesi kääntäen katseensa Avikseen - hänen silmistään pystyi hyvin näkemään, minkälaisia tarinoita hänen korviinsa oli kantautunut humaltuneesta Aviksesta.
" Joten.. Maito sopii sinulle. "

Aviksen suupielet yrittivät venyä vielä enemmän alaspäin, mutta se oli jo fyysisesti mahdotonta. Hänen kulmiaan särki liiallisen kurtistamisen tuloksena, eikä hän jaksaisi enää kauan pitää ilmettään ylimurtuneena, mutta hän ei tasan aikonut palauttaa naamavärkkiään tavalliseen kuosiinsa, ei ennen kuin saisi simajuomaa. Nuorukainen nyrpisti punertavaa nokkaansa katsoessaan maidon suuntaan. Ei, tuota hän ei litkisi edes pakkojuottamalla. Kivusta nykivä katse kääntyi takaisin seppään erittäin vaativan oloisena.
"Maito on lapsille." Avis tivasi ristiessään kätensä puuskaan rintakehälleen, pitäen etäisyyttä maitoon. Tiesikö blondi edes, kuinka pahalta tuo kermainen vauvanjuoma maistui? Nainen ei käsittänyt, miksi Rorikh luuli hänen konttaavan päätyessään känniin, Avis ei nimittäin saanut itseään pysymään edes polvillaan. Hän oli kuin öljytty kala, aina liukastellen pärställeen. Se seikka tosin sai jäädä naisen omaksi tiedoksi, hän ei halunnut kuulla lisää ovelia perusteluja arpinaamaisen sepän suusta. Tosin eivätpä nuo näyttäneet jäävän tuohon, sillä pian ukon suusta tuli lauseet, jotka saivat naisen entistä hiljaisemmaksi.

"En... En mikään kiimainen eläin ole!"
Puna kohosi niin korkealle likan kasvoille, että hänen korviaankin poltteli. Sanoihinsa takertuva nainen käänsi päänsä toiseen suuntaan, pyrkien pitämään kunniakkaan olemuksensa kasassa. Valitettavasti tämä mureni korpun lailla toisen tietäväisen katseen alla.
Avis yritti koota jotain napakkaa vastalausetta, jolla vaientaisi näsäviisaan miehen kertaheitolla.
"Äläkä kuvittele itsestäsi liikoja, mokoma vanhus. Et ole niin komea kuin luulet olevasi." Keisarillinen tuhahti puheensa päätteeksi, kiroten mielessään tavattoman huonoksi ososttautunutta vastalausettaan. Keisarillisrotuisuudestaan huolimatta Avis ei ollut kovinkaan hopeakielinen joutuessaan väittelyihin, hänen taitonsa tulivat parhaiten esille kaupanteon yhteydessä.

Ei maito kelvannut, ei. Avis aikoi selvästi ottaa sen luupäisen asenteensa saadakseen tahtonsa läpi - joka tällä kertaa liittyi siihen siman saamiseen. Harmi vain, että Rorikh oli vähintäänkin ihan yhtä uppiniskainen mitä tällaisiin asioihin tuli. Siitä saattaisi ihan hyvinkin vielä kehkeytyä varsinainen tahtojen taisto.. Rorikh huokaisi hartaasti ja raskaasti pelkälle ajatukselle. Ei sitä hiljaista rauhaa sitten sen kauempaa kestänytkään. Ehkä se olikin vähän liian hyvää ollakseen totta.

" Sinä olet lapsi. " Rorikh heitti vasta-argumenttinsa Aviksen lapsikommenttiin. Kyllä, mies ihan tosissaan piti reilu parikymppisiä edelleen lapsina. Typerinä, keskenkasvuisina nulikoina jotka niin luulivat tietävänsä mitä tekivät, ja saatuaan kerran selkäänsä juoksivat tippa silmäkulmassa ja räkä poskella takaisin turvaan äidin helmoihin. Se oli nähty jo ihan tarpeeksi monta kertaa. Kevyttä yleistystähän se oli, mutta Rorikh nyt vain oli sellainen. Hän ei pässinpäänä mieltään muuttanut, ennenkuin hänet todistettiin vääräksi kirkkaassa päivänpaisteessa.

