Only One Wolf Howling

// Joku innokas tai innokkaat vain liittymään Thalarean seuraan. :3 Haluan saada tuntumaa mun muruuni. <3 ~



Joitain asioita ei jätettäisi taakse vain kääntämällä selkäänsä niille. Eivätkä kaikki selänkäännöt onnistuneet niin helpolla kuin vain yhdellä askeleella. Pienikokoinen kämmen ilmaantui nopealla liikkeellä esiin mustan viitan kätköistä, vain ja ainoastaan pudottaakseen muutaman kolikon kovalle tasolle. Kukaan ei nähnyt kalpeita kasvoja viitan kätköissä hahmon kääntyessä ympäri ja valitessa tyhjän pöydän lähes täydestä salista. Miesten ja naisten huudot aiheuttivat kunnon metelin kapakassa. Jotkut todella tiesivät kuinka juoda rahansa syvimpään mahdolliseen kaivoon. Ja nimenomaan siihen. Thalarea Yönkulkija vilkaisi vielä viimeisen kerran tiskin takana seisovan miehen suuntaan huvittunut hymy huulille hiipien. Kapakan omistaja oli kuin kitsauden perikuva. Kenties Thalarean olisi pyydettävä mieheltä neuvoa, kuinka säästää rahojaan paremmin. Toisaalta.. Moisista neuvoista ei olisi varkaalle juurikaan hyötyä, kun rahaa tuli jopa liiaksi asti eikä tarvetta kuluttamiselle ollut vakituisen asuinpaikan puutteen takia. Nainen nosti simakolpakon ylös pöydän pinnalta kääntääkseen katseensa muualle. Hupun kätköistä kalpea Dunmer saattoi katsella muita ilman häiriötä, vaikka tiesikin herättävänsä uteliaita katseita. Monikaan ei kuitenkaan olisi halunnut nähdä kalpeaa, sinertävää hohtoa ihossaan kantavaa haltiaa, jonka sotatatuointi toi oman lisänsä kalpeaan ihoon. Sen vaaleansinisenä hohtavassa jäljessä saattoi tarkkasilmäinen nähdä yötaivaan tähtiä, mutta kukaan ei koskaan kehdannut mitään kysellä naiselta, jonka katse kielsi sen heti alkuunsa. Turhat kysymykset eivät nimittäin olleet Yökulkijan mieleen alkuunkaan..

Kolpakko kohosi uudestaan pöydän pinnalta nopeaan siemaukseen Dunmerin saadessa tarpeekseen ensisilmäysten luomisesta väkijoukkoon. Tällä kertaa punaiset silmät viitan kätköissä alkoivat seuloa väkeä tarkemmin lävitse. Bardi pyöri pöydän ympärillä pienen kolikkolahjan toivossa, mutta siihen hätään ei Dunmeriä kiinnostanut jakaa pussinsa pohjalla olevia viimeisiä kolikoita. Seuraavana yönä pitäisi kaiketi yrittää löytää sopiva uhri, jolta viedä ylimääräisiä kolikoita helpolla pelillä. Tänä yönä hän keskittyisi vain tarkkailemaan ja ottamaan selvää Whiterunin nykyisestä menosta. Siitä oli jo aikaa, kun Thalarea oli viimeksi kaupungissa käynyt. Kolpakko tyhjeni tasaiseen tahtiin musiikin, huutojen ja uteliaiden katseiden alla. Yhtä tasaiseen tahtiin kävi Dunmer väkijoukkoa lävitse arvioiden väen luonnetta. Jo entuudestaan Thalarea saattoi poimia ne, jotka ryömisivät pian lähimpään heinäkasaan viettämään yönsä tai anomaan vaimoa päästämään sisään. Hän tunnisti myös yhden yön juttujen perässä olijat, eikä voinut kuin hymyillen seurata kuinka lähes epätoivoisetkin iskuyritykset alkoivat käymään lävitse. Jotkut olivat todellakin vajonneet alas, vaikka eipä se kyllä Thalarean asia ollut tuomita. Mikä hän itse oli? Varas, joka teki sitäkin työtä vain, kun mikään muu ei tuonut riittävästi haasteita. Jostain oli kuitenkin elanto tienattava eikä äidin jalanjälkien seuraaminen niin paha vaihtoehto yksinkertaisesti ollut. Joten siinä hän sitten oli, istumassa Whiterunin suosituimmassa kapakassa juomassa simaa ja katselemassa kuinka ympärillä olijat epätoivoisesti yrittivät saada juhlantuntua arkeensa mitä kummallisimmilla tavoilla.

" Hei nättimys... "
Kliseinen lausahdus oli herättää kauan kaivatun naurun Dunmerin suunnalta ilmoille, mutta sen sijaan kalpea haltia tyytyi istumaan hiljaa ja katsomaan sivusta kuinka ihminen lähestyi Bosmer-naista varsin tyytyväisenä itseensä. Ja selkeästi onnistui tavoitteessaan. Kaksikko poistui yhdessä jonkin ajan kuluttua, samaan aikaan kuin tarjoilija ilmaantui tuomaan uuden kolpakon viittaan kätkeytyneelle matkaajalle. Kyllä, kapakat toivat mukavaa vaihtelua yksinään vaeltelun keskelle. Toisaalta taas vaeltelu sopi paremmin Yönkulkijalle, jolla oli aina välillä seuranaan musta susihukkansa. Mutta toisinaan taas sitä kaipasi lämmintä petiä, muiden seuraa sekä kenties yhden yön seuralaisia. Tänä nimenomaisena yönä ei yksinäinen Dunmer tosin osannut sanoa mitä todella oli tullut hakemaan. Lämmin peti hänellä jo oli majatalossa. Viihdettä aivan riittämiin Whiterunin työläisissä. Seuraako hän oli vailla? No, kerta se olisi ensimmäinenkin. Eikä edes ensimmäinen...
Kämmen kohosi laskemaan kesken kaiken hupun pois kasvojen peitosta. Tulenkajossa punaisina loistavat hiukset valuivat oitis esille. Korkealle poninhännälle asetetut hiukset pysyivät kuitenkin yhä viitan alla, vaikka niiden loiste näkyikin nyt yllättyneelle väelle. Sinertävä iho sai pehmenevän hohteen liekkin loisteesta punaisten silmien puolestaan saadessa hämmennyksen yhä enemmän sekaisin. Ehkä Thalarea vain kuvitteli, mutta pysähtyikö Juopuneen Metsästäjän meno todella? Kyllä, hän taisi vain kuvitella. Kolpakko nousi huulille eikä vaeltaja enää kiinnittänyt muihin huomiota. Jatkakoot puuhiaan, niin aikoi Yönkulkijakin jatkaa yltyvän metelin keskellä.