Maailma matkaa radallaan //Aavi//

// Olisi varmaan pitänyt mainita, että olen ehkä maailman huonoin tekemään mielenkiintoisia aloituksia.. : D //

Ilta oli jo pitkällä. Sade oli jatkunut jo muutaman päivän, kastellen kaupungin kadut läpimäriksi ja mutaisiksi. Illanmyötä saderintama oli kuitenkin alkanut väistyä tulevan pakkasyön tieltä.
Gir asteli kädet takkinsataskussa kohti suosikkipaikkaansa, Juopunutta metsästäjää. Mies pysähtyi pienen mäennyppylän alle, kohottaen katseensa ylös kohti komeaa rakennusta, jonka edessä roihusi kaunis tuli tuoden houkuttelevaa tunnelmaa pimenevään yöhön.
Birgir nousi pienen mäen juopuneen metsästäjän ovelle, asetti kätensä kylmälle metallikahvalle ja kääntyi vielä katsomaan taakseen. Horisontissa kohoavat vuoret olivat kotoisan oloiset. Pilvet kiertivät nyt vuoria ympäri, ajaten muun taivaan tähdille vapaaksi. Lukemattomat tulipallot hehkuivat sinertävää mustuutta vasten. Hengitys höyrystyi viileydestä. Sillähetkellä Gir mietti kaiken olevan täydellistä, ja hän kääntyi takaisin ovelle, avaten sen ja astuen lämpimään huoneeseen.
Tiskin takana seisova mies nyökkäsi Birgirille kevyesti tervehdykseksi. Tiskin toisellapuolella istui muutama muukin mies, joista toinen tervehti Giriä iloisesti, nousten horjahtaen pystyyn ja hoiperrellen nauraen tämän luokse.
"Sinuakin näkee pitkästä aikaa täällä!" jo selvästi juopunut mies virnisti karskin hammashymynsä tulokkaalle.
"Vastahan minä eilen kävin." Gir vastasi toiselle naurahtaen, kääntäen tuon sitten puoliväkisin takaisin tiskin suuntaan.
"Yksi olut kiitos." Gir tilasi istuttaen tuttunsa takaisin pöydän ääreen. Samalla hän vilkaisi musiikin täyttämään huoneeseen, tutkaillen hetken tulisijaa ja muuta huonetta. Siitä tuli jotenkin kotoisa ja eloisa olo.
Gir sai oluensa, joten tämä asteli vakiopaikalleen huoneen nurkkaan, melko lähelle etuovea. Pöydässä istui toinenkin vakioasiakas, ja näin myös Kultasydämen tuttu. Miehet vaihtoivat tervehdykset, jonka jälkeen Gir istui aloilleen laskien tuopin pöytään ja venytellen leveän virneen kera. Mikään ei voittanut työpäivänjälkeistä aikaa, kun sai hetken ottaa lunkisti ja käyttää viimeiset tunnit miten halusi, rentoutuen ja hauskaa pitäen. Miehen tuttu nousi pöydästä, huikaten menevänsä vaihtamaan kuulumisia tiskille. Ruskeahiuksinen nyökkäsi eloisasti, jääden pöytään hetkeksi hörppimään tuoppiaan yksinään. Birgirillä oli hyvä kutina tästä illasta.

[No mutta tuo alotushan oli hyvä!! :o]

Pikkuhiljaa kiristyvä pakkanen sai Wadjetan väräjämään hiljaa ja mutristamaan huuliaan. Hän ei ollut lämpimältä seudulta kotoisin olevana liskona koskaan ollut tottunut Skyrimin ankaraan kylmyyteen. Aivan kuin jo tällainen kevyt pikkuinen pakkanenkin olisi tunkeutunut kaikkien Wadjetan päälleen keräämien kangaskaapukerrosten läpi ja pureutuvan hänen vihreisiin suomuihinsa. Onneksi edessä häämötti kapakka, jossa hän voisi nauttia lämmittävän annoksen alkoholia ennen kuin suuntaisi matkansa majataloon nukkumaan