Avis ei selvästikään odottanut kuulevansa sellaisia sanoja Ärjyn suusta, kun yllättäen nuoren naisen posket helottivat punaisina kuin juuri kypsyneet tomaatit. Tottakai Keisarillinen kielsi kaiken. Rorikh siemaili simaansa ja tuijotti Avista vähän siihen malliin ettei uskonut laisinkaan tämän yritystä kieltää koko juttua. Näkihän sen jo pelkästä reaktiosta, että se oli totta.
Naisen vastalause sai Rorikhin hymähtämään. Ilottomasti ja ilmeen värähtämättä, mutta kuitenkin.
" Komea silti, hm? En tiennytkään sinun olevan vanhuksiin päin. " Mies heitti ihan vain tökkiäkseen tikulla jäätä, kohottautuen pystyyn hämmentämään soppakattilassa porisevaa keittoa. Lihanpalatkin kypsyivät oikein mukavasti. Avis ei tainnut tietää Rorikhin todellista ikää, ja ehkä ihan hyvä niin. Sekös jos mikä olisi naisparkaa järkyttänyt.

Naisen sinisilmät laajenivat Rorikhin pistettyä omat vastalauseensa peliin, ei tässä näin pitänyt käydä!
"Mitä? Ei! Tarkoitin, että sinä luulet itsestäsi... Äsh, tiedät mitä tarkoitan!" Aviksen hätääntynyt selitys tuskin vakuutti ketään, mutta hän ei tasan halunnut jäädä alakynteen. Hänen olematon kunniansa ei suvainnut moista. Joten hän tyytyi siihen, mitä osasi parhaiten: tuijotti toista alta ruskeiden kulmiensa, toivoen omistavansa kyvyn sytyttää Nordin pitkät, blondit hiukset tuleen silkasta ajatuksen voimasta. Vaan ei, hän ei ikinä ollut opetellut yhtäkään loitsua, koska ei kyennyt lukemaan opaskirjoja eikä suvussa ollut yhtäkään maagia joka olisi voinut opettaa.

"Minä tiedän mukavan vanhan mummon, joka voisi olla kiinnostunut naimisiinmenosta kanssasi. Voisitte yhdessä olla vanhoja, eikä sinunkaan tarvitsisi huolehtia vanhoista luistasi yksin." Avis loksautti vaikkei edes tuntenut yhtään vanhaa naista. Hänen oli vain pakko jatkaa sanasotaa, sillä muuten hän tuntisi itsensä häviäjäksi.
"Ja ihan vain muistutukseksi: olen nuori nainen. En lapsi." lettipää korjasi toisen lausetta, jokseekin hieman myöhässä. Miten toinen saattoi nähdä hänet lapsena? Hänellä oli täysikasvuisen naisen keho, hän oli suhteellisen pitkä ja oli jo ammatissa. Mitä muuta aikuiselta vaadittiin?

Avis käänsi katseensa padan suuntaan, muistaen yht'äkkiä ruoan olemassa olon. Hänen nälkänsä yritti huutaa haarniskan läpi, mutta äänet olivat niin vaimeat ettei niitä kuulisi. Hän oli jo aikeissa unohtaa sanaisan riitansa Ärjyn kanssa, mutta vain jos saisi ruokaa - ja pian! Mutta tämä ei todellakaan jäänyt tähän, hän muistaisi kyllä ottaa keskustelun esiin taas lähiaikoina. Jos nyt malttoi edes lopettaa ensin.

Mikäli Rorikhin lohkaremainen tunneäly olisi ollut yhtään värikkäämpi, olisi hän takuulla hörähtänyt riemuisaan nauruun Aviksen hätääntyneen selityksen myötä. Hämmennellessään puukauhalla keittoa Rorikh vilkaisi varsin epävakuuttuneen näköisenä Avista, joka taas vastasi katseeseen varsin pistävästi. Mies murahti jotain ja pudisti vaimeasti päätään, kaikkeen sitä hänkin meni ja ryhtyi. Rorikh lähestulkoon tunsi itsekin olonsa lapseksi kinastellessaan jostakin niin tyhjänpäiväisestä kuin sima, vaikka aihealue olikin karannut raiteilta suoraan pöpelikköön.

Aviksen kärkäs ehdotus naimisiinmenosta oli lähellä saada Rorikhin tempaisemaan soppakauhan suoraan nuoren naisen silmien väliin. Sen sijaan hän kääntyi hitaasti nuorempaansa kohden kuin mikäkin mörkö, ja miehen ilme lähenteli sillä hetkellä kovasti karhua jota oltiin juuri isketty keihäällä persauksiin.
" En ole kiinnostunut avioliitosta. " Rorikh jyrähti aivan kuin itse Kynareth olisi päättänyt repäistä taivaan kahtia. Mies nappasi pöydällä olleen juuresten pilkkomisessa käytetyn veitsen, ja käännähti takaisin soppansa puoleen vaikka houkutus alkaa riehua veitsen kanssa olikin suuri. Sen sijaan Rorikh kuitenkin purki ärtymyksensä lihoihin, jotka hän pilkkoi sopan sekaan.

Ärjy pyöräytti silmiään neiti Keisarillisen mainitessa olevansa lapsen sijaan nuori nainen.
" Nuori nainen tietää kuinka käyttäytyä itseään vanhempien seurassa. Lapsi sen sijaan vonkaa väkisin vastaan.. " Rorikh huokaisi, ja napattuaan hyllyltä syvän puukulhon hän täytti sen valmiilla sopalla ja puoliksi heitti kulhon pöydälle Aviksen nenän eteen.
" Syö. " Mies käski ja nakkasi lusikan perässä, jonka jälkeen otti itselleenkin annoksen istuutuen takaisin pienehkön pöytänsä ääreen.

" Sinulle avioliitto vasta hyvää tekisikin. Et juoksentelisi riehumassa vaan keskittyisit olennaiseen. Hanki perhe ja rauhoitu, ennenkuin olet liian vanha eikä kukaan enää kelpuuta sinua heilakseen. " Rorikn päätti todeta hetken hiljaisuuden jälkeen, hänhän kuulosti melkein siltä kuin olisi ollut huolestunut Aviksen tulevaisuudesta. Melkein. Noh, kai sitä itse kukin tuntisi jonkinlaista huolestuneisuutta mikäli tuntisi nuoren naisen, joka juoksi päättömästi kirveensä kanssa kahakasta toiseen. Ei sillä että Rorikhia kuitenkaan olisi kiinnostanut tai mitään. Ei tietenkään.