Heti kun Wadjeta astui sisälle kestikievariin hänen olonsa helpottui huomattavasti. Lämpö valtasi hänen koko kehonsa ja aivan kuin hengittäminenkin olisi ollut mukavampaa.
Aivan vaistomaisesti punaisiin maaginkaapuihin pukeutunut lisko suunnisti kohti kapakan tiskiä ja tilasi itselleen tuopillisen olutta. Se lämmittäisi häntä vielä entisestään. Lisko istuutui heti tiskin edessä olevaan tuoliin, mutta ei saanut olla siinä pitkään rauhassa.
"Väisty, suomuroska", tokaisi vieressä seisova hyvin ahdasmieliseltä vaikuttava partasuinen Nord, joka selvästi olisi halunnut istua juuri Wadjetan paikalle. Kevyesti argonialaisen teräviä raateluhampaitaan väläyttäen Wadjeta hyvin hitaasti ja vastentahtoisesti nousi aloiltaan ja teräviä kynsiään tuopin pintaan puristaen yritti etsiä toista vapaata paikkaa jossa istua. Hän ei tahtonut haastaa pohjolanmiehen kanssa yhtään enempää riitaa, tahtoi vain olla omissa oloissaan ja nauttia juomansa, vaikka rasistinen ilmaisu kävikin hänen hermoilleen. Pieni osa hänessä hoki että hänen olisi vain pitänyt pitää päänsä ja pysyä aloillaan, mutta ehkä parempi näin.

Eräästä pöydästä huoneen nurkasta nousi mies ja käveli tiskiä päin. Tässä Wadjeta näki tilaisuutensa löytää hyvä istumapaikka. Samassa pöydässä istui joku toinenkin partasuu, mutta tämä näytti rauhallisemmalta - ja lyhyemmältä - kuin mies, joka oli uhitellut hänelle juuri vähän aikaa sitten.
Punaiset kaavut kahahtaen hän istahti tummatukkaisen miehen pöytään ja nyökkäsi tälle kevyesti tervehdykseksi ja upotti saman tien kuononsa mitään sen enempää virkkomatta oluttuoppiinsa ja latki liskonkielellään juomaa kitaansa. Argonialainen syvästi toivoi, ettei häntä häädettäisi tästäkin istumasta.

Gir otti suuren kulauksen tuopistaan pyrkien pieniin iloisiin. Krapula-aamulle ei olisi varaa jättää sijaa, sillä mies oli lupautunut auttamaan naapuriaan polttopuiden haussa, ja siihen reissuun ei ollut varaa päänsärkyisenä lähteä. Samalla olisi tarkoitus käydä vähän metsästämässä ja harrastaa muuta pientä keräilyä.
Kapakassa tuntui tunnelma olevan katossa. Lähes kukaan ei ollut vielä ulosheittokunnossa, mutta siihen tuskin kauaa menisi.
Mieheltä itseltään oli tulokkaan liskon ja tiskiryypiskelijän välikohtaus jäänyt näkemättä, mutta tilanne oli selvä yhdellä vilkaisulla, Nord mies oli käynyt häätämässä liskon tuon istumapaikaltaan.

Giriä oli aina jokseenkin huvittanut, kun joku vain asteli pöytään kysymättä lupaa istua. Ei sillä että se olisi yhtään haitannut, päinvastoin miehestä oli erittäin mukavaa, ettei seuraa tarvinnut lähteä hakemalla hakemaan, vaan kerrankin se käveli vastaan ilman suurempaa vaivaa. Se vain, kun itsellään oli jokin tapa, niin muiden tavat tuntuivat hassuille. Noh, Birgir oli kaikinpuolin lempeän näköinen ilmestys, eikä pöytäänistuja siis todennäköisesti odottanut vihamielisyyttä häneltä. Ei vaikka tuo itse oli argonialainen.
Tulokas kuitenkin tervehti Giriä kevyesti nyökäten.
"Tervehdys vain teillekkin!" hän vastasi toiselle hymyillen, epäillen mahtoiko tuo enää hänen hymyään nähdä tuoppinsa lomasta.
"Täällä ei teikäläisiä usein näekkään, harmillisia tuollaiset epäluuloiset..." mies jutteli toiselle. Rasismi ei tosiaan ollut miehen mieleen, mielikuva toisesta luotiin muunkin kuin rodun ja ensivaikutelman perusteella.
"Saako udella tuletteko pitkästäkin matkasta?" Gir oli päättänyt ottaa tämän miehen uhrikseen, mikä tarkoitti toiselle ainakin täksi-illaksi varmaa seuraa, jos tuo ei kyllästyisi äänekkääseen partasuuhun ja livistäisi äkkiä paikalta.