Ärjyn vastaus naimisiinmenoon liittyen oli jotenkin arvattavissa. Milloinpa tuo jörökölli saisi itselleen naisen, joka ymmärtäisi tuota. Ehkä jossain asusteli luolanainen, jonka kulmat olivat vähintäänkin yhtä matalassa kurtussa kuin tuon miehen, ja olkasillaan tuo kanniskeli nuijaa. Avis naureskeli päänsäsisäisesti mielikuvalle, kunnes tajusi nauravansa itselleen. Hänen oli aivan pakko nostaa kulmakarvansa takaisin tavalliselle tasolleen, sillä mielikuva hänestä itsestään pelottavan naisen muodossa oli kamalaa ajateltavaa. Luojille kiitos, ettei hän käyttänyt nuijaa, sillä muuten tuo karmea ajatus seuraisi häntä uniin painajaiseksi tekeytyneenä. Kiirastuli pyöräytti sinisilmiään sivuttaessaan jälleen miehen täsmennyksen siitä, mikä oli naisen ja lapsen keskeinen ero. Sen sijaan, että Avis olisi jatkanut tuosta kiistelyä, hän otti avosylin vastaan ruokakupin jonka Ärjy hänen eteensä viskasi. Liemi lainehti kevyesti kulhon pyöreitä reunoja myötäillen, höyryten kuumana ja taivaallisen tuoksuisena. Kappas, ehkä mies osasi jotain kotitöitä tehdä. Nuori keisarillinen nyökkäsi päällään kiitoksen merkiksi, hyökäten ruoan kimppuun varsin kohteliain käytöstavoin. Hän oli tottunut kotona saamaan korvapuustia, jollei syönyt ruokaansa kuin hieno nainen. 'Purgatoriumin naiset eivät ole barbaarista sakkia, eikä ruokaa ahmita hevosen tavoin', kuului Vivien-äidin yleisimmät moitteet jos Avis yritti laistaa käytöstavoistaan.
Kiirastulen yllätykseksi Rorikhin keittämä keitto ei maistunut myrkyltä, eikä homekasveiltakaan näyttäneet yrtit näemmä niin pilaantuneita olleetkaan. Niin alentavalta kuin se tuntuikin myöntää, oli seppä parempi kokki kuin likka itse. Periaatteessahan tuon ymmärsi, sillä miekkonen asui yksin kun taas Avis perheensä kanssa, jolloin hänen ei tarvinnut kokata läheskään niin usein.

Aviksen lusikka jumahti puolivälissä matkaa kohti suuta, kun Ärjy tokaisi omat mielipiteensä julki. Hän. Naimisiin? Likka tuijotti kulmat koholla toista, ihmetellen kuinka Nord saattoikin kuulostaa niin paljon hänen äidiltään... Oliko näillä kahdella jonkin sortin salainen liitto Avista vastaan? Nääh, eihän Vivien edes tiennyt Aviksen ahdistelevan Rorikhia visiiteillään.
"Tajuatko mitä naimisiinmeno merkitsisi? Jäisin neljän seinän sisään vangiksi! Haluan nähdä maailmaa ja mahdollisesti palata Brumaan. Haluan nähdä ne hienohelmaiset Nordit, sillä en pysty kuvittelemaan niitä päässäni... Ja mieti niitä kaikkia seikkailuita, jotka menisivät ihan sivu suun. Kuolen mielummin yksinäisenä eukkona jonkun jättiläisen tappamana, kuin jäisin kotia palvelemaan ukkoa." Lusikka löysi tiensä päättäväisen puheensa pitäneen naisen suuhun. Avis ei tiennyt, itkeä vaiko nauraa joutuessaan Ärjynkin luona kuuntelemaan samaa saarnaa kuin kotonakin. Hän menee naimisiin vain, jos menettää kävelykykynsä. Silloin hänellä ei olisi parempaakaan tekemistä kuin nysvätä kotona.

Rorikh yllättyi jopa itsekin, kuinka mastuvaksi hän olikaan onnistunut soppansa loihtimaan. Ilmeisesti koppuroiksi kuivuneita yrttejä ja pari päivää vesileilissä seissyttä vettä kannatti vastedeskin käyttää ruuanlaitossa, mikäli lopputulos olisi näinkin hyvä. Soppa näytti Aviksellekin maittavan, siihen malliin lusikka sauhusi. Rorikh oli vain tyytyväinen nähdessään nuoren naisen murkinoivan hyvällä ruokahalulla. Nuoret kaipasivat paljon energiaa - varsinkin sellaiset, jotka raahasivat kaksikätistä örkkikirvestä mukanaan jokaiseen mahdolliseen paikkaan, ja vieläpä heiluttelivat sitä varsin antoisasti kaupanpäällisiksi.