//Huehuehue D //

[Anteeksi kauhea kesto!! On ollut koulukiireitä sun muita :c]

Onneksi tämä partasuu vaikutti olevan tyystin eri maata kuin aikaisempi ongelmatapaus, joka ei ollut antanut Wadjetan edes aloillaan istua. Nyt hänen edessään istuva tyyppi kuitenkin tervehti häntä kutakuinkin ystävälliseen sävyyn, mikä sai Wadjetan lievästi yllättymään. Hän oli luullut saavansa vastaansa taas kylmän kyynärpään, mutta oli kyllä iloinen hyväksynnästä. Wadjeta höristi korvamaisia harjaksiaan vaistonvaraisesti ja kohotti niitä hieman pystympään merkiksi siitä, ettei ollut enää itsekään niin varautunut kuin aikasemmin.
Mies tokaisi, ettei argonialaisia juuri Whiterunin seudulla näkynyt. Tottahan se oli, tänäänkin kapakassa Wadjeta taisi olla ainoa suomukas, eikä hän ollut muutenkaan pitkään aikaan nähnyt ketään oman rotunsa edustajaa. Olo kävi joskus yksinäiseksi kun ajatteli, että rasismi oli hyvin yleistä Whiterunin seudulla.

Mies oli hyvin seurallisen oloinen - onneksi, sillä Wadjeta ei äskeisen välikohtauksen jälkeen ollut kovin halukas aloittamaan keskustelua itsekseen, sillä hän pelkäsi saavansa keskustelukumppaniltaan taas siipeensä. Yllätyksekseen mieso li vielä jopa teititellyt Wadjetaa, mikä sai lempeän näköisen miehen vaikuttamaan argonialaisen silmissä vieläkin lempeämmältä tapaukselta. Niinpä vilkkuluominen Wadjeta siis uskalsi lievästi jo omaan tapaansa hymyillen vastata miehen kysymykseen.
"Olen melko uusi täällä Whiterunin suunnalla. Olen asunut pitkän aikaa Winterholdin collegessa, mutta nyt olen lähtenyt vaellukselle", maagi vastasi lievän arvoituksellisesti. Wadjeta oli helppo erottaa maagiksi jo kaukaa vaatetuksen perusteella, olihan vihreäsuomuinen liskomies verhonnut itsensä kaapuihin ylt'ympäriinsä.
"Entäs te?" Wadjeta kysyi kohteliaasti vastakysymyksen takaisin. Hän yritti tuopillistaan siemaillessaan parhaansa pitää keskustelun elossa. "Oletteko Whiterunista kotoisin tai asutteko näillä main?"

// Hahh np :'D //

Hienoa, toinen ei itsekkään ollut mikään vihaisen oloinen kaveri, joten Birgir oli hyvin innoissaan uudesta, niinsanotusta uhristansa.

Liskomiehen hymy näytti jokseenkin hauskalle Girin mielestä. Aragornialaisilla oli monia ihmismäisiä piirteitä, mutta hauskanmuotoinen pää, piikit ja suomut kielivät kaikkea muuta kuin ihmismäisyyttä. Vähän sama kuin näkisi sisiliskon hymyilevän, se oli jotenkin hyvin huvittavaa. Jos toinen ei olisi iso vihreä kaapuun pukeutuva petomies, voisi se olla vähän söpöäkin.
Toinen kertoikin asumuksestaan ja mainitsi vaelluksen, joka herätti hiukan Girin uteliaisuutta. Aragornialainen oli kenties asustuksensa kielimänä maagi, mutta minkälaista vaellusta tuo sitten mahtoi suorittaa? Birgir ei kuitenkaan ollut tarpeeksi päissään kysyäkseen toiselta mitää siihen liittyvää, joten tämä päätyi heittämään läppää.
"Minäkin vaellan aina kapakkaan ryyppäämään." hän naureskeli hyväntuulisesti, toivoen että toinen ymmärtäisi vitsin eikä ottaisi sitä loukkauksena.
Gir oli höpsö tapaus. Hän hämmästyi hiukan, kun aragornalainen teititteli tätä takaisin.
"Hahh, ei tarvitse teititellä, olen Birgir, mutta Giriksi useimmiten kutsutaan. Lempinimiä saa kyllä keksiä lisää, jos sille tuntuu." mies ojensi kätensä toiselle kätelläkseen, hymyillen ystävällisesti pienen naurahduksen kera.
"Tälläsuunnalla olen suurimman osan ajastani elellyt. Löytyy pikkuinen mökki tuolta muurinkupeesta. Sopivan lähellä tätä paikkaa, välillä on mukava hiukan nautiskella elämästä tuopin kera." mies kertoi hörpäten sitten juomaansa, jos toinen tahtoisi tähän väliin jotakin kommentoida.