Aviksen puheentulvan perusteella Rorikhista tuntui vähän siltä, kuin Keisarillinen olisi lausunut saman sitaatin useampaankin otteeseen ennen sitä hetkeä. Miehen silmät kuitenkin siristyivät aavistuksen siinä kohdassa, kun Avis selitti kuolevansa mieluummin yksin kuin ottaisi itselleen miestä ja jäisi kotiin. Rorikh olisi voinut raivostua, heittää pöydän ympäri ja karjaista että Avis oli naiivi penikka joka ei tiennyt yhtään mistä puhui, mutta sen sijaan mies murahti lähes ääneti itsekseen ja heitti lusikalla soppaa suuhunsa. Hän ei nimittäin halunnut tivata siitä nimenomaisesta aiheesta, kuin seikkailujen jättäminen asettuakseen aloilleen. Mies ei halunnut päästää Sefaa taas mieleensä. Se tosin taisi olla jo myöhäistä. Rorikh juoda kulautti simapullonsa tyhjäksi kertaheitolla ja työnsi ajatuksensa syrjään.

" Selvä. Ei avioliittoa. " Mies totesi tyynesti kuin olisi juuri päättänyt hypätä palavasta laivasta ja jättää leikin sikseen. Rorikh palautui takaisin äänettömään kivimoodiinsa ja keskittyi syömiseen kaikessa hiljaisuudessa. Kaiken tämän jälkeen oikein raivokas takominen tekisi vain hyvää niin mielelle kuin ruumiillekin. Miehen tauko oli jo venynyt aivan mahdottoman pitkäksi, ja sen lisäksi hän vieläpä oli kehdannut antaa ajatuksiensa karkailla typeryyksiin.

Keisarillinen hämmästeli miehen varsin nopeasti muuttuvaa puheensävyä, nimittäin tuo tuntui luovuttavan samantien kun puheeksi tuli avioliitto. Nainen pohdiskeli asiaa lusikka suussaan, tullen lopulta siihen älynväläykseen, että Ärjyllä oli joku ikäisensä neitokainen kiikarissa. Ehkäpä joku tästä naapurista? Voi, olikohan karhusieluinen mies sittenkin vain ujo kun kyse oli naisista, eikä tuo uskaltanut pyytää jotain akkaa itselleen? Ajatus huvitti, mutta samalla myös säälitti Avista. Hän oli juuri luonut omat johtopäätöksensä, eikä varmaan muuttaisi mieltään vielä lähitulevaisuudessakaan. Vaikka tiesikin olevansa maanvaiva, Avis silti elätteli toiveita hääkutsusta. Hän haluaisi nähdä Ärjyn murahtelemassa rakkauden tunnustuksensa kaiken kansan edessä.

Saatuaan lautasensa tyhjäksi, avista rupesi kummasti kaivertelemaan jokin asia. Hänen takaravoaan kolkutti pieni, etäinen tunne, että jokin oli nyt unohtunut. Hän sysäsi tunteen sivummalle, kääntäen leppyneen katseensa sepän suuntaan.
"Kiitos maittavasta ruoasta, ensi kerralla voisitkin tehdä kalakeit-- KALA!" Avis säpsähti järkyttyneenä. Ei voi olla totta, hän unohti sen typerän kalanyytin sinne puron pohjalle. Äiti oli varmaan kotona kaulimen kanssa vartomassa tytärtään, jonka olisi pitänyt palata kotiin tunteja sitten.
"Ei, ei, ei... Stendarr minua armahtakoon, toivottavasti se limapyrstö on vielä tallella." nainen mutisi ajatuksensa ääneen, ponkaisten nopeasti pöydän ääreltä tavaroitaan etsimään. Hän kaappasi hanskat käteen, nosti taistelukirveensä olalleen ja piti kypäräänsä sylissä, kääntyen sitten Nordin puolelle.
Kiitos ja näkemiin, minä vielä etsin sen sinun naisesi, älä huoli!" Avis hihkaisi salamyhkäisesti hymyillen, ennen kuin tuo hymy katosi ötökkämäisen kypärän taakse piiloon. Nuorukainen vilkutti keveästi samalla kun lähti rynnistämään ovesta ulos, jättäen uksen sepposen selälleen perässään. Hänen onnekseen kala löytyi purosta, juuri siitä kohtaa minne sen oli upottanutkin, ja pian kalanyyttiä kanniskellen Kiirastuli viipotti kaupunginporttien ohi suoraan vartijakasarmia päin. Hän ei tasan jäänyt odottelemaan, kun hitaat vartijat avasivat portin, vaan teki omat reittinsä. Nainen juosta sipsutti kasarmin viertä kulkevia tikkaita pitkin aina muurin korkeuteen saakka, heitteän aseensa sekä kalan maahan, ennen kuin itse laskeutui hyppynsä päätteeksi mahdollisimman pehmeän näköisen puskan päälle. Pieni kivunvoihkaisu oli kuultavana, mitä seurasi jumalaton noituminen, aina siihen saakka kunnes nainen oli juossut talleille saakka. Tämän päivän hän kyllä kaiversi kiveen, sillä se oli kyllä muistamisen arvoinen monelta kantilta. Tietenkin hän käyttäisi kirjainten sijasta tikku-ukkopiirroksia, mutta ajatus oli sama.


// Kiitos kaunis mahtavasta ensipelistä! XD \\

Ihme kyllä ruokailu sujui loppuajan vaiti ilman minkäänlaista tarvetta ärhentelylle tai kinaamiselle. Se rauhallisuus tosin loppui vähän turhan nopeasti siihen, kun Avis yllättäen kiljaisi jotakin jostain kalasta, ja sai Ärjynkin säpsähtämään yllättävän äänenkorotuksensa johdosta. Rorikh mulkaisi nuorempaansa hyvin tuimasti juuri ennenkuin Avis pomppasi pystyyn kiskomaan hansikkaita käteensä ja kirvestä olalleen. Mahtoi olla henkeäkin kalliimpi kala kyseessä, kun oikein piti jumalilta pyydellä armahdusta. Rorikh huokaisi raskaasti ja pudisti päätään samalla, kun kokosi tyhjät astiat yhteen pinoon astianpesua varten.

Mikäli mies ei osannut odottaa nuoren naisen kiljahdusta kalaan liittyen, vielä vähemmän hän odotti kuulevansa Aviksen hihkaisua Rorikhin naisen etsimisestä. Hetkinen. Naisen? Niin minkä naisen? Ennenkuin Ärjy ehti karjaista kysymystään, pinkaisi Avis ulos ovesta pienen puhurin lailla niin että ovikin jäi sepposen selälleen. Rorikh tempaisi kädessään olleen lusikan naisen perään, mutta se suhahti avonaisesta ovesta ulos suoraan kadulle, kohahduksesta päätellen jonkun sydänkohtausalttiin muorin jalkojen juureen.

Rorikh nosti käden kasvoilleen ja murisi itsekseen. Mistä pirusta Avis veteli noita älyttömiä johtopäätöksiään? Kuinka hän edes sai mieleensä miehen sanoista, että tällä muka olisi joku eukko kiikarissa? Rorikh ei sitten millään kyennyt ymmärtämään naisen ajatustenjuoksua. Eikä hän tottapuhuen edes halunnutkaan ymmärtää.
Rorikh tuijotti hetken avonaista ovea, ja sen jälkeen pöydällä napottavaa, tyhjää simapulloa. Mies huokaisi itsekseen ja marssi kellariin. Hänen hermonsa kaipasivat selvästi lisää simaa.

// Huhuhu, danke danke! :'D //